Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Tulihan se, astui rohkeasti häntä kohti ja lakkiaan heiluttaen niin tutusti sanoi: "hyvää huomenta, neiti Lundberg!" Ihmisiä oli jo kertynyt ylioppilas-talon edusta täpösen täyteen. Kaikki odottivat, milloin "ne lähtevät" ja moni heistä oli päättänyt lähteä mukaan aamukahville taikka huomenryypyille, toiset ruotsinmielisten kanssa Kaisaniemeen, toiset suomimielisten kera Alppilaan.
Vaunuista astuttiin ulos lähellä Yport'ia, ja sitä mukaa kuin kuljettiin kylän läpi, ilmestyivät merimiehet uusissa tamineissa asuntojensa eteen, nostivat lakkiaan, kättelivät paronia ja seurasivat heidän perässään kuin jotakin juhlakulkuetta ainakin. Varakreivi oli tarjonnut käsivartensa Jeannelle ja astui hänen kanssaan muitten edellä.
Ja nyt lähdemme, rouva Turholm ja neiti Sommar! Vaununi ovat muutaman askeleen päässä. KANTTORI rientää kädet ojennettuina Hannaa kohden. ASSESSORI. Hyvästi, herra kanttori! KANTTORI nostaa äänettömästi lakkiaan. Mikä kylmä katse! Tuo ei ole onnellinen enne. Toisen näytöksen loppu. KOLMAS N
Jussi ei siihen mitään, heilutteli vaan lakkiaan. »Minkätähden ne pojat lienevätkin niin ilkeitä?» tuumaili Mari, joka toi iltapäiväkahvia sisään. »Ei tytöt sinnepäinkään.» »Ilkeitä? Ole sinä vaiti.» »No, Jussi!»
Ehdottomasti lensi Raution katse nyt kuten usein ennenkin opettajattaren ikkunaan, ja kun Rautio näki hänet siellä, niin nosti hän lakkiaan ja tervehti ystävällisesti, mutta Elli vetäytyi syvästi punastuen takaisin, hieman vihoissaan uteliaisuudestaan. Olihan hän nähnyt Raution niin monta kertaa ennen, jotta hänen pitäisi muistaa, miltä hän näytti!
Laivaa siirrettiin ulommas, ja juopa laidan ja laivasillan välillä suureni yhä. Alhaalta kuului vielä ääni huutavan: Antti, muista nyt, mitä olen sanonut! Hyvästi Antti! Hyvästi, Antti! jota seurasi melkein epätoivoisen kiihkeä nenäliinan huiskutus. Pekka raivosi vastaan omalla nenäliinallaan, juoksi kantta pitkin, nosteli lakkiaan ja nyökytteli päätään. Antti ei tehnyt yhtään mitään.
Niin tapahtuikin; taivaanranta kuvastui selvästi viheriäistä veden pintaa vastaan, ja samaasa kaikui riemuhuuto mastonhäkistä. "Maa, kapteeni Becker!" Robert huusi heiluttaen lakkiaan päänsä ylitse. "Minä näen pari kallionhuippua eli kivikasaa. Onkohan se Cap Riley?" Pantuansa tähystinen silmällensä kapteeni vakuutti oltavan kaivatun paikan näkyvissä, josta yleinen ilo syntyi laivalla.
Hiukan hämillään rykäsi Kaikunen ja kunnioituksensa osotteeksi kohotti hän hieman lakkiaan, samalla sipaisten kädellä hiuksiaan ja lausui: "siinäkö sinä jo oletkin?" "Tässä," vastasi tyttö viattomasti kysyjää silmäillen, "mutta kyllä tänne oli kiipeämistäkin." "Onhan sitä ja se on vaikeaa, kuin onnen tikkaiden astuminen," myönsi Taavetti. "Niin oikein se hengästyttää," sanoi Marjetta.
Hän ilmestyi aina aamiaisaikaan, mukanaan kauhea villakoira, jonka käpälät likasivat kaikki huonekalut. Huolimatta ponnistuksistaan näyttää aatelismieheltä, ne ponnistelut menivät niin pitkälle, että hän nosti lakkiaan joka kerta kun hän sanoi: "isä-vainajani", täytti hän, uskollisena tavoilleen, väkijuomilla lasin toisensa jälkeen ja lasketteli rivonsekaista pilaa.
Näitä ajatellessaan nuori skotlantilainen kohtasi kaksi vakavannäköistä miestä, nähtävästi Tours'in kaupungin porvareita; heiltä hän, nostaen lakkiaan sillä kunnioituksella, jota nuorempi on velvollinen osoittamaan vanhemmalle, pyysi tietoa miten hän pääsisi mestari Pietarin talolle. »Kenenkä talolle, poikaseni?» kysyi toinen vastaantulijoista.
Päivän Sana
Muut Etsivät