Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Täällä on niin umpinaista, että täällä on vaikea tulla toimeen.» »Tehkää miten tahdotte, oma asiannepahan on.» Kaska siirtyi syrjään ja Miihkali läksi. Hän astui suoraan Allin luo ja seisatti hänen eteensä. Alli hypähti seisomaan hänen tullessansa, mutta istuutui jälleen; kumpikaan ei virkkanut mitään. Viimein nousi hän uudestaan.
Hän aina pitikin maitokuppia pöydällä valmiina Ihalaisen janon varalta ja itsekseen hän juonitteli Kenoselle: »Kun se ei olisi edes tuota kaivoa tervannut!... Ja mikä sen tähän viskasikin koko ketaleen!» Niin elivät he ja kärsivät. Kumpikaan ei puhunut toisellensa sanaakaan. Antti joskus päivisin ärjäsi Tohmajärven vallesmannin äänellä ja kylpi iltasin kovasti.
Sairas makasi vuoteessansa riutuneen ja kuluneen näköisenä, ja hengitti tiheään ja raskaasti. Kaukaan aikaan ei puhunut kumpikaan mitään, mutta Juho loi Lauriin kolkkoja kysyväisiä silmäyksiä. "Sinä näytät huononevan aika ajalta", sanoi Lauri viimein, katkaisten äänettömyyden. "Niin minä teen", vastasi Juho lyhyesti, kolkosti ja kylmästi.
Eikä kumpikaan heistä enää senjälkeen pitkään aikaan puhunut mitään. Monet ajatukset risteilivät Johanneksen aivoissa. Vihdoin ne purkautuivat tuohon yksinkertaiseen, mutta kohtalokkaaseen kysymykseen: Liisa, olenko minä siis jotakin sinulle? Liisa kohotti päänsä ja katsoi suurin silmin häneen. Eihän minulla muuta olekaan, sanoi hän. Nyt ei Johannes uskaltanut kysyä enempää.
Kuitenkaan en minäkään sanonut mitään, kuka olin, ennenkuin oppaani, isäntä, sanoi heille, että olin Helmikankaan Marin poika. Silloin suhahti Pirjo-muori tyttärensä korvaan jotakin, ja tytär vastasi hänelle ääneen, ettei se mitään tee. Samalla rupesi hän laittamaan ruokaa pöydälle, ja minä ja isäntä saimme syödä; mutta kumpikaan emme paljon ruokaa kuluttaneet, kun olimme jo kotona kyllin syöneet.
Koti-ikkunan ohi tullessaan näki hän siellä pari henkilöä, toisen istuvan ja toisen liikkuvan. Ei ehtinyt nähdä ketä ne olivat, vaan sen huomasi, että äiti ei ollut kumpikaan. Sydänalassa jysähti ja hänen piti jäädä seisomaan aitaa vasten, kun alkoi kaikki pyöriä silmissä. Kun hän siitä tointui, tuntui jotakin kauhean aavistuksen sekaista mielessä, ja pyörrytti uudelleen.
Tämä tapahtui ajatuksen nopeudella, mutta miten se tapahtui, ei kai kumpikaan heistä tiennyt hän väistyi takaperin ja tyttö päästi pelästyneenä huudahduksen sekä heitti viikatteen kauvas pois luotansa. "Oliko se minun syyni", änkytti tyttö kauhistuneena. "Ja jospa niin olisi ollutkin? Eikö se olisi ollut oikein?" kysyi hän ottaen nenäliinansa ja kääri sen haavoitetun käden ympäri.
JOHANNES. Niin, mutta syyttömäthän te olette, sen jokainen tietää, joka teidät tuntee. KORTESUO. Syyttömät olemme, sen uskallan sanoa Jumalankin edessä. Emme me kumpikaan ole häntä semmoiseen opettaneet. Mutta mitä se auttaa. Maailma tuomitsee tapansa mukaan, ei se siihen katso. JOHANNES. Mutta tarvitseeko maailman tätä tietää? Eihän se asiaa enää paranna kumminkaan.
Ei kumpikaan tuntenut Kyöstiä vaaleaverisenä jääkärinä, joka katseli heitä niin tarkasti, ennenkuin hän puoliääneen huusi heille: "Olkaa rauhassa, hyvä isäntä, ja sinäkin, Katri. Kyllä me pian ajamme ryssät kylästä ja koko pitäjästäkin". "Mitä sinä olet tehnyt, poika, taikka oletko sinä todellakin Kyösti?" huusi Antti Kettunen ja juoksi portailta alas. "Vie sinua peijakas!
Koulussa ei ollut mitään eroa heidän välillään, sillä molemmat hoitivat kirjojansa miehen tavalla, eikä kumpikaan koskaan läksyissään erehtynyt. Kotonaan sitä vastoin vanhempiensa luona olivat pojat aivan eri luontoiset. Frans istui alituisesti sisällä, ja milloin ei lukenut, leikkeli paperinukkeja ja kirjoitti heille näytelmiä.
Päivän Sana
Muut Etsivät