Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Vähän toinnuttuansa Dalgetty ensi toimekseen kysäisi, keneen oli kompastunut. »Olentoon, joka kuukausi takaperin oli mies», vastasi kolea, painunut ääni. »Mitä lajia hän sitten nyt on», virkkoi Dalgetty, »kun näin käy makaamaan rappusten alimmaisen portaan eteen myttyrässä kuin siili, niin että kunnialliset, pulaan joutuneet kavaljeerit häneen kompastuvat ja ovat lyömäisillään nenänsä rikki?»
No, kuinkas sinun laitasi on, rakas Crockstonini? kysyi hän. Kylläpä hyvästi vastasi merimies väkinäisesti hymyillen. On vain yksi asia, joka... Mikäs vain se on, ystävä-parkani? kysäisi John, silmäillen Crockstonia vilkkaalla kiitollisuuden tunnolla. Joo jatkoi Crockston kun ajatellen, että minun tällä iälläni pitää olla merikipeä! Mikä raukka minä olen! Mutta toisinpäin se kääntyy!
»Minä olen harras protestantti ja siitä kiitän Jumalaa», vastasi kapteeni. Tämä oli ensi kerta, jolloin kuulin hänen puhuvan uskonnosta. Jälestä päin sain kuulla, että hän maissa ollessaan kävi ahkerasti kirkossa. »Mutta minä voin tuntea sääliä vainottuja miehiä kohtaan.» »Voitteko todellakin?» kysäisi jakobiitti. »No niin, sir.
Vennu keskeytti, puri hampaansa yhteen ikään kuin olisi yhtäkkiä nyt vasta huomannut, että oli laskemaisillaan Esalle liian paljon neuvoja ja sanomaisillaan puolen sydäntänsä. »No, ja sitten?» kysäisi Esa. »Ei mitään, ei mitään ... en minä sanokaan kaikkea! Mutta eikö sitä viinaa jo tule?» »Sano kaikki», uteli Esa. »En!»
Mutta mikseivät porvarinrouvat saaneet istua paikoillaan? kysäisi nuori emäntä vähän malttamattomasti nakaten kaunista päätään, Miksi? jatkoi Bertelsköld. Siksi, etteivät kaikki naiset tyydy hallitsemaan ainoastaan suloudellaan. Porvarinrouvat saivat kirkonpalvelijasta kavaljeerin, joka täydelleen oli heidän arvoisensa ja joka osoitti heille kaikkea sitä kohteliaisuutta, jota he voivat käsittää.
Se oli kulkenut kirkkomaata kohden ja oli sillä ollut upseerintakki yllään punaisine kauluksineen ja kiiltävine nappeineen. »Oliko hänellä aseita?» kysäisi eräs varova Schrandenin poika. Oli, miekka oli vain välähdellyt kuutamossa. Tämä seikka tuntui arveluttavalta. »Hän kai tahtoo tarkastaa vahteja», arveli toinen ja raapi päätänsä.
Taas toimi esimies äänetönnä papereineen niin pitkän aikaa, että Hellmannilta viimein loppui maltti. Ei siitä selailemisesta taida loppua tullakaan? kysäisi hän. Esimies kohotti vihdoinkin rauhallisesti kulmiaan: Kaarnajärven tilan n:o 6 omistaa herra A. Hellman. Jahah! Joo! Joko löytyi? Oli viime takseerauksessa arvattu omistavan oman ilmiantonsa mukaan 1,000 markkaa verotettavaa omaisuutta.
Viljo oli tosin hänen paras ja ainoa ilonsa, mutta äskeinen uni oli kokonaan siirtänyt hänet menneisyyden maailmaan, siksi hän ehdottomasti selitykseltä vaati jotain yhteyttä lapsuuden muistojen kanssa. »No, joko rouva nyt on jättänyt unensa sikseen», kysäisi Maija hieman kärsimättömästi. »Minulla olisi uutisia kerrottavana. Kuulkaa nyt miten äsken kävi!»
Ei rahoilla kiirettä mitään, vakuutti Gottfrid Strandberg. Ne ... ne kyllä saatte, sanoi Sakris. Ja alkoi laskeutua maahan... Meni ammattitoverinsa kanssa kahville. Puhui siinä sitten vielä ... kuinka hänen mielestään koirille oli rakennettava. Ja kysäisi lopulta, paljonko Strandberg oli urakasta pyytänyt. Sanoi: Liian halpa, ahhah! Minä olisin kyllä laskenut parisen tuhatta kalliimmaksi.
"No, mitä vieraat sanovat?" kysäisi Pekka, kun mies oli tullut heidän luokseen. "Ka, eivätpä juuri mitään. Nuori mies näyttää minusta surulliselta, ja nainen kysyi, eikö meillä ole talossa ollenkaan naisväkeä, ja kun minä sanoin, että tulimme hyvin toimeen ilmankin, hän tiedusteli, oliko meillä karjaa ja kuka sitä hoiti. Silloin lähdin tieheni.
Päivän Sana
Muut Etsivät