Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Heillä oli jokaisella korppu kädessä. Vaimonsa näytteli, mitä oli tuotu: leipiä, herneitä, lihaluita, piimää ja jauhoja Kurolasta ja Latulta ja Viion leski lapsille korpun kullekin. »Jumala siunatkoon niitä hyviä ihmisiä», lausui vaimo. Istuttuaan hetkisen vasta selveni Vimparille todellisuus ja sittenkin pysyi hän kauan tyynenä. »Minä en saanut mitään», sanoi hän jurosti.
Matasunta luuli, että nainen pelosta, häpeästä tai ylpeydestä pysytteli syrjässä eikä tullut rohkeampien kerjäläisten joukkoon, jotka tunkeilivat ja tuuppivat toisiaan portailla. Hän antoi Aspalle erityisen leipäkorin vietäväksi tälle naiselle. Innokkaasti ja lempein katsein hän latoi kauniilla käsillään korin täyteen tuoksuvia leipiä.
Juha ei saanut sanotuksi enempää. Hän taas pelkäsi puhkeavansa johonkin, ei tiennyt iloonko vai itkuun. Jotakin tehdäkseen hän alkoi taas poimia leipiä lattialta ja asettaa niitä vartaaseen. Marja riensi auttamaan, kannattamaan varrasta sen toisesta päästä. Nostaessaan sitä paikoilleen kattoon huomasi Juha, että vitsasrenkaat, joiden varassa se katosta riippui, olivat katkenneet.
Heikki hyppäsi alas kääsyistä ja maksoi kyydin. Ei ketään ollut pihalla kuin pieni poika, joka ei osannut puhua, katsoi vain ällistyneenä Heikkiä suurilla sinisillä silmillään. Heikki tarttui tuvan oven tuttuun kahvaan. Sama vanha ovi, melkein sama ääni sen narahduksessa! Ja tupa oli sama. Joku vaimo-ihminen oli leipiä uunista ottamassa. Herranen aika! Heikki-maisteriko siinä on? Se oli Liisa.
Tänään hän saikin ahmia kylläkseen, sillä ruokasalin pitkä pöytä oli katettu täyteen kaikenlaisia herkkuja: siellä oli kahvia, leipiä, omenia ja marmelaadeja sekä rusinoita ja manteleita suurissa lasi-astioissa.
Ja istuessaan nyt siinä teensä kanssa ja järjestäessään noita onnettomia leipiä polvelle, hän yhtäkkiä muisti mamman ja kuinka mamma ennen latoi heille leivoksiaan, ja hänen tuli niin ikävä, että leuka tahtoi värähtää. Ikävä oli siksi, että kaikki tuntui yhtäkkiä vieraalta ja yksinäiseltä tässä ihmispaljoudessa.
»Ja niin se on. Kyllä se on ... minä kun mainitsin vain, että jos sopisi nyt antaa rahaa minulle, että saisin samalla matkalla ostaa puita ja leipiä, niin heti kernaasti siihen suostui ja antoi. Ja kun minä sanoin, että ei ole meillä heiniä ollenkaan enää ja että jos ei näin pahalla säällä tahdota tulla lehmää hakemaan, niin minä vaikka vien samalla heiniä, jos niin rouva tahtoo.
»Yksi, kaksi, kolme, seitsemän, viisi», luki poika leipiä ja viittaili niitä ja supatti ja pikimältään silmäsi aina Nikkilää tai emäntää. »An-na meil-le tä-nä päi-vä-nä mei-dän jo-ka-päi-väi-nen lei-päm-me», luki toinen innolla ja toimessa. Nuorempi pillahti itkuun aivan kuin olisi tulinen poukka lentänyt paljaille säärille kärventämään ihan sietämättömästi.
"'Niin, niin lapsirukka, ei luuloihin ole aina luottamista, eikä kaikki toiveet toteen käy; pane se mieleesi lapseni', lohdutti häntä äitinsä. "Sillä välin oli isäntä taas vaipunut mietteisiinsä, jotka hänen nyrpeistä kasvonjuonteistaan päättäen eivät mahtaneet kovin hupaisia olla. Hän heräsi niistä Enkelin itkuun ja huomasi leipiä pöydällä. Hän alkoi niitä lähemmin tarkastella.
Se äsken juuri tuotiin, vaan minä en sitä silloin joutunut katsomaan, kun äiti huusi leipiä kypsentämään."
Päivän Sana
Muut Etsivät