Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
"Arvatenkin", sanoi Katri; "viisaudellasi olet saanut aikaan sen, että hovilaiset eivät vielä sanottavasti ole meitä ahdistaneet. Tuskin onkaan ketään muuta, joka ei valita väkivaltaa luonansa tapahtuneen." "He ovat ehkä itse syypäät siihen", arveli Nevalainen. "Minkäpä väkivallalle tekee?" lausui Katri. "Väkivaltaa ei pitäisi tarvita kärsiä, jos ei tahdo", sanoi Sipo painavasti.
Jos yksi jäsen kärsisi, kaikki muut myöskin kärsisivät; jos yksi jäsen tulisi kunnioitetuksi, kaikki muut iloitsisivat. Eikä siinä kuitenkaan vielä kaikki. Minkäpä vaikutuksen se tekisi ajattelemattomaan, musertumattomaan mailmaan!
Mutta lopuksi hän ajatteli, että olkoon, eläköön ja kasvakoon, tottahan käy niinkuin käy! Minkä maailmanranta kuolettaa, sen kai se kuolettaa ... ja totta kai on kunkin otettava, mikä annetaan. Ja minkäpä hän nyt taisikaan? Vähät kai hänen kasvatuksensa enää vaikuttaisi siihen, joka oli muiden käsissä.
Niin kaiketi se näkyy tätä nykyä olevan, ja olkoon ... se heistä huolikoon! sanoi Lassi ja herkesi ääneti. Mitä sinä siitä välität, sanoi vähän päästä Pasanen, kutsu vaan poikasi, minkä se Hemmo voipi. Minkäpä se kyllä voisi, vaan mitä se Matinkaan työnteko hyödyttäisi: minä milloin kuolen, Hemmo ajaa pois, puheli vähän suruissaan Lassi.
Ei heitä mikään niin harmittanut, kuin tuo »pikku tytöt», sen hän hyvin tiesi. Mutta minkäpä he voivat, täytyi väistyä vaan kiltisti ja antaa sijaa. Peilistä hän saattoi nähdä, kuinka he nyrpistivät huuliaan ja katsoivat häneen vihaisesti. Siitä hän ei välittänyt, mutta hän näki siellä jotain muuta, joka pahasti vihlasi hänen sydäntään.
No, sepä nyt harmillista! BERTHA. Minkäpä sille tein? Olisiko minun pitänyt kieltää häntä tulemasta? AKSEL. Eipä juuri mutta sinun ei pitäisi aina olla niin ystävällinen ja kohtelias hänelle. Saattaisit antaa hänen jonkun kerran huomata, ett'emme kumpikaan erinomaisen paljon pidä hänen alituisesta juoksustaan täällä. BERTHA. Kuinka voisin sen tehdä!
Mutta Sanelma Kinnusellakin oli keinonsa. Hän sanoi: Viedään sormus sinne. Sormus?... Naimasormus? toisti rampa. Niin. Minkäpä sille mahtaa, vastasi Nelma. Ja seuraavana päivänä rampa pukeutui pyhäisiinsä ja lähti Helsinkiin. Vei kaniin kultasensa sormuksen. Sanelma Kinnunen palasi Helsingistä Lapinlahden akan luota. Hän oli kovin kalpea. Sakriksen mielestä niin kuin kynttilä.
Täällä kun sattuisi kiinni saamaan, kirkon luona, ei mitään mahtaisi, mutta ei ole hyvä kotiinsa mennä. Papin kanssa kun menee, niin minkäpä tehnee? Vaikka synkässä metsässä vastaani tulkoon! Kerran se kelmi kiinni pannaan! Ne olivat nuorten miesten ääniä...
Mutta rovasti oli ikkunansa kahteen hakaan vetänyt ja vetänyt peitteen paremmin korvilleen. Sillä minkäpä hän maailmalle mahtoi, joka meni omaa menoaan eikä kysynyt häneltä lupaa. Kun vielä kellonsoittaja ja haudankaivajakin olivat yhdessä joukossa. Ja sitten arveli hän toisekseen niin, että jos ne lauvantaina huutavat, niin ovat ne sitten sitä siivommalla sunnuntaina kirkossa.
Ottaessaan toisiltaan sormukset katsoi Julia Aarnioon niin pitkään ja kysyvästi, että hän loi katseensa alas. Kuin olisi tuo nainen tahtonut katsoa hänen sydämensä syvyyteen, olisiko tämä kaikki totta? Ja ikäänkuin ei olisi hän tyydyttävää vastausta saanut, sillä kasvoillensa laskeutui haikea surumielinen ilme. Mutta minkäpä hän sille voi!
Päivän Sana
Muut Etsivät