Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
"Olen vanha," lausui Chilon heidän astuessaan pilarikäytävän läpi, "ja ajoittain käy muistini hämäräksi. Niin, Kristuksemmehan petti yksi hänen omista opetuslapsistaan, mutta petturin nimeä en tällä hetkellä satu muistamaan..." "Se oli Judas, herra, joka sitten hirtti itsensä," vastasi Quartus, itsekseen kummastellen, että joku saattoi tuon nimen unohtaa. "Niin, niin, Judas!
Muistini viipyy kauemmin tämän kirkon ja sen ympäristön luona siksi, että paikan mahtavuus niinä kahtena vuonna kuin minä oleskelin Trondenäs'issä, suuressa määrin vaikutti minun mielenkuvittelooni.
Nähkääs, emäntä!... muisti huononee aina vanhetessa, sanotaan ... ja kun tuon minun muistini laita on muutenkin aina ollut vähän niin ja näin ... niin en uskalla mennä mitään takaamaan ... * ja pyydän sentähden, ettette, emäntä, pistäisi kovin pahaksenne, jos nyt minulle joskus sattuisi pieni muistamattomuus * ... Juhta odottaa isäntäänsä! Häh...?!
Vielä minunkin muistini aikana tapahtui usein, että monen talonpojan elukka suojassakin sai myrkytyksen tai muulla tavalla surmansa hiipien kuljeksivan kostonhimoisen suomalaisen toimesta.
Minä olen nyt johdattanut mieleeni kaikki, mitä katson tarpeelliseksi tässä puhua poissa-oloni ajasta yhdellä poikkeuksella. Tätä poikkeusta en kuitenkaan ole tehnyt sillä aikeella, että salaisin mitään ajatustani, sillä, niinkuin toisessa paikassa olen sanonut, tämä kertomus on paperille pantu muistini. Olen vaan tahtonut jättää sieluni sisimmän ajatuksen koskematta aivan viimeiseksi.
Matti toista; minä itse pitelen riimua, joka kuitenkin otetaan minulta ja kiinnitetään paikoilleen silojen oikeanpuoliseen suitsirenkaaseen. Rappujen eteen ei ole ruunaa minun muistini aikaan ajettu kuin yhden ainoan kerran: silloin, kun piispa lähti pappilasta. Se, joka aikoo mukaan, tulkoon siihen, missä ruuna rattaineen seisoo kärryliiterin edustalla.
Mitä olen aikonut tähän kirjoittaa, se on nyt melkein päättynyt; mutta vielä on yksi huomattava tapaus, jossa muistini usein ilolla viipyy ja jonka puutteessa yksi sää siinä verkossa, jonka olen kutonut, jäisi auki. Maineeni ja varallisuuteni oli enentynyt, perheellinen iloni oli täydellinen, minä olin ollut naimisissa kymmenen onnellista vuotta.
Kun tämän lisäksi muistini tiesi kertoa että aistini olivat olleet käytännössä jo ennen, kuin järkeni, ja jokapäiväinen kokemus taas osotti etteivät omat muodostamani mielteet olleet läheskään niin ilmehikkäitä kuin aistimalla saamani sekä että edelliset enimmäkseen olivat jälkimmäisten osista kokoon sommiteltuja, niin oli se käsitys sangen luonnollinen, ettei minulla ajatuksissani ollut ainoatakaan miellettä, joka ei jo sitä ennen olisi ollut aisteissani.
MUNKKI. Herra, jolta toin sen teille jos oikein tiedän , oli eräs herra von Filneck, Wolf von Filneck! NATHAN. Aivan niin! MUNKKI. Ol' äiti äsken kuollut, ja kun isän tul' äkkilähtö, luulen, Gazzaan, jonne laps orpo hänt' ei voinut seurata, niin teille hän sen lähetti. Sit' enkö mä teille Darunissa jättänyt? NATHAN. Niin juuri! MUNKKI. Ei ois ihme, muistini jos pettäisi.
Ja suuria tuloksia voisin minäkin toivoa, jos vaan aluksi onnistuisin löytämään rahtusenkaan tietoa, joka olisi järkähtämättömän varmaa. Oletan siis että kaikki mitä näen on pelkkiä valekuvia. En usko että koskaan on ollut olemassa mitään semmoista kuin petollinen muistini esittelee. Minulla ei ole mitään aisteja; ruumis, muoto, ulottuvaisuus, liikunto ja paikallisuus ovat pelkkiä olemattomuuksia.
Päivän Sana
Muut Etsivät