Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
John oli niin miehekäs ja voimallinen, ei tosin niin hieno eikä vilkas kuin Nymark, eikä hänen kanssaan voinut niin vapaasti leikkiä laskea, mutta voiton hän otti yhtäkaikki. Maijaliisa ilmestyi nyt hiestyneenä ja hehkuvan punaisena käytävälle. Hän antoi salaisen merkin Almalle, joka kohta nousi ja vaati herroja tulemaan ylös illalliselle. Pöytä oli katettu verannalle.
Viimein hän aukaisi silmänsä ja kavahti samassa istumaan. »Jesus siunatkoon, mikä rouvaa vaivaa?» »Näin pahaa unta, enkä hirviä olla enää yksin. Tulisitteko sinne sohvalle, Maijaliisa, loppuyöksi?» »Kyllä.» Hän otti tyynynsä ja peitteensä. Alma sytytti yölampun ja asetti sen nurkkapöydälle toisella puolen huonetta. Sitten painui hän jälleen vuoteelle.
Minusta tuntui sillä hetkellä, kuin olisi Maijaliisa tuo sadun prinsessa, jota julma lohikäärme aina vartioi, ja minä pyytelin häntä tulemaan lähemmäksi, sillä minulla olisi hänelle jotain erittäin tärkeää sanottavaa. »Hi, hi, hi! Sepäs ei erityistäkään liene, aattelen mä. No! mitäpä se sitten muka on?»
»Minä tahdon vain sanoa sinulle, kiltti Maijaliisa, että sinä olet mielestäni sievä ja kultainen tyttö. Minä pidän sinusta oikein paljon ja tahtoisin mielelläni suudella sinua.» »Hi, hi, hi! Kuinka hullunkurinen hän onkaan, kun tuommoista hölynpölyä viitsii puhua? Enhän minä toki tuommoista usko, eikähän se semmoinen minun ja hänen, tuollaisen hienoskaisen herran kesken käy laatuun.»
Valveillakin ollessaan hän vielä huusi hetken aikaa, ennenkuin selvisi ymmärtämään, ettei se ollut kuin unta vaan. Kylmä hiki vuoti hänen otsaltaan ja kuitenkin häntä palelsi. Oli pimeää ja hiljaista. Uni kammoitti häntä vieläkin. Hän sieppasi peitteen ympärilleen ja meni kyökkiin. Maijaliisa nukkui niin raskaasti, ettei tahtonut herätä, vaikka hän ravisteli.
Ja lapset nyppivät niitä vähitellen. Hermannille piti kuukausittain lähettää kauppakouluun 80 markkaa. Maijaliisa kävi alituiseen tahtomassa rahaa. Miten niidenkin on? ajatteli pienen kamarin vuoteessa makaava sairas mies. Hyvinhän se Kuusistonmies, niin kuin apelle oli tapa sanoa, talonsa asuu, mutta mihin ne sitä rahaa aina...?
Heitettyään siihen tutkivan katseen hymyili Alma Maijaliisalle, jonka silmät vilkkuivat etehisen ovenraosta. »Oles hiljaa», puhui Maijaliisa Miinalle, joka kuroitteli varpaillaan hänen takanaan, nähdäkseen hänkin herrain syöntiä. »Ole hiljaa, etteivät älyä. Kaunis mies se on tuo nuori maisteri, eikös oo? Ja niin aartti rouvalle että herra tiennee. Mutta kylläpä niitä maittaa ruoka.
Nöyryytettynä, katkerana ja hämilläni pakenin minä pois onnettomuuspaikalta. Harhakuvitteluni olivat kasaan romahtaneet, idylli näkymättömiin hävinnyt, ja Maijaliisa tuntui nyt yhtäkkiä minusta vain sivistymättömältä talonpoikaispiijalta, joka ei ymmärtänyt rakkauden ylevää aatetta.
Yksin nuo pienet ryysyiset kerjäläispojatkin, jotka vetivät kelkkaa perässään ja puhaltelivat punaisia käsiään. Ja maanmieskin, joka toi puukuormaa kaupunkiin ja astui ohjaksia pidellen hevosensa rinnalla. Kuinka mielellään Alma olisi halunnut vaihtaa elämää ja olemusta heidän kanssaan! Hevonen seisahtui hautausmaan portille, Alma ja Maijaliisa menivät sisään.
Maijaliisa nousi vihdoinkin kannolta ja lähestyi aitaa, kutoen tyynesti yhä edelleen harmaata villasukkaansa ja katsomatta minuun päinkään. Kun hän oli tullut kolmen tai neljän askeleen päähän, pysähtyi hän ja kysyi: »No, mitäpä hän nyt minusta tahtoo?» »Tulehan vähän lähemmä, niin sanon.» »E-hei! Pidänpä siitä varani.»
Päivän Sana
Muut Etsivät