Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Kunp' oli syöneet nuo, sekä luita ma kaivelin yksin, Kuiski he keskenähän vähän aikaa, suuria aikoin, Siksi kun äkkiä karkasivat mun päälleni kahden, Veitsiä välkyttäin hiotuita ja tuimina lausuin: «Lyömme, jos äännähdät; jos kuolla et tahtone, vanno Luojasi kautta, et ilmasevas pakoamme tän' yönä!» Riemua, toivoa täynnä mä vastasin: «Ystävä-hullut, Piippuakaan tupakaista en aivoistanne nyt antais: Veitsin, vannomisin pakotatte te ves'kopin äijää Ihmisruokahan, irralleen!
Tämän kylän pojat minä louheen lykkään, Muunlaiset olla pitää, joista ma tykkään. Ennen minä liikutan rihmaa ja neulaa, Ennenkun tämän kylän poikia seuraan. Ennen minä liikutan likasia puita, Ennenkun ruman pojan laihoja luita. Ennen minä nokisia pölkkyjä kannan, Ennenkun ruman pojan suuella annan. Poikien lauluja
Kauppatorilla hän sai kalantähteitä, luita lihakauppiailta ja välistä lihaakin. Muuan vanha neito, jota hän kerran oli seurannut torilta kotiin, antoi hänelle keittoakin ja alkoi pitää häntä kuin ottopoikaa. Hula viihtyi hyvin, ja häntä, joka ei moneen aikaan ollut uskaltanut ylöspäin kivertyä, alkoi heilahdella niinkuin oikeillakin, kirjoissa olevilla koirilla.
Luolaan pääsi hiukan valoa ylhäältä katosta, ja puolihämärässä näin ympärilläni hirveän joukon ruumiita ja luita. Kylmän väreet kulkivat pitkin selkäpiitäni, kun ajattelin kuinka paljon ihmisiä oli täällä kuollut mitä hirveimmällä tavalla.
"Niin, sen tiedän kyllä, sillä katsos, kuningas kirjoitti Kerttusen tyttärelle ja sanoi serkuksi, niin hän kirjoitti ja sanoi: Ne ovat tehneet vääryyttä serkulle ja paljastaneet serkun luita myöden, mutta minä, Ruotsin kuningas, olen voimakas hallitsija ... niin, se olen minä.
Tuon koska erämaassa autiossa ma näin, »Mua sääli», hälle huusin, »kuka lienetkin, ihminen tai varjo vainen!» Hän vastas: »Olin ihminen, en ole, mun oli taatto, maammo Mantovasta, isäini luita maa Lombardian painaa. Sub Julio ma synnyin, vaikka myöhään, näin hyvän Augustuksen aikaan Rooman jumalten vääräin vielä vallitessa.
Avaralta auki laski, Vaikk' ei luita liikuttanut: Josta juokseepi jokena, Viljalta veri punainen, Vielä vettä runsahasti, Joss' ompi salaus suuri! Luku XXII. Kristuksen hautaamisesta. Joosefi jalo tuleepi, Arimathiass' asuva, Raatiherra rauhallinen, Rikas riistasta peräti, Kunniasta kuuluisampi, Herran pelvossa parahin, Eikä ollut mielistynyt Työhön toisien tyhmimpähän.
Hän kävi vallan vaaleaksi ja huusi: 'Vetäkää minut ylös mitä pikemmin, sillä jalkani ovat luiden seassa. Me saimme hänen ylös ja sitten rupesimme kaivamaan sillä paikalla ja näimme, että mies oli oikeassa, sillä maassa oli todellakin luita. Ja nämä luut olivat ihmisen luita; mutta emme saaneet selkoa siitä, olivatko ne yhden, kahden tahi kolmen miehen luita, sillä osa niistä oli palanut.
Niinkuin kerran suuriruhtinas Dimitri Donskoi, lähtiessään taisteluun tatareja vastaan, oli rukoillut pyhän Sergiuksen siunausta Moskovan lähellä, niin Plehwekin lähti samaan Troitsko-Sergievin luostariin, missä pyhimyksen luita säilytettiin, tämän siunauksella varustettuna mennäksensä sotaretkellensä Venäjän talonpoikia vastaan.
Eräässä kolkossa metsän aukossa löysi hän paholaisen alttarin, joka oli rakennettu mustista kekäleistä, ja tämän päältä välkkyi kuutamassa ihmisten ja hevosten luurangot. Offerus ei tästä millään tavalla hämmästynyt, vaan katseli tyvenesti kalloja ja luita; tuosta hän huusi kolme kertaa korkealla äänellä paholaisen nimeä, istui maahan, meni nukuksiin ja alkoi pian kuorsailla.
Päivän Sana
Muut Etsivät