Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Kun Heikki mainitsi Laurin nimen, oli kapteeni muistanut entisiä aikoja, jolloin hänellä oli ollut tekemistä Laurin kanssa. Hän muisti, mistä Lauria oli syytetty, muisti että hän, vaikka tiesi Laurin syyttömäksi, oli rangaissut häntä syyllisenä. Hän muisti Jolsan Mattia, ja hän puri yhteen hampaansa. Jolsan Matti! Se nimi sai tuhansia muistoja kapteenin ajatuksiin.
Kalle lisäsi siihen, puhuen tyrmässä olleille miehille: "tekin kuulutte saavan mennä menojanne, niine hyvinenne, mutta Hakkilan Mattia lupasi nimismies vasta edes pitää tarkalla silmällä, koska sinä olet semmoiseksi heittäytynyt."
Hän torui yhä Mattia, joka oli kaikki parhaat vaatteet yllensä ajanut, vaikka pitihän senverran ison pojan käsittää, että huonommat kumminkin tarvitsevat; mutta tuota toraa kuulteli Matti jo kenties virstan päästä. Monen torun, itkun ja kitumisen perästä sai Mari viimein lapset jotenkin ryysyihin käärityksi, mutta aivan vaillinaista sittenkin oli vaatetus.
"Ei se mitään, ei se mitään", vakuutteli metsäherra ja tervehti Mattia oikein kättä antamalla. "Isäntä on hyvä ja istuu, onhan siinä stuoli." "Kiitoksia paljon, onhan tuota saanut reessäkin istua", tuumaili Matti, mutta istui kuitenkin ja kohensi vähän turkkinsa rintaa, joka oli hyvin pullallaan. "Metso sillä on vielä tuolla turkin povessa", ajatteli metsäherra ja hymyili partaansa.
Sentähden uskalsi hän lähestyä tuota kummitusta jopa niinkin lähelle, jotta tunsi miehen, joka likeni häntä ja sanoi: "Elä pelkää. Jussi; Jumala on säästänyt minun henkeni!" "Voi siunattu asia, ettäs olet siinä!" äännähti Jussi ja syleili ystävätään, Mattia. Leena tointui pyörryksistä ja itki itki ilosta, nyt, kun tuli tietämään, että sulhonsa, Matti, on todellakin vielä elossa.
Minun isäni, seppä, sitä vastoin, joka oli varakas, ahkera, suosittu ja antelias, oli kylän arvokkaimpia miehiä. Kaikki nuo eroitukset eivät muuten vähääkään liikuttaneet meitä, Mattia ja minua. Ei meille kumpaisellekaan koskaan sattunut mieleen, että Matin takki oli kyynäspään kohdasta rikkinäinen, ja että meidän yhteiset rahavaramme aina vaan otettiin minun kukkarostani.
Tulkaa, Antti ja Pekka!" Ja miehet asettuivat pakinoimaan aholle ja Pekkalainen aloitti puheen. "Niinkuin muistat, Pekka, lupasin auttaa Mattia sillä aikaa kuin hän oleskeli tuntureilla. Se ei käynyt päinsä muuten kuin että lähetin tyttöni hänelle jauhoja viemään. He olivat kauan poissa kotoa, kauemmin kuin minun mielestäni heidän olisi sillä matkalla tarvinnut viipyä.
"Kuka te olette, joka minut tunnette?" kysyi hän ihmetellen. "Mitä, etkö tunne vanhaa ystävääsi Riston Mattia?" "No, johan nyt ihmettä! Luulin, ettei minua täällä kukaan tunne ja että saan yksinäni raskasta murhettani kantaa," sanoi hän surumielisesti ja välinpitämättömästi.
Nyt riemuitsivat kaikki pojat ilosta, nyt ei löytynyt enää ketään, joka uskalsi sanoa Mattia raukaksi, ja niin kulkivat kaikki märjän toverin kanssa riemukulussa takaisin kotiin. Matti tuli kotiin, eikä puhunut sanaakaan urhotyöstään. "Tule," sanoi Frans hänelle, "tule, niin saat nähdä kauniit varjokuvani. Tässä on järvi ja pojat luistelevat jäällä.
Jos rakastat Mattia enemmän, sanoin, niin sano minulle vain yksi sana, enkä enää koskaan tee sinulle kiusaa. Hän ansaitseekin rakkautesi paremmin kuin minä. Minä olen epäluuloinen ja vaativainen; hän on luottavainen ja uhrautuvainen kuin nainen. Puhu, Gianetta!
Päivän Sana
Muut Etsivät