Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Pane minua Herra Kiesus, Pane minua, minnes tahot, Silloiksi meren selälle Lahopuiksi lainehille, Joka tuulen turjotella, Laajan lainehen laella! Pane minua Herra Kiesus, Pane minua, minnes tahot, Tunge hiiliksi tulehen, Kekäleiksi valkiahan, Joka tulen tuikutella, Valkiaisen vaikutella!" Neitsy Maarian virsi.
Sen keskellä leimusi suuri nuotio, jonka ääressä muutamia miehiä hommasi keittopuuhissa. Lähellä sitä, muutaman meidän kivemme korkuisen kallion laella seisoi vahti. Hänen aseensa välkkyivät auringon paisteessa. Pitkin joenrantaa näkyi toisia vahteja, jotka oli asetettu toisin paikoin tiheään toisin taas harvempaan.
Tästä on kulkenut raja, tuolla pakanuus, täällä kristinusko, hän on seisonut tässä ja kironnut nurin kirkon, ja tuolla on ollut hänen uhrivuorensa ... ja jo sukeutui runo hänen mielessään: »Laella vuoren jylhän seisoin ja katseheni luotehesen loin.» ja sitten jotain semmoista kuin: »Ja kertomukset kuullakseni kummat taru toi!»
Ja kukkulan korkeimmalla laella, keskellä rannattoman, ruskean erämaan, humisee yöt ja päivät hiljaista huminataan koivujen kuningatar, tuuheaoksainen puu, jonka juuret syvälle maan sydämeen tunkevat ja latva taivasta tavoittaa.
He lähestyivät kirkkoa, ja Anteron silmät sattuivat Kokkomäkeen. Sen lumisella laella kohosi musta palamatta jäänyt kokkoriuku. Se oli luultavasti sama, joka oli jäänyt siihen seisomaan sinä ikimuistettavana juhannusyönä. Sen jälkeen ei siinä liene kokkoa poltettu kukapa olisikaan. Kuinka se oli kaukana se aika! Kuinka toisenlaiset ovat nyt harrastuksemme!
Tulkaa mukaan, körttikansa! kuuli hän jonkun nuoren miehen takanaan heille huutavan. Ole! siellä on pappi! torui toinen. Pappihan tuo on meilläkin! Kirkon perästä käännyttiin nousemaan jyrkkää polkua ylös harjulle ja tultiin kahden ikihongan alitse, jotka kuin portteina seisoivat kahden puolen polkua, sen laella.
Eikä siellä tunturin laella juuri kauan viihdykään. Paljas kallio tai hiekka ja kylmä viima käy aina. Ei koskaan ole tyyntä. Ei koskaan tyyntä! huudahti Mikko. Ei siellä pilvien rajalla ole koskaan tyyntä, sanoi Aaro ja nousi lähtemään.
KULLERVO. Emonikin armas kuollut! Kaksi kuolemata ajalla tällä, jona päivä tuskin puolen tietänsä laella vaeltanut on! Onko puhees vietos vaan? KIMMO. Muistele sanomia, joita metsästä kotihis saatoit, niin uskoa sun täytyy, mitä nyt kerron.
Niitä näet, pirautettiin johonkin määrättyyn paikkaan, ja tavallisin paikka oli muuan korkea kivi heti kaupungin tullin takana maantieltä poikeavan metsätien varressa. Sanoivatkin sitä Jumalankiveksi. Sen laella oli suurehko kuoppa, johon marjat pantiin. Kalle oli saanut päähänsä, että Jumalalle ei tarvitse marjoja antaa. Mitä Jumala niillä tekee?
Hän purskahti itkuun, ja kyynelet valuivat maahan kuin veripisarat haavoitetun, pakenevan otuksen rinnasta. Hän huomasi istuvansa kallion laella, josta näkyi kaupunki ja sen takaa meri kesäyön valossa. Pää käsiensä varassa itki hän kyynelensä kuiviin ja itki vielä hetken aikaa sen jälkeenkin, kun ne eivät enää vuotaneet.
Päivän Sana
Muut Etsivät