Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. syyskuuta 2025
Marjatta, korea kuopus, tuo on piika pikkarainen, piti viikoista pyhyyttä, ajan kaiken kainoutta. Syöpi kaunista kaloa, petäjätä pehmeätä, ei syönyt kananmunia, kukerikun riehkatuita, eikä lampahan lihoa, ku oli ollut oinahilla. Emo käski lypsämähän: eipä mennyt lypsämähän.
Koska kukaan ei itsestään häntä ymmärrä, ei kukaan häntä ymmärtää saakaan... Tämä fiksi idea vie hänet lopulta hänen itsensä huomaamattaan itsemurhaan: ei kukaan minua tuntenut, ei kukaan minua sure... Aino on tavallaan neitseellisyyden apoteoosi, neitseellisyyden ja hedelmättömyyden. Toista on Marjatan. Marjatta on kyllä kuin Aino jälleensyntyneenä.
Ja me ymmärrämme, että Marjatta oli kesäisenä päivänä vaipunut mättäällä syvään uneen ja nähnyt kauniin näön, jossa »marjanen mäeltä, puolukkainen kankahalta» kirkui hänelle: »tule, neiti, minua poimimaan!» Semmoinen oli Marjatan uni. Mutta unella oli ilmeinen seurauksensa: Se oli hänen neitseellisyysunelmansa katkera loppu. Pian äiti alkoi arvata asian oikean laidan, vaan salasi ajatuksensa.
MARJATTA: Ajatukseni harhaavat sinisaloilla Antakaa minun jo mennä! V
Puhele ihana pulmu: katso, kansa kuuntelevi. MARJATTA suurimman tuskan vallassa vääntelee käsiään. KANSA: Vastaa hänelle, vastaa! Ukkonen jyrähtää, ilma pimenee, luonnon väki katoaa, kansa juoksee hätääntyneenä eri haaroille. KANSA: Voi, voi Kanteletarta Kalevan!
Tuossa tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi: "Kuku, kultainen käkönen, hope'inen, hoilattele, tinarinta, riukuttele, Saksan mansikka, sanele, käynkö viikon villapäänä, kauan karjanpaimenena näillä aavoilla ahoilla, leve'illä lehtomailla! Kesosenko, kaksosenko, viitosenko, kuutosenko, vainko kymmenen keseä tahi ei täytehen tätänä?" Marjatta, korea kuopus, viikon viipyi paimenessa.
MARJATTA: Tuosta tunnet poikueni: juur' hetkellä syntymisen tähti taivaasta putosi päälle kurjan kuopukseni. Siitä on povella poian niinkuin merkki polttoraudan. KUUTAR: Tunnen, tunnen kuopuksesi. Hänpä on minutkin tehnyt näiden ilmojen iloille, näille tanhutanterille. Nyt on suossa suonivyöstä käy, etsi! Enemmän vasta.
Kalevalan viimeisessä runossa on kansan kuvausvoima omituisella tavalla esittänyt taistelua Suomen kansan muinaisuskonnon ja kristin-opin välillä. Marjatta neidelle syntyy poika puolukasta; Väinämöinen tuomitsee pojan kuoletettavaksi, mutta tämä nuhtelee häntä ja "ukko" ristii pojan Karjalan kuninkaaksi.
Marjatta, korea kuopus, aina piikoina elävä, neitosena niekottava, kassapäänä kainustava, päätyi karjanpaimeneksi, läksi lammasten keralle. Lampahat meni mäkeä, vuonat vuoren kukkulata; neiti asteli ahoa, lepikköä leyhytteli käen kullan kukkuessa, hope'isen hoilatessa. Marjatta, korea kuopus, katselevi, kuuntelevi. Istui marjamättähälle, vaipui vaaran rintehelle.
Ruma Ruotuksen emäntä sanan virkkoi, noin nimesi: 'Ei kylyt kylähän joua, ei saunat Sarajan suulta. On kyly kytömäellä, hepohuone hongikossa tuliporton poiat saa'a, lautan lapsensa latoa: kun hevonen hengännevi, niin on siinä kylpeköhön! Niinp' on, niin sanoi mokomin, niinpä vainen vastaeli." Marjatta, matala neiti, tuosta täytyi itkemähän.
Päivän Sana
Muut Etsivät