Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Porttiholville päästyään hän sai takaisin mielenmalttinsa, ja nähdessään pretoriaanivartijat johtui hänen mieleensä taasen ajatus, että jos he vähimmälläkään tavalla vastustavat hänen sisäänpääsyään, niin se todistaa, että Lygia on palatsissa Caesarin hallussa. Mutta yli-centurio hymähti hänelle ystävällisesti, astui pari askelta häntä vastaan ja virkkoi: "Terve, jalo tribuni!
Lygia heittäytyi polvilleen, kietoi epätoivoissaan käsivartensa Pietarin jalkojen ympäri ja kätki soimatun päänsä hänen vaatteensa poimuihin, lausumatta sanaakaan. Mutta Pietari virkkoi: "Rauha teidän sieluillenne!" Kun hän näki lapsen jalkainsa juuressa, kysyi hän, mitä oli tapahtunut.
Vinitius ja Lygia huomasivat, että hänen hapsensa olivat käyneet aivan valkeiksi, että hänen vartalonsa oli käyristynyt ja että hänen kasvoihinsa oli uurtunut sellainen surun ja kärsimyksen ilme, että olisi luullut hänen itsensä saaneen kärsiä saman tuskan ja kidutuksen, jonka Neron julmuuden ja hurjuuden uhrit olivat saaneet kärsiä.
Epäilemättä hänen tarkoituksensa siis oli asua muutamat päivät jonkun uskonheimolaisen luona, ulkopuolella kaupunkia. Ja Lygia ja Ursus tietysti olivat hänen kanssaan. He olivat siis päässeet pakoon tulipaloa, joka tuskin olikaan ulottanut tuhotöitään aina Esquilinuksen taakse. Vinitius luuli tässä kaikessa huomaavansa Kristuksen varjeluksen.
Samassa hän rupesi miettimään, mahtaisiko Lygia kiittää häntä hänen menettelystään Chilonia kohtaan. Oppi, jota Lygia tunnustaa, käskee antamaan anteeksi, ja kristityt olivat antaneet anteeksi rikoksia, jotka olivat ansainneet paljoa kovemman koston.
Mutta Lygia, joka viereiseen huoneeseen kuuli koko keskustelun, tuli vakuutetuksi siitä, että Vinitius panee uhkauksensa täytäntöön, ja pelästyi suuresti. Hän ei millään muotoa saanut kuolla! Haavoittuneena ja turvattomana ei Lygia enää osannut pelätä häntä, vaan tunsi ainoastaan sääliä häntä kohtaan.
Mutta kun Lygia käänsi häneen kyyneltyneet kasvonsa ja tarttuen hänen käteensä rupesi painamaan sitä huuliaan vasten, niin värisi hänen äänessään syvä, isällinen suru. "Jää hyvästi, sinä ilomme ja silmiemme valo!" lausui hän. Ja kiireesti läksi hän takaisin atriumiin, jottei roomalaiselle ja sotapäällikölle sopimaton mielenliikutus pääsisi valtaamaan häntä.
Hänen kalpeista kasvoistaan, huulista, jotka olivat hiukan auenneet, käsistä ja silmistä, jotka olivat korotetut taivasta kohti, henki yliluonnollinen hartaus. Nyt Acte käsitti, ettei Lygia saattanut ruveta kenenkään rakastajattareksi. Neron entisen rakastetun silmien edestä poistui ikäänkuin peite ja hänen eteensä avautui ihan toinen maailma kuin se, mihin hän oli tottunut.
Hän olisi siis todella voinut vähitellen voittaa hänet ja vihdoin omistaa koko hänen rakkautensa. Lygia olisi vartioinut hänen oveaan, voidellut hänen kynnyksensä sudenrasvalla ja hänen vaimonaan istunut lampaantaljalla hänen kotilietensä ääressä. Hän olisi hänen suustaan saanut kuulla nuo pyhät lupauksen sanat: missä sinä olet, siellä tahdon minäkin olla.
Jos he olisivat täällä, niin he aivan varmaan sanoisivat aivan samaa kuin minä: että olisi hulluutta nousta vastarintaan. Mahdollisesti Caesar ei huomaisi poissaoloasi, mutta jos hän huomaisi ja tulisi ajatelleeksi, että olet uskaltanut vastustaa hänen tahtoaan, niin ei sinua enää mikään pelastaisi. Mene, Lygia... Kuuletko melua talosta? Aurinko alenee, ja pian alkavat vieraat saapua."
Päivän Sana
Muut Etsivät