Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Elämänpuusta havaitsemme, kuinka katoavainen luonto, vaikka se näyttääkin kuolemattomalta, on vastakohtana kuolevaisen ihmisen todelliseen, ijankaikkiseen elämään. Pienten lasten ilosta näyttää, kiitos Jumalan, koko sydämeni kerran vielä riemuitsevan; sillä minäkin katson aamuruskoa kohden ja kuulen elämän lähteen solisevan, mihin hyvänsä minä käännyn.
Edvard ei enää antanut itseänsä eksyttää, vaan astui osoitettuun majaan. Tuomon tila häntä vallan peljästytti. "Voiko tämä olla mahdollista!" sanoi hän ja katkerimman surun kyyneleet juoksivat pitkin poskia. "Setä Tuomo, ystävä parka, kuuletteko te?" Edvardin ääni sattui kuolevaisen korviin ja hän näytti vähitellen tulevan tajuunsa.
Silloin sanat sattui mieleheni: »Eikö sitten enää milloinkana miestä ollut Ajan voittajata?» Väkevästi vanhan silmä loisti, kädet rinnoillaan hän risti, lausui: »Aika voitetahan joka kerta, jolloin aatos miehen mieless' syttyy, aatos miehen mieltä ankarampi, kasvavainen yli kuolevaisen.
Nuori apulainen tulikin siis ja istui hänen vanhan siniruutuisilla uutimilla varustetun sänkynsä viereen ja puheli niin kauniisti rakkaudesta, Herran suuresta rakkaudesta ja siitä rakkaudesta, jota meidän ihmisten tulee toisillemme keskenämme osoittaa; sillä rakkaus on ihanin kaikista Jumalan lahjoista, ja se puhdistaa ja ylentää halvimmankin ja viheliäisimmän kuolevaisen.
Hän sisään sysätähän, pedon kiljunnan hän kuulee, tuntee kasvoillansa kalman henkäyksen, silloin, katso: Silmäin side laukee ja hän näkee, mit' ei kenkään nähnyt eikä nähdä sopis kuolevaisen.
Nää patsaat kuuliko, kuin puhui hän? Ja onnes näkijöitä mykkiä sun peljätäkö täytyy? Aurinko jo nousee elämäni uuden päivän, mi suurna kohoo yli mennehien. Alentuu jumalatar luokseni, mun, kuolevaisen, kohottain. Mi seutu, mi uusi valtakunta mulle aukee! Niin ihanasti toivo harras täyttyy. Unelmoin luokse onnen korkeimman, mut tämä onni unelmatkin voittaa.
Muistatteko kuinka surullinen ja kuinka ylpeä hän kuitenkin oli, hän joka itse oli niin jaloa sukua ja oli kasvatettu niin suuressa ylellisyydessä, kuinka hän tarttui käteeni, kun rohkenin väittää häntä vastaan ja sanoa että hänen omat sukulaisensa eivät voisi hyljätä lasta isän rikoksen takia , kuinka hän, ylpein nainen, minkä eläissäni olen nähnyt ja jonka hymyilyä joskus huomaan Lilyssä, kohotti päänsä pään-alukselta ja änkytti: "'Minä olen kuolemisillani kuolevaisen viimeiset sanat ovat käskyjä.
Asia on niin, että huolehtiminen ja työ ovat ihmiselliselle luonnolle niin välttämättömät, kuin varjo on valolle, ja on mahdotonta estää sitä kenenkään kuolevaisen osasta. Kanarialintu eli kultakala voipi oppia elämään täydellisessä tyytyväisyydessä tämän mailman kanssa, mutta ihminen ei sitä saata.
Ei ainakaan Melancthon voi koskaan unhottaa sitä päivää, jolloin hän makasi kuoleman kielissä, puoleksi taintuneena ja himmentyvillä silmillä, ja Luther tuli ja huudahti pelosta: "Jumala armahtakoon meitä! kuinka kauheasti perkele on raadellut tämän kuolevaisen ruumiin!" Näin rukoiltuaan tarttui hän Melancthonin käteen ja sanoi: "ole hyvällä mielellä, sinä et kuole."
Ei! Rouva Rabbing ei koskaan häntä niin rakastaisi. Sehän olisikin miltei liikaa yhdelle miehelle. Eihän kaksi ihmistä voinut olla noin kokonaan ja yksinomaan olemassa vain yhtä varten. Sellainen onni ei voinut kuolevaisen osaksi tulla. Mutta kuitenkaan hän ei voinut olla vertaamatta omaa, tässä suhteessa miekkoisen miehen osaansa esim.
Päivän Sana
Muut Etsivät