United States or Poland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Rojahti siinä metsän ranne, kun he kolmessa ylenivät aidalle. Rinnakkain riensivät he pellon ylängölle, jossa harmentunutta Kumpulan taloa suojasi eräs kaksoiskuusi, punamarjainen pihlaja sekä kuuskunta riippa-oksaista koivua. Sinne talon kartanohon he kolmen katosivat. Vaan jäljellä oli korvessa vielä Jaakko.
Kaksi koreata nimeä se minulle antoi: rosvo ja heittiö, mutta näistä nimistä tulee hän vastaamaan lain edessä", kimitti Tuomas. "Nythän se käypikin laatuun vallan hyvin, kun lautamieskin on täällä. Anna hänelle manuu, että tulee näkemään mitä varkaaksi soimaus tekee", kehoittivat pojat Tuomasta. "Tosiaankin!" sanoi Tuomaskin iskien Kumpulan Eerolle silmää ja antaen hänelle muka manuu-rahan.
"Kukahan tuolta Syrjälästä päin tulee, jolla on kori käsivarrella", kysyi Kumpulan Eero Tuomaalta, viitaten kädellään sinne päin, josta tulija näkyi. "En häntä oikein tänne asti tunne", sanoi Tuomas ja koetti katsella tulijaa. "Hikliinihän tuo näkyy olevan. Minä hänen tunnen yhtä tarkkaan kuin sinunkin siihen", huudahti Rimalan Erkki.
"Enkä nähnyt ... vaan otahan joutuin, että jouduttaisiin tässä vähän lueskelemaankin." "No samahan tuo lienee," myöntyi Erkkikin, kokoili kortit käteensä ja löi. Lukemisesta ei kuitenkaan sinä päivänä mitään tullut, sillä juuri kun peli oli loppunut, tuli Kumpulan Eero Heikkilään vieraiksi, jonka kanssa porikoidessa meni päivä illalle ja sitten ei enään tullut luetuksi.
Oikealla ne kumminkin lähtivät, eikä emännän tarvinnut kohennustaan liikuttaa ja loukkoon hän sen laskikin, kun pirtti tyhjäksi tuli. Kun kesä tuli ja lumi suli, tuli Perukan nuorisollekin iloisemmat ajat, kun alkoivat ulkona tarjeta ilojansa pitää. Ei tarvinnut nyt pelätä Kumpulan emännän kohennusta eikä istua ahtaassa ja nokisessa pirtissä, jossa aina tuli niin kuumakin, että hiki päältä tippui.
Havuhattua ei kuulutus tuntenut, ei myöskään parran lopullisia vaiheita ja siinä erhetys. Ei aikaa kauan kulunut, kului vaan viikkoja kolmikunta, niin nuoret häitä heiluivat Kumpulan talossa. Kylmä tuuli vinhasti vinkui, lehdet kellasti syys ja nurmen ruohostossa elon mehu jähmettyi. Tertuissaan vielä punoitti verenkarvaiset pihlajanmarjat, joita tilhiparvi, tuulen lehtiä lennättäessä, poimi.
Nousten, laskien vierivät viljavan elokuun päivät, kunnes kuhiloituna seisoi vainiolla vuoden saalis. Kukon laulusta lähtein hamaan valkenevaan aamuun kuului riihestä varstojen vuorolyöntinen pauke ja kylihin levisi uutisviljan mieluinen tuoksu. Vuoden työ näin hedelmät antoi, mielet toivolla täytti. Vaan hedelmiin oli puhjennut myöskin Kumpulan avioparin täysvartinen nuoruus.
Tuomas nukkui pöydänpääpenkillä ja Erkki opetteli korteillaan tekemään erästä konstia, jonka Kumpulan renki Eetu oli viime pyhä-iltana hänelle neuvonut, mutta jonka hän sitten oli jälleen unehuttanut, eikä enään osannut vaikka olisi kuinka koettanut. Aivan se oli välistä mieleen johtumaisillaan, vaan ei kumminkaan johtunut, sikseen täytyi heittää ja ruveta muuta ajanhauskuutta hakemaan.
Talon pihalle se vihdoin saapui ja hämmästyksellä tunsi Simo luuksi laihtuneen Kirjun, jota ratasten keulalla yhtä laiha, haljakkasilmäinen Ryty-Pauhu ajoi. Pian joutui myös pihalle Kumpulan väki ja kamala, äänetön aavistus heidät täytti. Silloin kuului ratasten pohjalta voihkuva valitus ja Ryty-Pauhun avulla nousi istualleen haamuksi kalventunut Jaakko Härkäpää.
"Ja minä sen piipun varren... Kuuletteko!" "Niin, ja muutenkin, tulkaa sopimaan asianne ajoissa ollen", kehoitti Kumpulan Eerokin. No nyt kääntyi Hikliinikin takaisin, kun kuuli Eeron kehoituksen. Ei hän kaupan teon vuoksi sitä tehnyt, vaan se sopimus ... sehän se häntä kehoitti. "Niin.