Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Silloin noita ylioppilaita ei vielä ollutkaan joka kuusen juurella, niin että minä olin herra, enkä ainoastaan omasta mielestäni, vaikka olinkin iältäni vasta parissa kymmenissä. Ja kesä oli luonnollisesti kauniimmillaan, kentät kukoistivat ja puut vihannoivat ja linnut lauloivat niinkuin te sen kaiken hyvin tiedätte rakkauskertomuksista.
He soutelivat Marjaniemen rantoja pitkin, ja provasti ja pruustinna sekä rehtori ja Eriika, jotka istuivat pihlajan alla, kuuntelivat, kun nuoret lauloivat: "Lapsuuden ajan hellimmän Sä leikit kanssani, Ja olit paras ystävän', Ja ainoo iloni. Ja kaiku kertoi: ainoo iloni... Kun sitten jälleen tulivat sisälle, katosivat Joju ja Sakki yht'äkkiä.
"Kyökissä sinä, näen mä, aikasi olet ollut; näin minä arvelin: "Putelill' on kaula vaan pois on pää, Ja voitta, suolatt' on makea muiskus tää". Ja yhdessä he vielä lauloivat tuon yleisen arvoituslaulun loppuvärssyt: "Mikäs on se kieli, jonk' ei ääntä soi, Ja mitäs päivää yö ei seurata voi?" "Soljessa on kieli, vaan ei haastakaan, Ja tuomiopäivää yöhyt ei seurakaan".
Päivä paistoi, linnut lauloivat, heinä tuoksueli, ja kaikki näytti olevan omiaan saamaan Ludvigin hyvälle tuulelle, eikä hänen kuitenkaan ollut lainkaan hyvä olla.
Aurinko oli nousemaisillaan männikön takana ja kaikki pienet linnut lauloivat, ikäänkuin olisi sydän ollut niillä yhtä kevyt kuin minun oli raskas. Ikkunan alla, muurivihreän välissä, oli tyhjä pesä, ainoastaan pieni höyhen oli siihen jäänyt viimmeiseksi poislentäneeltä linnulta.
Sitte he lauloivat yhdessä kauniin joululaulun: "Tervehtii jo meitä Joulu armahin..." ja joulukuusen kynttilät heijastuivat lasten onnesta säteilevissä silmissä. Laulun jälkeen tarjottiin kahvia nisusten kera, ja Freedrik sekä Bruuno jakoivat omenia ja kaakkuja puusta. Sitte alkoivat leikit ilolla ja riemulla.
Missä onni kukoisti ja eli taiteen henki, missä huilut soivat, missä nuoret lauloivat ja tanssi, ja vanhat levon siunausta nautti, se pyhä koti raukesi kuin pettäväinen penger, maanalaiseen onttouteen luhistuen. Niin kävi Rauhalahden kartanon. Aavistamatta, kohtalon kauheana yllätyksenä!
Tähdet loistivat, ei tuulenleyhkää liikkunut, ja koko luonto lepäsi pyhässä rauhassa, ikäänkuin ensimmäisenä joulu-yönä, jolloin enkelit lauloivat: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, maassa rauha, ihmisille hyvä tahto". Myöhään illalla oli maata menty, ja aikaisin tuli jälleen olla liikkeellä, jos tahtoi ehtiä aamukirkkoon. Kello viisi olivat kaikki jo jalkeilla.
Täältä löysin ihmeen isoja metsien ympäröimiä järviä; puut ja yrtit ovat vihreitä kuin Andalusiassa huhtikuussa, ja linnut lauloivat; tuntui ihan mahdottomalta, että ihminen tahtoisi täältä matkustaa pois.
Hän lähettiin otsalleen, jonka hän loukkas kiviseen permantoon niin, että veri virtas hänen kasvojansa myöten. Hänen esisäinsä jumalat, lum'aavikon autuus ja koko maailman ääretön kaikkius vetäytyivät hänen luoksensa. Tunturin alkehishenget täyttivät vankilan, nämä marsivat hänen jalkainsa yli, nämä pieksivät noitarumpua, he lauloivat laulujansa, he tarttuivat hänen sieluhunsa.
Päivän Sana
Muut Etsivät