Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. lokakuuta 2025
Niin päättivät ja suostuivat äitini ja ukko asiasta, että ensi viikolla Kemiin menisivät. Minä ja Loviisa saimme käskyn mennä meidän mökille, sillä meitä ei tarvittu hautajaispuuhissa. Se oli minulle hyvin mieluinen asia, mutta Loviisan suru vaan ei tahtonut haihtua. Tavan takaa aloitti hän itkunsa uudestaan ja minä, joka olin hänen lohduttajakseen määrätty, tahdoin olla pääsemättömissä.
Viimmeisen määräyksensä lausui isäntä niin tanakan päättävästi, että 70 vanha, pikkuinen, musta ukonkärväkkä näytti Pekan mielestä aivan peloittavalta. Pekka lupasi sen täyttää ja lähti ajamaan Honkalehdolle. Eikä ollut rikkoja ruunan varpaissa kuin Pekka karitteli sen taipaleen. Sydän sykki, kuin toivoi saavansa Honkalehdon Loviisan rekilinnukseen tarjoamalla kyydin ilmaiseksi.
Hän tapasi Loviisan yksin pirtissä leipomassa, sillä tuohon aikaan ei vielä pidetty sopimattomana, jos herrastytötkin hyörivät taloudellisissa puuhissa. "No herrainen aika!" huudahti Loviisa nähdessään Jerikon; "pilvistäkös sinä pirahdit ja minä kun luulin vuoren väen sinut taas korjanneen, niinkuin Sikke-muori uskoo niiden sinua pikkupoikana kuletelleen?"
Päivä oli harmaan hevosen kokoinen, kuin valjastettiin hevoset ja Pekka istui Loviisan, isäntä Sanna Kaisan ja renki Herkko Anna Reetan kanssa rekiensä perään ja kaulaansa myöten hautautuivat uhkeihin lammasnahkapeitteisiin. Visusti käärittiin laidat alleen, että tuiskupakkanen ei uurtaisi jalkoja kolottamaan. Isäntä iloisesti kiljahti, että "lähdetäänpäs nyt parittain ajaa lenhottamaan.
Illalla hän valmisti ruokaa siksi, kuin Loviisan mies työstä palasi, ja teki kaikki oikein innolla, aivan kiitollisuudesta Loviisaa kohtaan, joka otti vaatteet yksin pestäkseen.
Hän päätti avata koko sydämensä ystävälleen ja kysyä häneltä neuvoa sammuttaaksensa rakkauttaan Loviisaan. Noihin mietteisinsä oli hän niin vajonnut, ett'ei laisinkaan kuullut askelia, jotka lähestyivät. Viimein luuli hän kuulevansa Loviisan äänen hiljaa kuiskaavan sanat: "sinun, ikuisesti sinun".
Muutoin tulivat torpan kirjat nyt laittomiksi, sillä ne kuolivat ukon kuollessa. Jotkut olivat jo käyneet Aspelan luona puhumassa torpan kirjain uudistuksesta, jos he tulisivat Loviisan kanssa naimisiin, mutta Aspela ei ollut mitään suoraa vastausta antanut. Hän tahtoi ensin kuulla Loviisan mielipiteet asiassa.
»Minä en niihin koske, sillä minä repisin ne palasiksi», sanoi Hely. »En missään tekemisessä tahdo olla sen suvun kanssa.» »Vai niin kyllähän minäkin ne pesen», vastasi Loviisa ja meni panemaan pyykkiä alkuun, ajatellen itsekseen: »Hm siinä näkyy olevan joku salainen syy » Hely toi vettä ja hoiti Loviisan lapsia. Kaikkeen hän joutui, ja pitkästi sitä päivää kestikin.
"Oli se tuo Honkalehdon Loviisa toisella jalaksella." "Ahaa, taitaapa olla yksi tuuma teillä Loviisan kanssa. No onnea vain. Se kieltoa mikä minusta. Kaikkea sitä muuta katuu, vaan ei nuorena naintiaan.
Ukot tuota mietettä kuullessaan, kynseivät päätään ja arvelivat, että olisi se semmoinenkin tapaus saattanut tapahtua. Mitäpäs siitä! Loviisan arvelu näkyi aina, miten mietittiin, todenmukaisemmalle ja vihdoin päätettiin lähteä kadonnutta hakemaan, "sillä eihän eukko ole voinut maan päältä kadota".
Päivän Sana
Muut Etsivät