Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Hänen sydämessään heräsi äidillinen tunne: Lygia ei ollut hänen mielestään ainoastaan kaunis kuin uni, vaan myöskin sanomattoman rakas. Hän vei huulensa hänen tummille hiuksilleen ja rupesi suutelemaan niitä. Mutta Lygia vain nukkui rauhallisesti kuin kotonaan Pomponia Graecinan siipien suojassa.
Syntyi hetkisen äänettömyys. "Caesar," puhui Petronius vihdoin, "ei voinut Poppaealta salata miten hän himosi Rubriaa. Minä taas puolestani riensin teidän perässänne estääkseni sinua hylkäämästä Augustan pyyntöä. Sillä jos sinä, tunnettuasi hänet, olisit sen tehnyt, niin olisimme kaikki olleet kadotuksen omat: sekä sinä että Lygia ja ehkä minäkin."
Ensi kerran eläessään kuuli Lygia tällaisia sanoja miehen suusta ja jota enemmän hän niitä kuunteli, sitä selvemmin hän tunsi, että hänen sielunsa heräsi kuin unesta, että hänet valtasi sekä ääretön riemu että ääretön levottomuus. Hänen poskensa alkoivat polttaa, sydän lyödä ja huulet avautuivat ikäänkuin hämmästyksestä.
Se oli kuin valoisa kuva tummissa kehyksissä, ja sieltä liiti atriumiin asti lapsen nauru. "Salli, oi päällikkö," virkkoi Petronius, "meidän likeltä kuulla tuota heleää naurua, jota nykyään niin harvoin saa kuulla." "Kernaasti," vastasi Plautius, nousten istualtaan. "Pieni poikani Aulus ja Lygia siellä lyövät palloa.
Hän sanoi asuvansa aivan lähellä Emporiumia ja arveli heidän olevan levon ja ruoan tarpeessa, koska he olivat viettäneet suurimman osan päivää portilla. He menivät siis yhdessä, ja syötyään ja levättyään läksivät Lygia ja apostoli hänen kodistaan sekä palasivat illansuussa Tiberin taakse.
Vinitius taas, joka saatuaan Actelta tietää, että Lygia häntä rakastaa, yhä kiihkeämmin oli ruvennut häntä ikävöimään, ryhtyi nyt omin neuvoin häntä etsimään. Caesarin apua ei hän tahtonut eikä olisi voinutkaan käyttää, koska pienen Augustan sairaus oli upottanut Caesarin huoliin korvia myöten.
Hän tiesi, ettei kaupungin porteilta vielä ollut kuulunut mitään uutisia, ja tämän tiedon olisi pitänyt häntä rauhoittaa, koska se edellytti, että Lygia vielä oli kaupungissa.
Hän veti sentähden neidon kantotuolista, asetti hänet käsivarrelleen ja koetti paeta pimeyteen. Mutta silloin Lygia rupesi huutamaan: "Ursus! Ursus!" Hän oli valkeissa vaatteissa, joten hänet oli helppo erottaa.
Nämä sanat kuullessaan karkasi Vinitius paikaltaan, hurjistuneena kuin hullu. "Se ei ole totta!" Lygia ei sietänyt häntä. Mistä Acte saattoi tietää!? Olisiko Lygia yhden päivän tuttavuuden aikana ruvennut tekemään tunnustuksia?
Mutta tuskin olin tuon ajatuksen huomannut, kun minut jo valtasi kauhu: tuntui siltä kuin olisin himoinnut vestalitarta tai aikonut häväistä jumaluutta... Olet oikeassa: Lygia ei ole Eunike, mutta minä ymmärrän eroituksen heidän välillään toisella tavalla kuin sinä. Sinussa on rakkauden kautta tapahtunut se muutos, että pidät orvokeista enemmän kuin verbenasta.
Päivän Sana
Muut Etsivät