Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. lokakuuta 2025
Täss' itki kansamme, kun ties' kadottaneensa Jaloimman poikansa, jonk' kadottaa se voi. Vaan laulut ikuiset ne jäivät tänne soimaan Iloksi kansamme, valoksi maailman, Ja uuden kanteleen ne saavat kerran voimaan, Kalevan kansalle myös uuden laulajan.
"Minä en kuleta tätä soittokonetta maanteillä; se lähetetään minua varten, lainatulla nimellä, kaupungista kaupunkiin muiden tavarain muassa, muuten olisi minulla syytä luopua kuljeksivan laulajan toimesta." Molemmat miehet puristivat toinen toistensa kättä.
Sitä oli muka ensin laulettu jonkun Linos-nimisen laulajan muistoksi. Esillä olevassa Iliaan paikassa sitä tuskin sentään voi ajatella surulauluksi. 590. ja seur.
He astuivat vallan ääneti siksi, kunnes saapuivat kapealle sillalle, joka vei vuolaan virran yli; virta ei ollut pauhaavainen, vaan lirisi hiljaa ja suloisesti ja oli epäilemättä sama joki, jonka reunalla, vaikka monen peninkulman päässä tästä paikasta, Kenelm oli puhunut laulajan kanssa. Juuri kun he tulivat tälle sillalle, kaikui kyläkirkon kellojen kaukainen ääni heidän korviinsa.
Kun hän tuli kotio nyreänä ja tyytymättömänä, oli Naomilla tapana ottaa harppunsa ja laulaa hänelle laulun kuninkaallisen psaltari laulajan lauluista, ja usein vaikutti laulunsa veljellensä saman kuin nuoren lammaspaimenen Sauliin; pahahenki pakeni hänestä.
Mitä tahtoisit kultani kutripää, sen tiedän, mut antaa en voi! Sinä tahtoisit lempeä läikkyvää, joka kulkee ja karkeloi. Sinä tahtoisit taivasta muuttelevaa, milloin päivää, pilviä milloin; sun onnesi taas olis taltuttaa, mitä myrskyt ne velloi silloin. Ja mielestäs vesillä vieriä ois siinä venheessä suloisempi, joka vaappua, vaaroilla uhata vois ei niin ole laulajan lempi.
Noin vanhus vakaa huusi, sen taivas kuullut on: Sa sortuneina muurit näät linnaraunion. Sen menneen loiston tietää vain yksi pylväs suo; pian salaa suistuu yöhön myös viime jäännös tuo. Miss' ennen puistot versoi, näät aavan nummimaan, puu siimestä ei tarjoo, ei lähde vilppauttaan; kuninkaan nimi lauluiss' ei kuulu kaikuvan, häviö, unho! siinä on kirous laulajan.
Hän on outo omillensa, Turkka tuttavillensakin, Ventolainen veljillensä, Maailmassa matkalainen. Ymmärrä ei ystävätkään, Eikä viisahat välitä, Hänen kieltään, hänen mieltään, Hänen tuntons' tunteina, Polttoja hänen povensa. Ei oo maata maailmassa, Ei oo kultaista kotia Virsien virittäjällä, Laulujen latelialla! Turve on tupa hänellä, Hauta laulajan hovina, Tuoni toivonsa totinen!
Ne kertovat jotakin toista kuin sulolaulut ja laulajan aatteet, ne pesevät pois sävelpuuderin ja näyttävät värjätyt vaatteet. Mut yksi on väri, mi seisovi, jota pestä ei tuhansin merin: Mitä koskaan on kaunista kirjoitettu, jota kirjoitettu ei verin? Minä olen niin yksin, niin yksin, kuin yksin vaan olla se voi, joll' on vaan yksi aatos ja yksi sävel, mi soi.
Sanoi nuori Joukahainen: "Hyväpä isoni tieto, emoni sitäi parempi, oma tietoni ylinnä. Jos tahon tasalle panna, miesten verroille vetäitä, itse laulan laulajani, sanelen sanelijani: laulan laulajan parahan pahimmaksi laulajaksi, jalkahan kiviset kengät, puksut puiset lantehille, kiviriipan rinnan päälle, kiviharkon hartioille, kivihintahat kätehen, päähän paatisen kypärän."
Päivän Sana
Muut Etsivät