United States or Grenada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ken on syntynyt lakeilla Pohjanmaan, hän tietää tuomion tunnossaan: hän ei leppyä voi, hän ei väistyä saa vaviskaa, vaviskaa! Armfeltin armeija uudenvuoden yönä tuntureilla. Nuori upseeri kohottautuu kuolleiden ja kuolevien keskeltä. Viime tähti sammui. Lumiaavat ottaa vastaan meidän syleilymme sokeana, jäisin käsivarsin puristain. Täällä hyytyy kaikki rinnan haavat.
Avun täytyy saapua kahden päivän sisällä, jos ei, olen minä oleva kuolevien keskellä. Luonnollisesti minä vastaan niistä kulungeista, mitä teillä on tämän asian vuoksi. Apua tarvitaan vaan oikein pian ja minä pyydän että te panette kaikkenne, voidaksenne lähettää sitä kohta.
Nyykäyttäen päätään lähti nyt Lauri hiihtämään, vaan kääntyi vielä lesken puoleen ja sanoi: "Tule vasta illalla, niin voit paremmin kenenkään huomaamatta päästä sairaan puheille. Hiisi tiesi kuolevien salaisuuksia". Lauri katosi kohta lesken nähtävistä. Tämä viipyi vielä useat tunnit kotonaan ihmetellen, mitä asiata Lovisalia olisi hänelle. Vihdoin hän iltapuoleen läksi matkalle.
Tykistö pauhaa mahtavasti, komentavien käskysanat, hyökkäävien kiljunta, haavoitettujen parkuminen ja kuolevien soturien viimeiset voivotukset sekaantuvat niihin. Taivas ja maa peittyvät tomu- ja savupilviin.
Siskojen kova kohtalo ei hetkeksikään pysähdytä toisia, kun ne vuorostaan lähestyvät syöttiä, sillä ne laskeutuvat kuin hullut ruumiiden ja kuolevien päälle, jakaaksensa näiden surullisen kohtalon. Ei kukaan voi kuvailla mielessään, kuinka pitkälle niiden hulluus menee, ellei hän ole sattunut näkemään sokerileipurin puotia tuhansien nälkääntyneiden mehiläisten ahdistamana.
Heidän hartaat rukouksensa kuullaan" Mefisto koetti näyttää hurskaalta ja puhui samalla äänellä kuin äskeinen piispa. "Vihollinen saa surmansa kummankin puolueen vihollinen. Satoja ja tuhansia jää tappelutantereelle isänmaan maineen ja kunnian tähden." Mefisto pudisteli punaista vaippaansa, ja minä näin edessäni verisen kentän täynnä silvottuja ruumiita, ja kuolevien tuskanhuudot täyttivät ilman.
Mitä teillä on täällä tekemistä? huudahti hän nähtyään suureksi kummastuksekseen mustaan samettiin puetun naisen ruudinsavun ja kuolevien keskellä. Eeva Rhenfelt huomasi hetken tärkeyden, notkisti tuota pikaa polvensa ja huudahti: Teidän majesteettinne, armoa Suomenmaalle! Kuningas säpsähti. Mitä teillä on minulle sanomista? Puhukaa!
Mutta ylös nummelle kiirehti huohottava tyttö ja kohtasi ystävänsä siellä, harmaan kiven juurella. Siinä he seisoivat, syleillen armaasti toinen toistaan, kuiskaillen rakkauden kieltä autuaana hetkenä. Eivätpä seisoneet he enää maan pinnalla täällä, vaan heidän sielunsa käyskelivät taivaan kukkas-niituilla. Meni niin muutama silmän-rävähdys ja rynkäsi äkisti esiin linnan hirmuinen herra, syöksi terävän keihäänsä neidon vasempaan kylkeen, että sen kärki nuorukaisen oikeasta kyljestä tunkeusi ulos, ja niin hän yhdisti heidät kuolemassa. He kallistuivat vasten kiveä, ja yhtenä virtana juoksi heidän verensä nummella, punaten kanervakukkasten posket. Siinä, teräksisen siteen yhdistäminä, he istuivat kivisellä istuimella, äänettöminä, mutta aina armaasti syleillen toinen toistaan. Ja ihanasti kuin neljä kultaista tähteä säteilivät heidän silmänsä kohden linnan valtiasta isäntää, joka kummastuen katseli ihmeellistä, tyyntä kuvausta kuoleman kidassa. Syntyi äkisti ukkosen ilma, välähteli ja jyrisi taivas, mutta väläysten sinertävässä loimossa nuorten silmät säteilivät onnen-autuaasti, kuin neljä kynttilää taivaan salissa, pyhässä ilmassa loistaa. Tätä katseli murhamies, kun korkeuden viha riehui hänen päällänsä ja ympärillään. Voimallisesti puhui hänen sielullensa nuorten ihanasti riutuvat silmät, heidän koskena juokseva verensä, puhui jyrisevä taivas. Hänen mielensä liikkui, liikkui ensimmäisen kerran, koska hän, sydämessä katumus kylmä ja musta, katseli kuolevien ihmeellisiä silmiä, jotka aina lakkaamatta paistoivat hymyten häntä vastaan. Hänen sydämensä kammostui ja vapisi, kun salamat leimahtelivat ja avaruus pauhasi, ja kaikkialta karkasivat hänen päällensä kauhistuksen henget.
Eipä jättänyt piru kuolevaakaan rauhaan, vaan kiusasi viimeiseen hengenvetoon, täyttäen kuolevien huoneet kuten esim. Ludvig Hurskaan, jonka viimeiset sanat olivat: "Ulos, ulos!" Tarpeen olikin v. 1512 ilmestynyt Dominiko Camanican kirja "Kuolemisen taito".
Miekat, painetit ja pistoolit kiilsivät yhtenä ainoana, äärettömänä sekaisuutena hänen silmissään; rumpujen päristävä tärinä, torvien soitto, tykkien pamahdukset ja pyssyjen pauke, yhdessä haavoitettujen ja kuolevien tuskan huutojen kanssa muodostivat semmoisen säveleen, että vanhoja, tottuneitakin soturia väristytti. Mitä Kyöstin silloin sopikaan tuntea!