Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. lokakuuta 2025
Kuin meren kuohuttaa kalarikkaan riehuvin puuskin länsi ja pohjoinen, rajut tuulet Thrakian rantain, äkkiä yllättäin, heti kohtapa korkea hyöky mustana vyörähtää, leväluokoja viskoen rantaan: rauhaton noin hätä raasti akhaijein mieltä ja rintaa.
Tosin ei kukaan ole yllättänyt, kiitos olkoon Brangienin varovaisuuden, kuningatarta ystävänsä sylissä; mutta joka hetki, joka paikassa saattaa kuka hyvänsä nähdä, miten intohimo heidän mieliään kuohuttaa, pusertaa heitä toisiinsa, tulvii yli kaikkien heidän aistiensa niinkuin nuori viini pursuaa sammiosta.
Syys tulee, kukat maaksi lyö, Ja linnun äänet raukee, Talv' ehtii, syksyn jätteet syö, Ja tuonen ovet aukee, Heilt' tuskin muisto säilöön jää, Ett' oli kulta=aikaa tää. Ja voitost' telme kiihon saa, Se myrskyt irti kiskoo; Ja laineit' tuuli kuohuttaa, Ja venhett' aallot viskoo. Ja elämä se riehuu näin Ja rientää yhä eteenpäin.
Mutta poika mielessänsä mietti monta kertaa: Näin ma itse Vellamon! Miks muuten niin mun verta kuvat kummat kuohuttaa ja otsasuonet ouruu? Kului vuodet, väitettiin, ett' oli hän hiukan houru. Jaakko kasvoi kuitenkin kuin korpikuusi nuori, verevä ja varteva ja vankka niinkuin vuori. Kantoi kylän säkkejä ja käytti myllyn pyörää. Isä itse enimmäkseen kaupan töissä hyörää.
Minä istuin tänäpänä mielipaikassani metsässä, pienen lähteen ääressä, joka kuohuttaa vettä niin hiljaa, niin hiljaa, ilman vähintäkään pauhua taikka humua, jotta useasti tulen ajatelleeksi lammikkoa, jonka enkeli liikutti, antaen sen vedelle parantavan mahdin, ja niin suuri on elonvoima kaikissa esineissä tämän pienen lähteen lähisyydessä, että se näyttää lähtevän itse lähteestä.
En tiedä kuinka tullut lien taas ulkoilmahan; Näin kevät-illan hämärän, ja rusko taivahan Valosta päivän juorus vain; ol' tyyntä, hiljaisaa, Ja tunteet nuorta rintaani tuhannet kuohuttaa. Kuin monta kuolon uhria on vapaus vaatinut, Kuin monta miestä parhainta sen vuoksi uhrannut Elonsa ruusut, toivonsa, henkensä kukkivan! Voi kun on kallis kuitenkin edistys maailman!
Häneltä ovat punaiset murhanneet ainoan pojan. Nyt hän näkee tämän pitkän vangin ilkkuvan kuolemalle. Hän juoksee luokse ja uhkaa miehen ampua. Muttistakin kuohuttaa silloin yhä kummallisempi viha tuota vihaamaansa kohtaan. Hän tahtoisi kiväärin ... sillä jos tuo punainen hänen edessään saa vähänkin lempeyttä, hän karkaa kimppuun, tappaa ihmisiä kuin ilves lampaita...
Vaan viha rintani kuohuttaa, kun muistelen, kuinka julkean kohtelun sain minä danaolaisien kuullen Atreun poialt' aivan kuin mikä kulkuri kurja. Niinpä te menkää siis sekä viekää vastaus selvä. Ennen huolia en sodast' aio ma hurmehisesta, kuin sotikuulun lie Priamon vesa, loistava Hektor, leiriä myrmidonein sekä laivojakin liki tullut, surmaten miehiä Argos-maan, tulin pursia polttain.
Pohjanlahden pitkät laineet hyökkäävät pohjoisen puhaltaessa sen rantoja vastaan; kaakkoistuuli kuohuttaa Suomenlahden aaltoja sen kallioita vasten, ja eteläinen heittää kaikki Itämeren äärettömät vesimäärät vaahtoisina vuorina sen rannikolle, samalla kun Ahvenanmeri kesäisen lännen puhaltaessa koettelee voimiaan sen horjumattomia kivimuureja vastaan.
"Minä en voi tuntea ja ajatella muuta kuin mitä näen, ja se on syytöntä, ääretöntä kärsimystä, joka kuohuttaa, ja katkeroittaa mieleni. Täytyy olla uskonnollisessa kiihkotilassa, voidakseen tuntea rakkautta tuossa..." "Ja kuitenkin minä tunnen niin", jatkoi Lovisa matalalla, värisevällä äänellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät