Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Mutta neito lausui: "Sinä uhraat hänelle vielä sydämesi, kunhan opit rakastamaan Häntä." "Vain siksi, että hän on sinun..." uudisti Vinitius raukeavalla äänellä. Hänen silmänsä sulkeutuivat, sillä heikkous oli taasen vallannut hänet. Lygia poistui huoneesta, mutta palasi pian, astui vuoteen ääreen ja kumartui kuuntelemaan, nukkuisiko sairas.
Petronius ymmärsi, että Lygia oli siirretty sinne vain siitä syystä, ettei hän kuolisi eikä pääsisi pakoon amfiteatteria. Tietysti häntä samasta syystä vartioitiin kuin silmäterää. "Nähtävästi," puhui hän itsekseen, "Caesar ja Tigellinus ovat päättäneet käyttää häntä erityiseen, hirveään näytelmään, jonka vertaista ei ole nähty.
Vielä kiihkeämmin painoi Pomponia tytön päätä rintaansa vastaan. Lygia lankesi hänen jalkainsa juureen ja kätki pään hänen viittansa poimuihin. Hetkisen he molemmat vaikenivat, ja kun tyttö vihdoin nousi, olivat hänen kasvonsa tyynemmät. "Ikävä minun on sinua, äiti, isää ja veljeä, mutta tiedän, ettei vastustus auttaisi, se voisi vain vahingoittaa teitä kaikkia.
Lygia painui suutelemaan Vinitiuksen kättä kuuliaisuutensa merkiksi ja lausui: "Sinun kotilietesi on minun kotilieteni." Samassa häntä sentään rupesi hävettämään, että hän oli lausunut sanat, jotka morsian roomalaisen tavan mukaan lausui vasta häissä. Hänen poskensa alkoivat hehkua ja hän seisoi siinä tulen valossa pää alas painuneena, hämillään ja peläten, että hänen sanansa tulkittaisiin väärin.
Sanon sinulle siis vieläkin hyvästi, mutta en pitkäksi aikaa. Majoitan hevosia pitkin tien vartta, ja kun vain tulee vapaa päivä, karautan sinun luoksesi, kunnes kokonaan palaan. Jää hyvästi!" "Jää hyvästi, Marcus!" lausui Lygia ja jatkoi entistä hiljemmin: "Olkoon Kristus sinun kanssasi ja avatkoon Hän Sielusi Paavalin sanoille."
Välistä hän vaipui jonkinlaiseen horrostilaan, ja silloin hän kuuli ja näki kaikki mitä hänen ympärillään tapahtui, mutta todellisuuteen sekaantui kuumesairaan näkyjä. Vanhalla, hyljätyllä hautausmaalla oli olevinaan pyöreä temppeli, jossa Lygia oli papittarena. Vinitius ei hetkeksikään päästänyt häntä silmistään.
Hän muisti, että Lygia kerran, Crispuksen uhkaamana, niinikään oli heittäytynyt hänen jalkainsa juureen anomaan lohdutusta. Hän oli silloin nostanut ylös tytön pään ja silittänyt hänen päätään. Samoin teki hän nyt Vinitiukselle. "Poikani," sanoi hän, "minä tahdon rukoilla hänen puolestaan, mutta muista, mitä vasta lausuin heikkouskoisille: että Jumala itse kärsi ristin tuskat.
Ei hän oikein osannut kertoa kuinka se oli tapahtunut, sillä hän ei itsekään ollut tehnyt itselleen niin tarkkaa selkoa tunteistaan, mutta sen hän luuli tietävänsä, että Lygia oli tuonut maailmaan uuden kauneuden, jommoista ei tähän asti maailmassa ollut nähty ja joka ei ollut ainoastaan kaunis kuva, vaan samalla henki.
Nyt huomasi Lygia hänen pulleat, siniset silmänsä, jotka lamppujen häikäisevässä valossa räpyttelivät. Ne olivat lasiset ja ilmeettömät kuin kuolleella. Nero kääntyi Petroniuksen puoleen ja virkkoi: "Tuoko se nyt on se panttivanki, johon Vinitius on rakastunut?" "Juuri hän," vastasi Petronius. "Mitä kansaa hän nyt olikaan?" "Lygiläinen." "Pitääkö Vinitius häntä kauniina?"
Pomponia oli sanonut, että hän yllytti Caesarin murhaamaan äitinsä ja vaimonsa. Auluksen talon vieraat olivat niinikään puhuneet hänestä. Lygia oli kuullut, että hän öisin oli käynyt kaupungilla viskelemässä kuvapatsaita maahan.
Päivän Sana
Muut Etsivät