Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Antti nosti turkkinsa kauluksen pystyyn, painoi lammasnahkaista lakkiaan syvempään päähänsä, solautti ruumistaan alemmas ja heittäytyi melkein hermottomaksi, ja somalta tuntui kun vilisten jäi metsä jälelle ja reki vieri kotiin päin ruunikon juosta raapotellessa. Mieli haaveili isänmaan koko laajuudessa, mutta väliin palasi ajatukset aina siihen pisteeseen, että kohta pääsen kotiin.
Mies joutuu ymmälle, hätääntyy, kopaisee päätään ja katsoo avuttomasti lakkiaan, jota Musti pitää luonnollisena sotasaaliinaan. Mutta se ei suinkaan ole tarkoitus. Musti! Vie lakki miehen luo! kuuluu jälleen sama tyyni, täsmällinen ääni.
Ymmärrätkö?" Vimmastunut katse oli vastauksena; hän haki hämillään lakkiaan. Se oli pudonnut puutarhaan. Maria otti sen ylös. "Anna minun panna se päähäsi, sinulla ei ole kädet vapaina, lapsukainen! senkötähden et tervehtinyt? Kas noin nyt on hyvä." Pekka punastui hänen lempeästä katsannostaan, mutta ei vastannut sanaakaan, vaan kiirehti pois. "Mitä arvelette, enkö ollut oikeassa?"
Kohotettuaan lakkiaan viimeisiksi jäähyväisiksi, oli hän pian noussut jyrkkää kallion rinnettä läheisen tunturin huipulle. "Tuo mies ei näy tuntevan väsymystä!" sanoi kapteeni. Inger-Johanna katseli hänen jälkeensä... Aurinko loi viimeisen vaalean hohteensa hiilakkaasen iltailmaan... Hänen kasvoillaan eleili niin lämpimät tunteet.
Patruuna soitti kelloa pari kertaa, ja hetken perästä Jaakko tuli sisälle, kysyen mitä patruuna tahtoi. »Tunnin päästä pitää Valkon olla valjaissa, sillä minä aion lähteä apilaniitylle.» »Kyllä», vastasi Jaakko, mutta jäi vielä seisomaan ovelle. Hän väänteli ja käänteli lakkiaan, ikäänkuin olisi siitä puheen alkua hakenut. Patruunakin sen huomasi ja kysyi: »Onko sinulla mitään sanottavaa?
Mutta työmiehet remahtivat riemuisiin hurraa-huutoihin, ja Lammin Pekka huusi repaleista lakkiaan heiluttaen: Eläköön nuori armollinen herra! Tämän minä aikamiehenä vielä palkitsen! Voudin talo oli kivenheiton päässä linnasta, järven rannalla olevalla kukkulalla, niin että siitä voi nähdä kaikki, mitä ympärillä tapahtui.
Pekka alkoi heti kohta riehua sinnepäin; mutta Antti koetti kohottaa lakkiaan niin kohteliaasti kuin suinkin. Alma oli se, johon hän oli ollut onnettomasti rakastunut ja oli vieläkin.
Kätellen ja kohteliaasti lakkiaan nostaen sanoi hän hyvästit ja lausui toivovansa, että neiti ei ole pahastunut eikä vastakaan pahastuisi hänen seuraansa. »Ei suinkaan, eihän ole mitään syytä! Päinvastoin oli ollut hyvin hauskaa.» Tuntui hyvin kummalliselle Elsasta koko tapaus, kun hän sitä kotona muisteli. Miten oli hän niin tutustunut yht'äkkiä oudon herran kanssa?
Matti ruopaisi lakkiaan, ja Liisa nousi seisoalleen ja niiasi. Kaikki seisottvivat nyt puhelemaan. Hyvää iltaa! Ka, Matti ja Liisa! Minnekkä te menette? kysyttiin. Liisa otti puhuakseen.
Soutaja tuolla järvellä pidätti aironsa ja jäi kuuntelemaan, ja kun laulu oli laannut, heiluttivat tytöt nenäliinojaan ja Vihtori valkoista lakkiaan kiitokseksi. Pian tämän jälkeen vastasivat he kansanlaululla: "Tuoll' on mun kultani". Tämä vuorolaulu illan tyvenessä kuului kauniilta, ja äiti, joka oli ottanut unisen Esterin syliinsä, viittoi ympärillään olevia jatkamaan lauluansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät