Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Se oli Julia, Diomedeen tytär. Hän oli puhuessaan kohottanut huntuaan. Häntä seurasivat hänen isänsä ja orjajoukko, joka kantoi lyhtyä heidän edellään. Kauppias ja tytär olivat palaamassa naapuritalon illallisilta. »Etkö tunne enää ääntäni», Julia jatkoi. »Olen rikkaan Diomedeen tytär.» »Ah, anteeksi, tunnen jälleen äänesi. Jalo Julia, minulla ei ole enää kukkia kaupan.»
Pian tulikin korkea, tumma runko kalastajien näkyviin, jotka peläten päälle-purjehtimista kokivat kimeillä huudoilla antaa laivan miehille tiedon läsnäolostaan. Tämä oli kuitenkin tarpeetonta; sillä laiva oli tahallaan laskenut matalan kalastajaveneen lyhtyä kohden. Tultuansa sen läheisyyteen, kääntyi se äkkiä vastatuuleen ja keinueli nyt hiljalleen aalloilla.
Satamalyhty oli semmoinen, että "kun meni hyvin lähelle ja tulitikun valossa sitä katsoi, näki että on siinä tuli." Virrassa olevaa lyhtyä ei hänen tullessaan kerran ollut sytytetty; hän hiljensi vauhtia ja vihellytti. Mutta ei se syttynyt sittenkään. Kun laiva viimein oli joutunut lyhdyn kohdalle, kuului kiihkeää kahmitusta. Mies siellä häämötti lyhtytynnyrin selässä, ja käsi kävi kiivaasti.
Hänen suuret silmänsä vääntyivät harhaillen Billin kasvoista lyhtyä tirkistelemään ja kiintyivät ilman muuta tunnon merkkiä eriämättömästi siihen loistavaan esineesen. Bill voi tuskin hillitä harmiaan. "Ompas tuokin mies! Oletko kuuro? Mykkä hän ainakaan ei ole; sen verran olemme kuulleet!" ja Bill pudisti miestä olkapäästä.
Suuri kuomireki ilmestyi portaiden eteen, meidät kaikki sovitettiin hyvin rekeen, lähdettiin ja palvelija hyppäsi kuomin takapukille, pitäen lyhtyä kynttelipätkineen korkealla ilmassa valaistakseen pimeää kulkutietämme pitkin Bulevardikatua, jonka varsilla vain pitkien välimatkojen päässä jokunen savuttunut öljylamppu tuikki himmeää valoa.
Me ajoimme häkkivaunuissa, joilla oli juuri kuljetettu haavoitettuja. Sotilas, joka istui ajajan vieressä, piti kädessään lyhtyä, josta leveni tielle himmeä, väikkyvä valo. Minusta tuntui kuin olisin nähnyt jotain pahaa unta, ja ainoa, joka minua vähä tyynnytti, oli tohtori Bresserin läsnäolo. Olin pannut käteni hänen käteensä, toisella kädellään tuki hän minua.
Mies, joka oli jättiläismäinen kooltaan, piti kädessään lyhtyä, jonka valossa hän tarkasteli muuatta eteisestä johtavaa raudoitettua ovea. Kaksi puomia ja neljä riippulukkoa, mutisi hän; eukko ymmärsi hyvin varjella aarrettaan, näen mä... Se, joka tahtoisi sahata poikki nuo pötköt ja murtaa lukot, tarvitsisi siihen aikaa vähintäin kahdeksan päivää... Anna tänne avaimet, Karin! Tässä.
Sellaisia, joilla taas ei omia ajoneuvoja ollut, saatteli kutsuista ja teaatterista kotiin neitsyt, joka herrasväkensä edellä kuljetti tuollaista kaksikynttiläistä lyhtyä. Yksinäisillä jalan kulkijoilla oli melkein aina mukanaan käsilyhty.
Näinpä kerran käärmeitten tanssin kiima-aikana kallion kuilussa. Hurjasti vyöryivät he pyöränä semmoinen oli tanssimme! Sere. Kamala kuvaus synnintyöstä, armas Simoni! Vaan ne toki unhoita ja katsele kuutamoa, silmäile tuota yön vaaleata lyhtyä. Sen vaalea otsa valoa tarjoaa sun synkeään muotoosi. Aamuhun taluttaa se meitä; yön synkät haamut unhoitamme silloin. Simo.
Ja tuo sama Olga ei ollut wielä sanallakaan sanonut, että hän häntä rakastaa, mutta tarwitsiko hän enää sanoja? Hän tunsi sen sydämmessään, hän oli sen jo nähnyt Olgan hehkuwista silmistä. Olgan sopotus keskeytti nämä Simpsan ajatukset. "Näetkö tuolla nuo kaksi lyhtyä?" sanoi hän, wetäytyen Simpsan wiereen ja osoittaen kädellään, "ne owat Punaisella Lähteellä, aiwan tässä esikaupungissa.
Päivän Sana
Muut Etsivät