Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. toukokuuta 2025
Mun edessäni epätoivon nielu, mun otsallani kaikki kukat maan: oi lienetkö sa jossain, sisarsielu, jok' ymmärtäisit minut kokonaan? Jos ikihyvyys eläviä johtais, jos Rakkaus ois luotuin kohtalo, mun silmäni sun armaan silmäs kohtais. Mut kun sa synnyt, olen kuollut jo. YKSIN
Niin ihminenkin epätoivostansa Taas virkosi: hän luotuin keskellä Nyt loistaa heltyneenä, kyynelsilmin, Hän riemunkyynelt' elpyi uhkumaan. ER
"Ilman ääret", Voihkui vuori, "Täytät noin!" Yllä tähtein Tanssiseuran Paistoi päivä. "Suurin, korkein!" Huokas kuu, "kun Nouset noin!" Asui maassa, Voitti taivaan Ihmishenki. "Yli luotuin", Haastoi Koitar, "Nouset noin!" Maan ja taivaan Kautta huokuu, Henkii Luoja. "Suurin, korkein!" Kaikki luodut Tunnustaa. On kirkas, liukas luistinjää. On nuorten raitis riemu tää! Jää kannattaa. Siis luikukaa!
Kuamso-maassa, ensimmäinen maa, johon tullaan tällä puolen salmea, eivät asukkaat milloinkaan ole minkään ruumiillisen heikkouden tai sairauden alaisena, vaan he saavat iloita hyvästä terveydestänsä aina vanhuutensa päiviin saakka. Minä otaksuin sentähden että heidät saisi lukea onnellisimmiksi luotuin joukossa; mutta tulin pian toiseen johtopäätökseen oltuani jonkun ajan heidän parissansa.
Kerran kääntyy kääntymästä, vääntymästä, Kääntyy kääntymättömäks, Kääntyy käskyllä kovalla Kaikkivallan Tyhjäksi, tavattomaks. Täm' on tuoni tulisella taivahalla, Tämä tähtein pesällä, Täm' on ikä ihanalla auringolla, Vahvuus tää vahvuudella! Siis ei ole olevata, pysyvätä Tämän mailman menoissa: Kaikki kaatuu, kaikki muuttuu, kaikki puuttuu Luojan luotuin seassa.
Minä luulen, että se on enemmän niinkuin meri. Monet noista kasvoista näyttävät niin kalveilta, niin riutuneilta, niin hävinneiltä, ikäänkuin tuo köyhä, uurastava kansa yhä uudestaan olisi tullut pois-sysätyksi, takaisin-tungetuksi ja rääkätyksi. Jumala kuitenkaan ei anna luotuin olentoinsa turhaan ponnistella, lopullisesti rääkkääntyä. Siitä olen varma.
Hän se Isänk' kirkas valo, Vaikk' nyt pikku vieraamme, Luotuin hallitsia jalo, Ehk' on oma lihamme, Meidän lasten näköinen, Vaikk' on Herra enkelein. Heleästi laulakaamme Syntyneelle lapselle, Hänen tähtensä me saamme Ilon ijankaikkisen. Hän tuli meitä kutsumaan Kotiansa katsomaan. Hän on kirkas koiton tähti, Hän tuli kirkkaudesta, Valaisemaan meitä lähti Synnin pimeydestä.
Vaan kuitenkin olisin mielelläni, minä myönnän sen, tahtonut koskea hänen huuliansa; kysyä häneltä jotakin, että hän olisi avannut niitä; katsella hänen maahan luotuin silmiensä ripsiä eikä kuitenkaan saattaa häntä vähintäkään punehtumaan; päästää valloilleen hiusten aaltoja, joista yksi kiehkura jo olisi ollut verraton muisto; lyhyeltä, minä olisin tahtonut, sen tunnustan, saada vaikka vähimmän noitten lasten etu-oikeuksista, ja kuitenkin olla kylläksi mies panemaan arvoa siihen.
Päivän Sana
Muut Etsivät