Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Ei kumpikaan, ei Paumgartner eikä Spangenberg, voinut kääntää katsettaan herttaisesta neitosesta ja Martti mestarikin, tuolillaan taaksepäin nojautuneena, kädet ristissä, katseli tyytyväisesti muhoillen hänen toimellista emännöimistään.
»No, ei se ole köyhä poika hänkään.» »Kumpi heistä lie rikkaampi?» »Kukapa hänet tiennee vaan köyhiä ei ole kumpikaan.» »Ne ne ovat Oulun kaupungin rikkaimpia porvareita.» »Ja
Mutta parempi sekin kuin ei olla koira ollenkaan eikä missään eikä milloinkaan. Puristin hänen käpäläänsä ystävällisellä osanotolla. Niinhän meidän kaikkien lopulta käy, virkahdin sitten tuskin kuuluvasti. Olkaamme siis tyytyväisiä kohtaloomme! Musti nyykäytti päätään ymmärtäväisesti. Eikä sitten kumpikaan pitkään aikaan puhunut mitään.
Maria kääntyi häneen päin kummastuneena. Niin, minä nauran selitti Adelsvärd tuota suunnatonta vintiötä! Kuu tuijottaa häneen ylhäältä, minä alhaalta, eikä meistä kumpikaan tiedä, mitä varten hän täällä ratsastaa. Hän itse luuli olevansa puolijumala jonka oikea koti oli doogipalatsin edustalla.
Mutta tuosta rikkaan talon pojasta ei kumpikaan maininnut niin sanaakaan, vaikka hän oli kummankin mielitietty ja joka oli heissä juuri tuon surullisen rauhattomuuden matkaan saattanut.
Tyttö katsoa tuijotti silmänräpäyksen ajan epätietoisena hänen kasvoihinsa, sitte loi hän silmänsä maahan, ja hänen otsansa ja poskensa kävivät taas kuolon kalpeiksi. Hetkinen kului siten, eikä kumpikaan tiennyt sanaakaan sanoa.
Huoneessa oli niin pimeä, ettei kumpikaan huomannut, kuinka Kreeta, joka oli vetäytynyt vuoteen uutimien taa, kauhistuneena peitti kasvot käsiinsä. Bertelsköldiin nämä uutiset tekivät toisenlaisen vaikutuksen.
Antakaa minulle lohta. GRANSKOG: Olkaa hyvä. Ja sitte me otamme ryypyn. KERTTU: Tietysti. Mutta osaatteko te laulaa »helan går»? GRANSKOG: Laulakaa te. KERTTU: Ei, ei, parasta että me emme laula kumpikaan. GRANSKOG: Siitä on kauvan, kun me näin olemme vastakkain istuneet. KERTTU: On. GRANSKOG: Missä me silloin istuimme? KERTTU: Oletteko unhoittanut sen? GRANSKOG: En. KERTTU: Sanokaa se sitten.
Kristitty ja saraceni tämän jälkeen istuivat yhdessä alas kentälle ja ottivat pienet muonavaransa esiin, joita omaksi ravinnokseen kuljettivat muassaan. Vaan ennenkuin he kumpikaan ryhtyivät kohtuulliseen atriaansa, he silmäilivät toistaan suurella uteliaisuudella, jonka vast'ikäinen kova ja epätietoinen taistelu oli synnyttänyt.
Ja nyt kävi niin, ett'ei kumpikaan heistä enää tahtonut jättää lattiata! Rejer oli kuin hurmaantunut; hän näki vaan ikäänkuin sumussa, että tyttö nyökäytti päätänsä ja nauroi nuorelle mustatukkaiselle alaperämiehelle, joka kerta kun he kulkivat hänen ohitsensa! hän näytti niin reippaalta kirjavassa paidassaan, silkkihuivi höllästi kaulan ympäri sidottuna ja katsellen heitä...
Päivän Sana
Muut Etsivät