United States or Vietnam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kyläläiset ällistyivät kaikesta, mitä he nyt olivat nähneet ja kuulleet, niin että eivät olleet omia silmiään ja korviaan uskoa; olipa kun aurinko olisi muuttanut kulkunsa, maa ratansa ja virrat juoksunsa päinvastaisiin suuntiin, kun Mäkelän Mauno oli sanansa peruuttanut.
Ei Mauno koskaan julkisesti ilmoittanut sitäkään, että hän Jaakkoa epäili tuossa ryöväysjutussa, ei jopa kaiketi, paljonpa hän silloin olisikin vaimonsa kanssa keskustellut yhteisistä, sisällisistä asioista. Ei ole vielä mainittu, että Jaakko oli parina vuotena jo hankkinut itsellensä huvittavaa ja hyödyttävää kirjallisuutta.
Ja akkaväki juoruaisi ja nauraisi kitkattaisi, ei semmoista häpeätä täytyy ajoissa välttää. OLLI. Ellei ole jo liian myöhäistä? ROINILA. Myöhäistä? Kuinka niin? OLLI. Jos Mauno, niinkuin näyttää, on saanut Annan puolelleen, niin ROINILA. Niin, mikäs sitten tulee eteen? Mutta en minä usko kuitenkaan. OLLI. Ei tiedä. Rakkaus on kuuro ja sokea.
Hän on ainoa lapsemme, ja kuka meitä lohduttelisi vanhoilla päivillämme, kun tuon noin lempeän, ainoan lapsemme ajaisit pois. Eihän hän ole koskaan ennen pahoittanut mieltäsi. Anna nyt vihasi lauhtua ja anna Marin olla kotona. Voi kuule Mauno! Onhan hän oma lapsesi!" rukoili lapsensa etua valvova äiti. Maunon otsa rypistyi. "Minulla ei ole lasta.
Mutta nyt herra Mauno kaksi ehtoa pani tyttärensä eteen, joko nähdä murhakamppaus hänen ja Viitalan herran välillä, tai ottaa mieheksensä Niilo, joka oli hänelle luvannut summan, minkä hän oli velkaa herra Markukselle. Rupeeko valkenemaan?
Usein oli Mauno syviin ajatuksiin vaipuneena pitkät ajat. Siitä heräsi hän tavallisesti niinkuin unesta. Silloin nähtiin hänen aina pujauttavan päätään ja kuultiin sanovan: "jos, jos", mutta kukaan ei tietänyt mitä tuo "jos" merkitsi. Niinkuin jo mainittiin, oli huhut Jaakon ja Marin hyvästä toimeentulosta tunkeunut Maunonkin tietoon.
Tuo tiekin, jonka Jaakko oli ensimäisiksi töikseen lammelle tehnyt, kasvoi jo viheriää ruohoa, ja sitä myöten oli niin hyvä ja ihana mennä, vaikka väsyneenäkin, pikku tuvalle. Siellä oli heille vastassa pikku Mauno, ja hän hymyili ja muhaili isälle ja äidille viattomalla ilolla ja oikoi pieniä käsiänsä heitä kohden; tuntuipa silloin olevan heidän vaivansa palkittuna.
Mutta ei hän sentään heittänyt toivoansa, eikä lakannut puhumasta ja kyhertelemästä tyttärensä eduksi, ja tuota hän teki vuodet läpitsensä, kun vaan tilaa oli, mutta kaikella ahkeruudellaan ei hän voittanut muuta, kuin että Mauno rupesi tyytymään tuohon "mitä tuota joutavia puhuu" sanaansa.
Taidatteko tätä niellä ilman veristä kamppausta? MARKUS. En, Niilo. Tapella tahdon, tapella ennen nousua huomispäivän. Kuulkaatpas tänne, kumppanit! Mitä tahdot? MARKUS. Meidän täytyy tapella, taivasten nimessä! meidän täytyy tapella. MAUNO. No, tapelkaamme. MARKUS. Malta, kohta sammuu aurinko, mutta ennenkuin hän leimunsa virittää taas, mä kuoleman joko annan tai saan.
Kumpikin heistä oli niin vähän kuullut toistensa puhuvan, ett'eivät he tunteneet toisiansa äänestä, ja nähdä ei voinut, sillä oli niin pimeä, ettei voinut nähdä vaikka olisi tikulla silmään pistänyt. "Kukas te olette, joka pelastitte minun kauheasta vaarasta?" kysyi Mauno vuorostaan.