Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Johannes seisoo ja miettii pitäisikö hänenkin ottaa huivinsa olipa hänkin mies. Mutta silloin näkee hän lukkarin, joka kantaa kirkkoherran suurta raamattua. Niin suurta kirjaa ei ollut Johannes ikinä ennen nähnyt, ja kymmenvuotinen unhottaa kirkkoherran, ihmisjoukon ja kaikki. Hän seuraa lukkaria.
Silloin kautta kaupungin se huutaa: »Valta vaan on elon riemu. Turhaa vapaus on, jos vapaa ei saa sortaa, muita hallita ja muita murtaa: silloin vasta vapaus on pyhä!» Kuulee kaupunki ja kuulee kansa, moni miettii meren äänen mukaan, tuntee tulen suonissaan ja tekee niinkuin käskee kansain »pyhä tahto».
Mutta onko sille naiselle luvattu mitään lohdutusta, joka ajattelee päänsä puhki saadakseen aikaan yhtä komeat osteri- ja samppanjakutsut kuin hänen rikas lähimmäisensä; tai joka miettii tilaisuutta, jolloin hän voisi hankkia itselleen likimain yhtä kauniin pitsikoristeen kuin rouva Croesuksella on, joka on kymmenen kertaa häntä rikkaampi."
Hän miettii, miettii sitä yhä ja jupisee itsekseen, eikä anna itseänsä lohduttaa; ja minä pelkään, että hän miettii kostoa. Ja, sentähden minä vielä kerta pyydän teitä karttamaan häntä." "Hän ei mieti kostoa minulle. Jos minä menisin pois enkä enää milloinkaan täällä kävisi, luuletteko, suoraan puhuen, että tuon tytön henki olisi vaaratta?" "Mitä! Minun Tomminiko tappaisi vaimon?"
Mutta tämä kohta on Hispaniassa yleensä samanlainen: joka paikassa yhdyt johonkin ansiolliseen raukkaan, joka olostelee jossain sopessa ja miettii jotain mielilaulua tahi suurta vääryyttä. Ilmankin on varma, että jolla Hispaniassa on oikeuden-käynti hallituksen kanssa taikka joku saaminen siltä, se ei tarvitse valittaa työn puutetta koko elinaikanaan.
NATHAN. Tuo keino tosin, luulen ma, meill' aina on varana. Vaan lupaan miettiä, Al-Hafi, sitä. Varros. AL-HAFI. Miettiä? Ei, täss' ei auta mietintä. NATHAN. Vain kunnes ma palaan luota sulttaanin ja heitän jäähyväiset... AL-HAFI. Ken miettii, etsii vain poisvetäymisen aihetta. Ken ei voi oikopäätä ottaa elääkseen vain itselleen, jää muiden orjaks aina.
Sattuma tulee tässä avuksi hänelle. Eräässä pikkukaupungissa on tapahtunut kauhistava, käsittämätön rikostyö: nuori, sivistynyt vaimo on myrkyttänyt miehensä, hyvän, kunnon miehen, joka nähtävästi on kohdellut häntä kaikella isällisellä hellyydellä. Mikä on voinut olla syynä siihen? Minna Canth miettii, miettii, ja kirjoittaa Sylvin.
Armaansa Hänt' itkein kaipasi kauan. Minister' ohjat rauhaisat Sai hovissa hallitakseen, Sai käskyt kovin ankarat Kuningatart' totellakseen. Unhottain käskyt, himonsa Hän iski irstahin mielin Armaasen uljaan herransa, Vietellen viekkahin kielin. Pois kuningatar inhoten Luotansa työntävi häijyn, Vaan kostoa tää vannoen Näin miettii: henkeäs väijyn!
Näin hän miettii, eikä hän ole toimeen panematta, mitä hän kansalle hyväksi miettii, jokaisen papin, jokaisen lukkarin täytyy ryhtyä toimeen kansaa lukemiseen saattamaan, jokaisen, joka pyrkii esille Herran ehtoolliselle täytyy tuntea uskonopin, jota hän tunnustaa, täytyy itse osata omistaa kirjatietoa itselleen.
Valo on kultainen, lahden lämpöinen vesi tyyni. Muttinenkin loikoo huoneessaan ja miettii, käsi pään alla, maailman mutkia. Nyt jysähtää viereisessä kamarissa. Siellä keikahtaa Tommola sängyssään niin rajusti, että permanto heiluu. Hän ajelee hyttystä, lyöden kämmenellään reiteensä niin että läiskähtää. Hän peitti kyllä ikkunan, mutta sittenkin yksi hyttynen... Nyt hän alkaa ähkiä.
Päivän Sana
Muut Etsivät