Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
"Tiedätkö minne vihollinen on Niiloukon vienyt?" "En", vastasi Kyösti, ja vapisi vasten tahtoansa kun hän luuli saavansa kuulla vastaukseksi: "Siperiaan;" mutta hän oikein riemastui, kun Antti sanoi: "Erääsen pappilan ulkohuoneesen, jonka Venäläiset ovat laittaneet sairaita varten, on Niilo viety".
Olisi toivo kumminkin parempia päiviä, jos vaan siemeniä löytyisi. Tämä vuosi kuluisi niinkuin muutkin«. «Minä lähden palvelemaan«, sanoi jäykästi vanhin poika. «Ja minä, ja minä, ja minä!« huusivat kaikki lapset. «Kyösti, Sakari ja Liisa voisivat juuri palvelukseen kelvata«, sanoi isä suruisesti; «ja jos itse tahdotte, luulen sen sekä teille että meille hyödyksi«.
Kolonnat olivat järjestetyt yhteistä rukousta pitämään. Soittokunta soitti tuon juhlallisen virren "Meidän linnam' on Jumal taivaast", ja kun rummut jokaisen värsyn perästä päristivät säestyksen, koski jokaiseen tämän pyhän toimituksen juhlallisuus. Varsinkin oli Kyösti, joka ei milloinkaan ennen ollut nähnyt eikä kuullut semmoista, syvästi liikutettu.
Siinä nyt Kyösti seisoi, niinkuin hän luuli, joka silmänräpäys valmiina joutumaan vihollisen käsiin, jossa tapauksessa hän todella olisi "tullut tuhasta tuleen". Mutta harvoin on tapahtunut että pelkuruus olisi ollut valtavampi kuin rakkaus elämään.
Tiellä, joka juoksee kohden kylää peltojen, Luhta- ja Sompioniitun halki, retkeilee nyt seitsemän miestä, ja yhä kauemmas poistuu heistä Impivaaran uudistalo, johon Tammiston Kyösti on jäänyt elikkoin hoitajaksi päivän tai kahden ajaksi. Edellä ja rinnatuksin käyskelivät Juhani, Aapo ja Tuomas; mielukkaasti he astelivat, ja asui heidän kasvoillansa tyyni riemu.
Liikutusta nähtiin jokaisen kasvoissa, ja kun Cronstedt lausui muutaman soturimaisen tervehdyssanan vanhuksen haudalla sekä pyssyjen laukauksen viimeinen tervehdys eläviltä kuolleelle oli kaikunut, nähtiin kyyneleitä usean silmissä. Ja kun viimeinen sotamies oli poistunut, oli Kyösti vielä yksin haudalla. Mutta rumpu kutsui ja hänen täytyi poistua.
Ja hän huomasi, että se vielä eli. Se oli siis vaan haavoittunut. Tottumaton metsästäjä oli huonosti ampunut. Mitäs oli nyt tehtävä? Jättääkö orava tuonne ylös itseksensä kitumaan ja kuolemaan? Mutta sehän olisi julmaa. Tiesi kuinka monta päivää se vielä siellä saisi kitua. Ei, sitä ei Kyösti voinut tehdä, niin julma hän ei toki ollut.
Tunne, minkä Kyösti nyt tunsi, lentäessään rantaa ylöspäin museetti ja tykinluotien tanssiessa hänen ympärillään, oli varsin toisenlainen, kuin se, jota hän oli aamulla tuntenut. Silloin oli pimeä eikä hän huomannut kaatuneitten eri asemia. Nyt hän näki yhden toverin toisensa perästä kaatuvan maahan. Hänen takanansa töytäsi taaja kolonna ylöspäin.
Kyösti, pitempi, katsoi kolkosti eteensä. «Kuulkaa, kuinka ankarasti ukko jyrisee; nyt on oikein Jumalan ilma!« «Ilma! Se on minun mieleeni. Kuta julmempi, sitä parempi! Nyt ei ainakaan kukaan kuule meitä. No, mitä mietit? Viisisataa riksiä ja aika oivallinen torpanmaa Kärmälän vainion takana; viisi tynnyrinalaa niittyä, kymmenen tynnyrinalaa peltoa. Hullu, ellet siihen tyydy!«
"Jumalan kiitos siitä, että olen tavannut maanmiehiäni! Nyt saattaa vaarinikin pelastua!" Kolmekymmentä rakuunaa, jotka Kyösti niin otolliseen aikaan tapasi, olivat Adlercreutzin osaston etujoukko.
Päivän Sana
Muut Etsivät