Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Enkä minä hellittänyt hetkeksikään äitiä rauhaan, vaan pyytelin herkeämättä häneltä päästä teaatteriin. Mutta aina turhaan, sillä joka kerran vastasi hän minulle, että »niin pienet pojat eivät tavallisesti käy teaatterissa». Minun täytyi niinmuodoin kasvaa ja odotella ja olla kateellinen vanhemmille siskoilleni, jotka jo olivat ennättäneet tuohon onnelliseen ikään.
"Paljon olen pyrkinyt, paljon toiwonut, paljon saanut ja paljon menettänyt. Woi wieras kulta! Paljon olen kärsinytkin." "Koska ei meitä kumpaakaan nukuta, niin ruwetaan haastelemaan! Ettekö olisi hywä ja kertoisi minulle elämänne waiheita? Molemmilta meiltä kuluu yö hupaisemmasti ja kukapaties siitä olisi jotain hyötyä meille kummallekin", pyytelin ukkoa.
Meidän pitäjän vallesmanni oli antanut ystävilleen luvan, että missä vain tavannette herännyttä kansaa koolla, niin lyökää köysiin ja tuokaa meille, kyllä minä heistä huolen pidän. Oltiin meillä, ja oli siellä Paavokin, ja oli jo muutamia virsiä veisattu, kun töytää oven täydeltä miehiä sisään. Pyytelin heitä istumaan, mutta nuo pysähtyvät ovensuuhun ja jäävät siihen jurottamaan.
"Onhan teillä paljon muitakin kirjoituksia", sanoin minä tämän ääneen luettuani. "On, kyllä niitä on ... ikäwissäni kirjoittelen aina jotakin", sanoi hän punastellen, ja samassa otti hän pöytälaatikosta kainalowihon papereita ja näytti minulle. "Antakaa kaikki nuot paperit minulle", pyytelin minä.
"Olen kirjoittanut montakin kirjettä, mutta ei niitä ole tullut yhtään lähetetyksi." "No, miksikä ei?" "Minä tahtoisin sen niin hywäksi, mutta en woi ... tahtoisin laskea asian hänen tunnollensa, mutta se tulee niin huonosti... Montakin estettä..." "Woitteko näyttää minulle jonkunkaan noista kirjeistä?" pyytelin minä puoli=arasti.
Eräänä iltana sitten, kun olimme tulossa kotiin joistakin perhepidoista ja ajoimme teaatterin ohi, näin minä kuinka se oli kirkkaasti valaistu ja kuinka väkeä virtanaan tulvi alas sen portaita myöten. Sydämeni pohjasta pyytelin minä silloin äidiltä, että joskus vaikkapa sitten sen yhden ainoan kerran saisin käydä siellä. Mutta äiti ei ottanut pyyntöjäni kuuleviin korviinsakaan.
Niin minä sovin kaikki pyysin anteeksi oivalliselta vaimoltanikin, joka minut niin tarkoin tuntee, ettei ollut tietävinäänkään ärtyisyydestäni eikä huonosta tuulestani, vaan kohteli minua tyynesti ja tasaisesti kuin pientä lasta, jolle on puhkeamassa uusi hammas. Tietysti minä tiesin, miten asian laita on; elä nyt enää siitä puhu, hän keskeytti, kun pyytelin anteeksi.
Minä rukoilin kyynelsilmissä häntä, ettei hän tuon turhanpäiwäisen asian tähden katkeroittaisi mieltänsä ja turmelisi omaa ja minun onneani. Samassa pyytelin hartaasti, ettei hän suinkaan, Jumalan tähden, antaisi Tiinalle mitään tiedoksi tästä asiasta, waikka kohtakin hänellä olisi sitä luuloa, että Tiinankin umpimielinen suru oli tuon onnettoman kirjeen synnyttämä.
Enhän minä oikeastaan osaakaan kirjoittaa ... piirtelen waan aikani kuluksi ... ei se ole mistään kotoisin ... ilman aikojaanhan se on", hätäili hän. "Ettekö anna minun katsoa kirjoitustanne?" pyytelin minä. "Mitäs Jumalan tähden ... ei niissä ole mitään katsomista. En ole wielä näyttänyt niitä yhdellekään työkumppaneistanikaan, kuinka sitten teille woisin näyttää", sanoi hän ujostellen.
Muutamia päiviä äsken kertomani jouluillan jälkeen sanoi äiti minulle: »Nyt täytyy sinun, rakas poikani, alkaa käydä koulua». Minä itkin ja pyytelin, mutta turhaan vuotivat kyyneleeni ja turhaan huomautin, että voisinhan lukea kotonakin saman maisterin johdolla kuin vanhemmat veljenikin. Turhaan kaikki, sillä päätös oli tehty, minun täytyi tulla pois kotoa ja niin pantiin minut täyshoitolaiseksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät