Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Ei tiennyt ensimmältä millä neuvoin veisi kolmea pientä lastaan eteenpäin, kun turva ja leivän hankkija laskettiin maan poveen. Ne olivat kaikki niin pieniä vielä silloin, Antti neljän vuoden, Saimi kahden ja Helmi vasta parin kuukauden ijässä. Mutta Eliaan ja Annan avulla hän kumminkin kesti kaikki vaikeudet.
Jopa sattui luu lihan valitsijalle, kuori leivän alkajalle, minkä sille komealle. Se on näyttänyt katselevankin komeammasta naamasta kuin muut ihmiset, ja on näyttänyt että hän sitä onkin ja muut ei mitään.» Toinen ivallisesti lisäsi: »Antaa sattua lakkarit housuihin. Sitte tietää koira uineensa kun häntä kastuu.»
Se oli ikävä enne. Taasen Kenelmin silmäin eteen kohosi tuo vanha harmaa torni taasen hänen korvissaan kaikui Fletwodein surullinen historia. Nuori mies odotti ääneti jatkoa kertomukseen. Mrs Cameron jatkoi: "Minä sanoin että isä oli köyhä raukka; hän kuoli kauan vuoteen omana oltuansa. Mutta eräs uskollinen ystävä ei hänen vuoteensa äärestä luopunut; se oli nuorukainen, jonka neroa hänen rikkautensa oli edistänyt. Tämä nuorukainen oli tullut ulkomailta, vähäinen säästöraha mukana, jonka hän oli hankkinut myymällä Florensissa tekemiänsä kopioja tai suunnitelmia. Tämä säästöraha toimitti suojan vanhukselle ja kahdelle turvattomalle, murtuneelle naiselle jotka olivat köyhät niinkuin hän itsekin hänen tyttärelleen ja hänen poikansa leskelle. Kun säästövarat loppuivat, keskeytti nuori mies määrätyn toimensa, sai viran jossakin, huolimatta siitä kuinka suuresti se poikkesi hänen taipumuksistaan ja nämä kolme henkeä, joita hänen työnsä ylläpiti, eivät milloinkaan kodin tai leivän puutteessa olleet. No niin, muutamia viikkoja miehensä kuoleman jälkeen synnytti hänen leskensä (he eivät olleet naimisissa olleet vuottakaan) lapsen tytön.
Se oli Aunukseen työn ja leivän hakuun pyrkivä parvi. Johtajana näytti tuolla kirjavalla joukolla olevan Pertun vanha tuttava Mahais-Paavo. Hän kertoi Pertulle poikansa löydetyn syystalvella kuolleena jostakin ladosta Rautavaaran puolella, heinätukko suussa. Nimismiehelle sanoi hän sanoneensa suoraan, että poika oli kuollut nälkään. "Mutta mitäs ne herrat uskovat!
Hän säpsähti ja silmäili kummastellen ympärillensä. «Täällä on joku käynyt! Olisiko Anna? Anna! Hän ei olisi salaa hiipinyt tänne. Jumalan nimeen! Mikä kumma!« Arkussa oli leipää ja muuta ruokaa. Vähäisellä paperilla, joka leivän päällä oli, seisoi: «Leipävaras antaa takaisin korkoineen, mitä lapselta otti, pyytäen anteeksi». Taasen riensivät hänen ajatuksensa lapsuuden päiviin.
Sinä ihmettelet hänen leipäänsä, kahviansa, leivoksiansa y.m. ja hän kuuntelee huokaillen. Niin, hän myöntää, syötäviähän ne ovat, eivät toki huonompia; mutta olisittepas nähnyt leivoksia muutamassa Pariisin kahvilassa ja leipää erään englantilaisen aatelismiehen linnassa, jossa oli oma leipomo ja ranskalainen leipuri, joka ei muuta tehnytkään kuin paranteli leivän valmistustapoja.
Mielipuolena pysyköön hän nyt tämän linnan ja tämän puutarhan rajojen sisäpuolella, joiden ulkopuolelle hän tätä ennen itsepintaisuudessaan ei ole tahtonut mennä. Ikään kuin kerjäläiselle annan minä hänelle jokapäiväisen leivän omasta pöydästäni, mutta en rahtuakaan enempää. Nyt korjatkaa luunne pois täältä!"
Hän ei sanonut kuinka tai miksi: hän jatkoi puhettansa ja viipyi taistelussaan leivän puolesta itselleen ja niille, joiden toimeentulo riippui hänestä; kuinka hän tässä taistelussa ei voinut panna koko ahkeruuttansa ja voimaansa päämaalinsa saavuttamiseen; rahan tarvis oli niin suuri että maineen unelmat eivät voineet sitä voittaa.
Ja kirkolla käydessä ihmiset kehiytyivät Annan ympärille hänelle itselleenkin sitä ihmettelemään ja kummeksimaan. Mutta Anna sanoi aina ihmettelijöille, että hän tahtoi saada miehekseen työmiehen, joka maasta saa irti leivän. Se oli hänelle hyvä ja muille sai välttää.
Mutta vihollinen oli jo sinne löytänyt. Minä seisoin heinillä, jotka vihollinen oli töllistä ulos heittänyt; ja kun heittelin heiniä jaloillani, pääsi näkyviin vanha säkki, ja sen pistin minä alleni. Kun vielä vähän heiniä kääntelin, löysin leivän ja pienen rasian, joka puoleksi oli voilla täytetty. Mieleeni muistui Danielin sanat leijonan-luolassa: Herra ajatteletko vielä minua.
Päivän Sana
Muut Etsivät