Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Kun se oli loppunut, otti pastori häneltä jäähyväiset ja lähti kotiinsa, sillä ilta oli jo tullut ja ankara myrsky raivosi ulkona. Tiellä tuli pastoria vastaan noin keski-ikäinen nainen, joka hienoissa vaatekengissä kahlasi lumessa. Tämän vaeltajan kasvoissa näkyi vielä selvään kauneuden jälkiä, jos kohta rikos ja kurjuus niihin olivat merkkinsä painaneetkin. Hänen silmistään loisti outo liekki.
"Ja", hän nojausi sohvaa vasten ja kertomansa muistot painoivat alas hänen katkeran katseensa, "täti on tehnyt, minkä on voinut, sen voin Teille vakuuttaa! ... arveli, kuten sinäkin, isä, että se oli sulaa mielettömyyttä ... hän piti niin paljo minusta, ett'ei huolinut mitä kurjuus siitä seuraisi, kun vaan olisin noihin naimisiin mennyt.
Mutta alkutalvella tulee kurjuus, jota ei voi välttää, ja koko heimo, emo, kuhnurit, työmehiläiset, kasaantuu riutuvaksi, yhteensulloutuneeksi joukoksi, joka kuolee hiljaisuudessa, pesän hämärässä, ennen ensimäisen lumen tuloa. Laiskurien mestauksen jälkeen työ alkaa väkirikkaissa ja varakkaissa yhteiskunnissa uudelleen, mutta vähenevällä innolla, sillä mesineste käy jo niukemmaksi.
Se on kurjaa ja kurjana pysyy, että metsänomistajat saavat mielensä mukaan typi tyyni hävittää metsät. Nyt ollaan parhaillaan puuhassa laatia laki tuota menettelyä vastaan, mutta minä pelkään pahaa, että loppu on sama kuin aina ennenkin; kun karja on käymässä, pannaan naveton ovet kiini". "Mutta, herra kylätuomari, minua kurjuus kaikkein ensiksi kohtaa. Eikö sitä vastaan mitään voi?"
Köyhyys, kurjuus ja lika näyttivät vallitsevan noissa n.s. teltoissa. Miehillä, vaimoilla ja suuremmilla lapsilla oli yllään rikkinäisiä vaatteita, juuri sen verta, että ruumis paraiksi peittyi, mutta pienemmät lapset olivat ja elivät paratiisin puvussa ja viattomuudessa.
Se tietään, että sankareina Me taistelimme sotatantereilla, Ja kunnian sai meistä isäinmaa. Mut Onnetar, se petollinen impi, Taas pian siirtyi meistä kauvas pois, Ja rautakahleet, vankeuden kurjuus Nyt tuli osaksemme. Vuorihin, Uraalin kohtuun meidät syöstiin alas, Ja siellä, kiertoessa kolmen vuoden, Me, kalkutellen kovaa kalliota, Oleskelimme.
Meidän tarvitsee vain johtaa mieleemme Engelbrektin kapinan Ruotsissa, osottaaksemme, että samanlaisia, samojen syiden aiheuttamia ilmiöitä näyttäytyi eri tahoilla. Koko maassa vallitsi suuri kurjuus. Pitkällinen sotakanta oli köyhdyttänyt väestön, jolta usein puuttuivat välttämättömimmätkin tarpeet.
Kun ruotsalaiset sotajoukot saapuivat Haminaan, oli kurjuus Suomessa yhä lisääntynyt. Tuntuva puute oli kaikkialla ruokavaroista, hevosista ja rehuista, ja ihmiset Lappeenrannan onnettomuuden tähden epätoivossa.
Mutta siemenet, joita edellinen oli mukanansa tuonut, rupesivat nyt itämään ja nousemaan, ja niiden nimet olivat: kurjuus, raakuus, kulkutaudit. Ei auttanut enää korvien sulkeminen ja asian tyhjäksi tekeminen: kolera raivosi maassa. Oli elokuun 8 päivän aamu. Me istuimme kaikki verannalla aamiaispöydän ympärillä ja luimme juuri tullutta postia.
Ei niitä sää voi säikyttää, ei kuihtumaan saa talvetkaan, ei puute, kurjuus korpimaan. Kuin aallot järvein tuhanten käy rannoillamme yhtehen, niin liittohon myös meidät saa sun nimes, kallis synnyinmaa. Jos vainomies sun sulkee ties, niin kuolemaan me taistellaan kuin Vaasan urhot ainiaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät