Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
"Kas, silloinpa vasta Dierkhof raukka tulisi hyvin hoidetuksi!" sanoi hän, ja ensi kerran mummon kuoltua näin heikon hymyn hänen huulillansa. "Hupsu tyttö, sinun pitää lähtemään!" Minä nousin seisomaan ja lykkäsin tuolini niin äkkiä taaksepäin, että se kolisten kaatui. "Minäkö? mihin sitten?" kysyin minä. "Kaupunkiin," kuului vakava vastaus.
Miss Mills näytti oikein syntyneen siunaukseksi meille. Hän tiedusteli muutamilla sanoilla minulta, mitä oli tapahtunut, lohdutti Doraa ja sai hänet vähitellen uskomaan, etten minä ollut mikään työmies siitä tavasta, jolla olin asiaa esitellyt, päätti Dora, että minä olin merimies, joka päiväkaudet viippuen lykkäsin kärryjä ylös ja alas plankkua myöden ja tällä tapaa sovitti meidät.
Wihdoin tein minä päätökseni, ja aioin mennä tuohon salaperäiseen kamariin. Minä lähdin käydä kompuroimaan huoneen perällä olewaa owea kohden. Sen luo päästyäni haparoitsin siitä awainta, mutta mitään semmoista ei siinä ollut, ainoastaan jonkummoinen ripa waan. Minä lykkäsin hiljaa owea; se aukeni hiljaisesti; ainoastaan hiljainen parahdus kuului ja minä astuin huoneeseen.
Minä salasin kyyneleeni sänkyvaatteisin ja lykkäsin hänet luotani kädelläni, kun hän aikoi nostaa minua ylös. "Tämä on sinun tekosi, Peggotty, sinä julma ihminen!" lausui äitini. "Minä en epäile sitä ollenkaan. Tekisi mieleni tietää, kuinka voit omalletunnollesi vastata siitä, että yllytät oman poikani minua vastaan taikka jotakuta muuta vastaan, joka on rakas minulle?
Oi, Kristiina, usko minua, minä aioin monta kertaa kirjoittaa sinulle siihen aikaan; vaan yhä lykkäsin minä sen toistaiseksi ja yhä tuli sille jotakin estettä. Rouva Linde. Armas Nora, sen minä käsitän aivan hyvin. Nora. Ei, se oli pahasti minulta, Kristiina. Voi, sinua raukkaa, mitä kaikkea oletkin saanut kokea. Ja eihän hän jättänyt sinulle mitään, millä elää? Rouva Linde. Ei. Nora.
Ikäänkuin tuntien sisällistä tarvetta puolustaa luonnonlakia lykkäsin aseen vaakasuoraan asentoon, kyykistyin, tein liikkeen muka nostaakseni kanuunan olalleni, ja kaamea tunne! näin itseni seisomassa katolla kanuuna olallani. Se oli irtaantunut lavetistaan ja minä kannoin sitä olallani.
Samassa valasi lamppu kirkkaasti vanhan, savustuneen, seinällä riippuvan vaskipiirroksen, joka oli olevinaan Kaarlo suuren kuva. Se näytti lakkaamatta katselevan minua minä käänsin sille selkäni ja lykkäsin ikäänkuin huomaamatta jalallani kengät kauas tuolin alle.
Minä kohotin pelokkaasti päätäni, lykkäsin pois hänen minua ympäröivän käsivartensa ja huusin: "
Mutta siinä tottelin häntä ja odotin kärsivällisesti, kunnes emme enää kuulleet kirjanpitäjän raskaita askeleita. Koneentapaisesti lykkäsin minä varpaallani hiekan pieneen kasaan paksu kenkä kaikessa rumuudessansa tuli näkyviin, minä en siitä vähintäkään huolinut herra Claudiushan vaan seisoi vieressäni, ja hänhän sen vaan näki.
Päivän Sana
Muut Etsivät