Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Kaipaan riemulauluja pikkulintujemme, kaipaan aallon loisketta taasen rannoillemme, Joudu jo! Joudu, kevät, sulata talven routa maasta, riennä, kerro mahdista lämmön voimakkaasta! Joudu jo! Ehkä lämpö tunkisi munkin sydämeeni, talven roudat poistaisi Joudu keväimeni, joudu jo! Tulipalo. Eräässä kylässä syttyi tulipalo. Enin osa kylän väestä oli silloin ulkotyössä jonkun matkan päässä.
Vai etkö koskaan ole nähnyt vaivaa kurkistaa sen syvyyteen? Puhu selvemmin! En ymmärrä sanojasi. Tarkoitan: Etkö ole nähnyt milloinkaan sieltä sielusi sisimmästä ikäänkuin etäistä, epämääräistä kangastusta jostakin itseäsi ijäisemmästä ... jostakin yksilöä ja yksilön kuolemaa kuolemattomammasta henkisestä mahdista maailmassa? Jätä minut! Kieleni on kankea ja ajatukseni aprikoiva.
Laski laiva laiturihin, kaupunki etehen aukes, liike kaunis ja iloinen; mietti miesi muukalainen: »Mistä on Lappi kullat saanut, Suomi kirkkahat hopeat?» Tiesi maan oman asukas: »Takoi kaikki kansan tarmo.» Kertoi hän tarun totisen, tarun kumman kuulla miehen muukalaisen kansasta välillä vetten maasta hallan, mahdista sanan ja taian.
Juuri silloin kuin liehakoitsija odotti palkintoa medestänsä, kukistansa, juuri silloin osasi hän nauraa hopeisimman naurunsa... Kauppias Aleksei juopui ensin Helasta. Mikä ihmeellinen talonpoikaistyttö! Avoin kuin kirja, mutta kysymysmerkkejä siltäkin joka sivu täynnä, Suloutensa ei ole opittua, tavoiteltua, se on luonnollista, olennollista. Mutta ei hän sentäänkään ole tiedoton sen mahdista.
Koko maailma tuntui hänestä ylösalasin käännetyltä. Jotakin tavatonta oli tulossa. Ja nuo vieraan herran sanat maailman mahdista kaikuivat lakkaamatta hänen korvissansa. Ihan varmaan olivatkin asiat niin kuin se oli sanonut. Ja kuinka toisin saattoi ollakaan!
Hänkin, se onnellinen Violetta, oli nähnyt erään kuuluisan sävelniekan, ja se ei hetkeksikään mennyt hänen mielestänsä: ihmiset nimittivät sitä miestä "ukko Haydn". Violettan isä sanoi häntä aina "kuninkaaksensa", ja hänen sydämensä syvimmässä pohjukassa hehkui ihailus ja rakkaus, jonka mahdista hänen lapsensa sielussa ei ollut aavistustakaan.
Sillä kun oli kysymys kunnianasiasta, ei sen ajan aateli välittänyt kuninkaankaan mahdista. Molemmat taistelijat olivat mainioita ja tottuneita miekkailijoita, molemmissa kiehui viha toistansa kohtaan. Läsnäolijat odottivat hauskaa huvitusta, eivätkä siinä erehtyneetkään.
Kuinka voi olla ikävä saarnaajan puhuessa siitä, joka astui alas kuoleman kitaan nostamaan maailmaa saranoiltaan, niistä mahdista ja voimista, jotka parantavat ja rauhoittavat verta vuotavaa omaatuntoa ja pyhittävät saastaista sydäntä; saarnaajan puhuessa siitä, minkä tulee uudistaa ja valaista kaikkia ihmiskunnan oloja, mikä sisältää yksityisen ihmisen onnen ja rauhan sekä ajassa että iankaikkisuudessa; kuinka voi olla ikävä, jos saarnaaja puhuu sydämeen ja omaantuntoon sattuvasti?
Päivän Sana
Muut Etsivät