Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. lokakuuta 2025
Tapio, metsän kultainen kuningas, kuuli sanat ja ihastui niin, että kasvatti siihen paikkaan, johon Aimo ja Lempi vaipuivat, kauniin saaren. Vaan Kammo seuroinensa läksi vihoissaan muille maille kaukaisille.
Hänen katseensakin oli juuri semmoinen kuin Henrik oli ajatellut valokuvasta: sininen ja kiilloton, ja jonkinlaiset lisäringit olivat silmäkeskuksen ympärillä. Pappa, mamma, se on maisteri , huusi hän taaksensa. Jotkut seurasta, joka oli sijoittunut metsän reunaan, olivat jo alkaneet nousta, niiden joukossa suuri, lihava herra, pieni kangaslakki päässä.
Hänen velvollisuutensa oli myös hänet siitä päästää. Jääden seisomaan viiden tai kuuden askeleen päähän Wapitista sen eteen hän nojasi rihlansa perän varvastaan vastaan ja kajahutti täyteläällä sointuvalla äänellään heihoo, heihoo! huutonsa tyyneen ilmaan. Metsän reunat ottivat huudon kiinni ja vastasivat siihen yhä uudelleen ja uudelleen.
Narkisso oli harras metsästäjä ja oleskeli sentähden mielellänsä metsissä, ajellen hirviä ja muita metsän kepeä-jalkaisia eläimiä. Eräällä paikalla metsässä oli lähde. Vesi oli siinä niin kirkas kuin taivas, pinta niin kaunis ja tyyni kuin immen silmä. Paimen karjoinensa ei ollut ikinään sen vierille joutunut.
Tähän kreivi Albin mielistyi eikä ensinkään serkkunsa hyvää tarkoittavaa ehdotusta vastustanut. Kymmenen minuutin kuluttua hän istui hevosen selässä ja ajoi metsään, jonka tuuheat siimekset hänet pian peittivät. Tunnin perästä hän oli metsän rajalla olevan puiston päässä. Täällä hän katseli ympärillensä ja kun hän ei missään ketään ihmisiä nähnyt, hän astui alas satulasta.
Mutta pahan tytön mieli kävi niin kummaksi, kun merimies kertoi kaukaisista maista ja mustasilmäisistä tytöistä ja merestä, merestä, joka tenhosi ja lumosi enemmän kuin loistavat silmät ja punaiset huulet. Rintaan tuli kuin kaipaus kauas pois tuntemattomia vaaroja kohti. Päivä laski metsän taa ja linnut lakkasivat laulamasta ja hongikon humina oli kuin etäisen meren kutsu.
"Mitähän, jos istahdamme levähtämään", esitteli hän, kun he olivat metsän peitosta taas tulleet lähelle törmää, josta näkyivät Viuhkuraisen mutkan vaahtolaineet ja synkkä, jyrkkärinteinen kosken ranta. He istuivat kivelle vierekkäin, Kero-Pieti pyyhkien hikeä kasvoiltaan. "Mitä sinä ajattelet Heikki-vainajasta?" kysyi hän. "Pääsikö autuaasti pois?"
Anna sinä heille maata, puhtaaksi he sen nylkevät, metsän haaskaavat ja myyvät salaa. Tai tarkotatko, että antaisin maata heidän omakseen, lahjoittaisin heille osia Rauhalahdesta? Ehkä se olisi kristillistä, en tahdo kieltää, mutta sen hyötyä uskallan epäillä. Torppareista saisimme kyllä siten rusthollareita. Ja mitäs sitten?
Määräten suuntansa auringon asemasta, tunki hän pelkäämättä metsän halki ja Emmerich seurasi häntä. Jotenkin vaivaloisen matkan perästä tulivat he rämeiseen alankoon, jossa Herkules osoitti matkatoverillensa turvallisen aseman sykomori-puun takana, sanoen: "nyt pitää vaari, pian jaguari kuuluu."
Ja minusta tuntuu, kuin en koskaan ennen olisi kuullut tuota laulua, vaikka se on minulle sadat kerrat tätä ennen esitetty. Se oli siellä kuin kylässä, mutta täällä se on kotonaan, syntymäsijoillaan, tuolla järven rannalla, metsän takana, salon siimeksessä. Oli kuin olisi punoutunut hienoja lankoja sisässäni, joita sujutteli, soinnutteli ja kiinnitti kuin kanteleen kieliä joku tuntematon käsi.
Päivän Sana
Muut Etsivät