Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
LAURA. No, sano ulos sitten, äläkä seiso tuossa kuin mikäkin JANNE. Niin, Risto voi hyvin puhua suunsa puhtaaksi. RISTO. No niin, tuota, asia on nyt semmoinen, että pojat tuolla verstaassa tahtoisivat rahaa LAURA. Mitä? Rahaa? RISTO. Niin, kuukausipalkkojansa, jotka heidän väitteensä mukaan piti maksaa jo kaksi viikkoa takaperin. LAURA. Mikä hävyttömyys! Muistuttaa tuommoisesta!
LAURA. Niiden kanssa olemme tosin vähemmän tuttuja, mutta se on ainoa aatelisperhe kaupungissamme, ja olethan sinä istunut takseerauskomiteassa yht'aikaa paroonin kanssa ja kyllähän paroonitar häntä pitää sen verran silmällä, ettei hän saa juoda itseään aivan humalaan, niinkuin tapansa on. No seuraava? JANNE. Tullinhoitaja rouvineen.
ANNA. Siinä olet oikeassa, minä tarjoon mielelläni apuani, kun näen että sitä jossain tarvitaan. Niin niin, onni sinullakin on ollut, sinä pikku hätikkö, sillä kun ajattelee tuota aikaa, jolloin sinä vielä LAURA. Kas niin, mamma on nyt hyvä ja juo! Maljasi, mamman malja ! Yritin vain sanoa että kun muistaa
Paluumatkalla pistäymme saunaan. Siellä on jo melkein pimeä, paitsi mitä lämpiävä kiuas valaisee lauteiden alle. Tuolta sitä sinäkin olet tullut maailmaan, sanoo Lallu. Minä tiedän sen jo, hän on jo ennenkin sanonut sen. Minä tiedän vähän lisääkin. Minä tiedän, että täti Laura käy ne täältä ottamassa, kaikki maailman lapset, kun ne tulevat, ja viepi ne mammoilleen. Minäpä näin, kun se sinut otti.
Vieläkö rovasti, tuo entinen kappalaisemme, elää, se vanha herkkusuu? JANNE. Kyllä. ANNA. Entäs kuinka jaksavat Heimoset, nuo kunnon prisset? LAURA. Kiitoksia, aivan hyvin. Ne ovat usein kysyneet mammaa. Niin, heitä sinun välttämättömästi pitää käydä tervehtimässä, mamma. ANNA. Tietysti, tietysti.
Painettuaan kannen kiinni hän vei laatikon etehiseen, aivan kuin jättääkseen sen lahjan joulupukille takaisin. Lehtori ja rouva hämmästyivät. Laurahan oli koko päivän puhunut Kirstin veljestä, ollut iloinen laatikon tultua ja vielä iloisempi avattuaan sen. »Minä tahdon maata», sanoi Laura etehisestä palattuaan. Tuli hätä, että Laura on sairas.
Hän istahti kyykylleen Lauran eteen, mairehymyssä suu ja sellaisella äänellä kuin olisi luvannut jotakin, josta Laura riemastuu, hän sanoi: »Sellaista kirkasta onnea, että Lauralle veli!» Laura vähän aikaa mietittyään kysyi: »Eläväkö?» »Elävä veli, reipas ja rohkea ja iloinen poika», lupaili Leena. Taas mietittyään vähän aikaa Laura sanoi: »Sen pitää olla tohtori.»
LAURA. Niin, ajat ovat muuttuneet ja me myös niiden kanssa. Mamma yksin on vielä muuttumaton, niin reipas ja lystikäs ja ANNA. Mutta sepä nyt perhana, kun sinä et anna minun puhua loppuun, kun aioin sanoa, että jos ajattelee noita vuosia, jolloin olit kenraalissa piikana LAURA. Se on vale, jyrkkä vale!
»Ei tule enää mitään», vakuutti äiti ja saadakseen varmasti vakuutetuksi Lauran, meni hänen kanssaan katsomaan etehiseen. »Katso nyt, ei ole mitään.» »Kyllä täällä onkin jo kylliksi», sanoi isä. »Joulupukin konttiin ei olisi mahtunut enää silmineulaakaan.» Laura oli tyytymättömän näköinen. Surullisen näköinen.
LAURA. Kaupungin päällysmies, joka aina tervehtii niin kohteliaasti, kun hän kadulla tulee minua vastaan! Jos joku, niin on toki hän kutsuttava, tiedän mä. Entäs sitten? JANNE. Rovasti perheineen.
Päivän Sana
Muut Etsivät