United States or Germany ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pekka ajatteli, että Loviisa pitäisi olla täällä, kuin näki, että muitakin tyttöjä on ja kaikilla on niin lysti ja lystiltä tuntui hänestäkin. "Ole täällä, minä käyn Loviisan tänne", kuiskasi Pekka Herkolle ja meni ulos. Ajatteli, että joukossa on hyvä lentää. Ompa niitä liikoja rahoja. Tuntui Pekasta niin mukavalta kuin Loviisan kanssa käveli ravintolaan.
Muori otti kirjan käteensä katsoaksensa perään ja se meni vallan hyvin, ettei hänen tarvinnut oijaista kuin kahdessa kohden. Saatuani luetuksi pyysin luvan päästä Vierimällä käymään katsomassa Loviisan lukua, sillä luulin hänen taitavan uudenaikaisempaa sorttia kun meillä osattiin.
Tunsin koko ajan, että opettajan katse lepäsi kaikkea tätä sanoessa tyynenä minun kasvoillani. Laskin silmäni alas, mutta kuitenkin tunki se sydämeeni. Koko talven oli omatuntoni puhunut minulle. Varsinkin yöt olivat kauheat. Näin Mantan pienen suun avautuvan ja lusikalla pistin minä sinne myrkkyä... Eräänä yönä kevättalvella herätin minä Loviisan. »Mitä sinä tahdot? Mikä sinulla on?» hän sanoi.
Tämä mies oli seuralais-joukkonsa kanssa ratsastanut pihan sisään, sillä aikaa kun Rothsayn herttua laski leikkiä Loviisan kanssa, ja hän seisoi nyt ähmistyneenä, melkein ikään kuin kivettyneenä hämmästyksestä sekä vihastuksesta, kun hänen täytyi niin sopimaton näkö silmin nähdä.
Sitten, noin monen vuoden kuluttua, luuli Jeriko kylliksi vakaantuneensa, että voisi rauhallisesti katsella Loviisan ja Kallen onnea, ehkäpä vielä siitä iloitakin.
Molemmin puolin ihmeteltiin sitten toistensa hyviä omaisuuksia, kunnes Kalle innossaan sanoi sen miehen onnelliseksi, joka läpi elämänsä saisi niin ihmeellisen naisen kanssa elää ja jakaa "myötä- ja vastoin-käymiset". Sillä kertaa ei enämpää puhuttu, sillä Loviisan tulo keskeytti puheen, mutta siitä lähtien muuttui noiden kahden väli entistä sydämellisemmäksi.
Neitsyt Loviisan hyvä sydän heltyi kokonaan, etenkin kun hän muutamista pienistä kohteliaisuuksista oli huomaavinaan, että viskaalinrouvan arvonimen saavuttaminen ei kenties olisi aivan mahdotonta.
Pikku koirakin näkyi omistajansa silmistä sekä käytöksestä arvanneen, että he tässä pyhässä paikassa eivät olleet suotuja, luvallisia vieraita; korvat lupassa, häntä laahaavana permantoa myöten, hiiviskeli se hitain askelin, aivan kiinni Loviisan kantapäissä. Munkki astui yhä eteenpäin pysähtymättä.
Serkun pitää kaikella muotoa kertoa enemmän pikku prinssi Kustaasta; se oli sukkelapäinen lapsi, ehkä vähän hemmoiteltu, mutta siihen oli hänen äitinsä syynä. Kuningatar Loviisa ei juuri päästänyt ketään nenällensä. Niin kyllä, sanoi välskäri. Ja kuitenkin on hän tänne Suomeen jättänyt itsestään mitä lempeimmän muiston: pienen hiljaisen Loviisan kaupungin.
Kaisa vähän kainosteli ja nauroi, mutta Jussi kehotti: »Elä nyt Kaisa joutavia mutristele ja turhia venkeile!... Tällä tavallahan me Loviisankin kanssa ensi aikoina istuttiin ja Loviisan suu oli silloin aina naurun virnallaan ihan samalla tavalla kuin nyt tämän Makkosen lesken suu.» »Elä kutkuttele!