Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. toukokuuta 2025
Pelkoansa salatakseen Otto lausui: Eipäs tohtinut silloin puskea Immosen härkä...! Vai tohtiko? Se nosti hieman luontoa. Esakin jo kehasi: Ei tohtinut...! Tahi jos olisi tullut ladon katolle, niin olisi nähnyt... Vai eikö olisi? Olisi... Ja kun minä tällä tuopilla olisin oikein sivaissut otsaan, niin koko pään olisi pitänyt haleta! nosti Otto pelokasta mieltänsä edelleen.
Tämä viimemainittu asianhaara tuli siitä, että eräs talonpoika, riidellyt nykyisen kirkkoherran edelläkäviän kanssa, oli sielunpaimenensa harmiksi rakentanut eteen kuvattoman ison ladon, suipolla korkealla katolla, ja niinmuodoin ehkäisnyt pappilalta näön tienoolle.
Mikko ja Auno hyypiysivät latoon ja lyhdeläjän vieressä istuen ladon ovelta katsoivat ilmaan, missä ehtimiseen salama välähteli, ukkonen jyrähteli. Tuuli ja sade kohisivat koskena, niin että maa tutisi. Auno se käsiään väännellen siunusteli, mutta Mikko puri hampaitaan yhteen kasvot synkkinä. Siinä meni vuoden vaivannäkö kuin tuhka tuuleen, sanoi hän viimein tuskaisesti.
Tuli niittymaita, joissa toisissa oli jo heinä tehty, toisissa paksu angerva ja tuuhea saraheinä vielä hurotti altain täyteisenä ja pyrki niiden raoistakin ulos. Eikö istuta tähän ladon kynnykselle? ehdotti Olavi. Istutaan vain, matka alkaakin olla jo puolessa. Lato oli heiniä puolillaan, tuoreita, hyvänhajuisia, vasta korjatuita.
Yöllä äiti hänet herätti, kun hän valitteli. Hän oli aivan hiessä ja kylmä karsi ruumista. Mielessä oli vielä selvänä uni, joka kuvautui aivan tapahtuneena tapauksena. Se oli kylmää ja kolkkoa! Oli kuin paljasta kalliota. Kuu paistoi koleasti ja aivan kuin kylmää huokuen. Hän makasi pienessä ladon kehikossa, jonka seinät kohosivat kohonemistaan ja samalla supistuivat lähelle toisiaan.
Siellä maalla on nyt syksy... Siellä on nyt rannan ruskea kaislikko ja uuvahtava, alakuloinen laine. Siellä on luhdalla täysinäinen lato ja ladon ovella pieles, kuusen oksilla katettu; ja ladon takana on haapa, joka on seulonut lehtensä sen seinämille ja katolle.
Mistä hän tuli, sitä ei tietänyt kukaan muu kuin Maria, joka oli nähnyt hänen kiipeävän pitkin mäntyä ladon päädyn vieressä. Pois! huusi hän. Antakaa hänen olla. Antaa hänen mennä. Vai niin, tiuskasi eräs sotamies, tekö autoitte häntä pakenemaan! Kavaltaja. Martti veti miekkansa ja iski solvaajaa, niin että tämä kellahti maahan.
Ellei Kersti olisi ruvennut huolta pitämään hyljätystä tädistänsä, olisi vanha rouva jo aikoja kurjuuteensa nääntynyt, niinkuin moni muukin. Raastuvan palvelijakin nimittäin tuli vaan ladon läheisyyteen, uskaltamatta milloinkaan seinä-aukosta katsoa sisään, saatikka sitten sairaalle toimittaa liemiruukkua. Liemen söi hän itse salaa puutarhassa.
Eksyttääksensä takaa ajajaansa juoksi Heikki toisen talon ison nawetan ja ladon solaa kohden. Mutta nyt sattui toisesta talosta tulemaan eräs toinen wihollinen, jonka sylissä oli sotawäen limppuja niin paljon kuin pysyi.
Ja kulkiessa erään suuren, punasen ladon ohitse, jonka päätyseinä oli maantielle päin, Helena sanoi: Georg, kuinka sinusta tuo lato katsoo? Katsoo? Mitä sinä tarkoitat? kysyi Georg. Eikö näin? Ja Helena nosti silmäkulmansa onnettomiksi ylöspäin valmiina nauruun purskahtamaan. Heillä oli ennen muinoin ollut tapana huvikseen arvostella jokaista rakennusta.
Päivän Sana
Muut Etsivät