United States or Yemen ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Jokohan lie se Littilän Vatasen musta lehmä poikinut», puhui Liperin Kutsun-kylän Antti Ihalaisen emäntä Anna Liisa ikäänkuin itsekseen, leipiä uuniin pannessaan. Se asia oli hänelle juolahtanut mieleen ihan vain yht'äkkiä. »Johan se kuuluu poikineen», myönsi Sormusen Miina, joka oli sattunut vieraaksi tulemaan ja hörppi nyt kahvia.
Antero olisi tahtonut sanoa hänelle jotain, ilmaista mieltymystään häneen, mutta ei löytänyt tässä sopivaa tapaa siihen, ja mitä hän olisi sanonutkaan, kun ei kuitenkaan olisi voinut sanoa sitä, mikä hänen isänsä vanhaa ystävää olisi eniten ilahuttanut... Ilpolan emäntä iso, komea, lihava, hyväntahtoinen nainen kulki aitasta leipiä kantaen heidän ohitsensa.
Me emme aja isoa tietä pihaan, josta olimme lähteneet, vaan takatietä aittojen ja liiterien solitse, joihin olemme tehneet omat uramme, takapihalle takarappujen eteen. Tulemme kuin vieraaseen taloon, jossa emme tunne ketään eikä kukaan tunne meitä. Menemme tupaan, istumme penkille pöydän ja oven väliin. Se ei ole Liisa, joka ottaa leipiä uunista, vaan jonkin vieraan talon emäntä.
»Tässä muutamia vuosia takaperin», jatkoi Hautalainen, »varastettiin kerran aivan samalla tavalla Savilahden aitasta sianlihat, useampia vartaallisia leipiä, kaikki jauhot ja vielä viiden tynnyrin paikoille rukiita.» »Tuliko selville, kuka varasti?» »E he hei», nauroi Janne, »täällä kun oli silloin vielä sen Lindblomi-parka nimismiehenä.»
Halima seisoi teltissä leipiä tuhassa paistaen, sillä aikaa kun Leila, polvillaan ompelupuiden edessä, ompeli kulta- ja hopea-ruutuja miehensä mekkoon. Ympäröittynä kaikella mitä halusi, nautti Jussufin poika täysillä kulauksilla elämän iloa. Koirain haukunta herätti hänet unelmistaan. Kameelilla ratsastaja seisahtui puutarhan portille, ojentaen kätensä nuorta beduiinia kohti.
Myöskin mummo oli menettänyt suurimman osan vähäisestä omaisuudestaan. Ennen pakoon lähtöään oli mummo kätkenyt navetan lakkaan heinien alle tynnyrillisen kuivia leipiä, lumikinokseen säkillisen jauhoja sekä navetan lakkaan toisen säkillisen herneitä. Kuin ihmeen kautta olivat ne säilyneet vihollisen nuuskinnalta samoinkuin ladon alla olleet voipytty ja pari leiviskää juustoa.
Hän valitti sydämensä olevan kipeän, istuskeli ja makaili kaiken päivää pakarissa, katsellen miten minä leipiä uuniin panin. Siinä minäkin vähän istahdin, odotellen leipien kypsymistä. Ajattelin itsekseni, mitähän tuokin äijä oikein tuumii? Ja kun monesti olimme ihmetelleet, että mistähän syystä tuo Yrjö meille rakkaat hopearuplansa lahjoitti, niin kysyin sitä häneltä suorastaan.
Anna Liisa pani sen neuvon mieleensä, mutta odotti vielä ja käänteli leipiä. Mutta sitten muisti hän, että nyt on syksy aika ja pimeä voi tulla vaikka milloin, ja meneppäs sitten Hyväriselle. Ja silloin ei hän enää malttanut.
Vanhuuttaanko tämä sitten sairastaneekin, kun on näin kulolleen joutunut. Uudesta on alettava, jos mielii maasta leipänsä saada. Vieras punalsi varmasti päätään ja sanoi: Kyllä tämä maa antaa leipiä kyntäjälleen. Asujain kunnottomuutta tämä on tällä jäljellä.
Kyllä minä tässä jo leipiä katson, pane sinä vaan kahvipannu kiehumaan ja lähde sitte pukeutumaan! Sinähän olet ihan jauhoissa, tyttöseni. Niin, äiti, vartavasten otimme tänään huonommat vaatteet säästääksemme puhtaat vieraita varten. Eilen illalla me Elsan kanssa silitimme vaaleanpunaiset hameemme, ja uuden vyöliinan aijon myös panna ylleni.