Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Mutta pihalla hän säikähti jokaista ääntä, astui hitaasti ja järven tielle tultuaan poimi kukkia metsän laiteesta, vaan päästyään metsään, ettei kukaan talosta häntä enää voinut nähdä, lähti juoksemaan minkä ehti. Yhtäkkiä hän pysähtyi katsomaan taakseen, tuleeko hänen jälessään Hupi. »Senhän on susi syönyt!»
Hän kääntyy sitä salatakseen syrjin yleisöön, on katsovinaan kukkia patsaan juuressa. Se oli ihmeen kaunis virsi... Helähtää taas uusi sävel. Maammelaulu, päät paljastuvat uudelleen. Järjestyksenvalvojan käsi lentää lakkiin kunniaa tehden. Mutta yht'äkkiä hän säpsähtää, laskee alas kätensä, nostaa sen puoleksi, laskee taas eikä näy tietävän, mitä tekisi.
Hän kutsuu teidät ympärilleen komeihin valoisiin saleihinsa, hän sirottaa kukkia ja kultaa teidän nähtäväksenne ja hän alentuu armollisesti teidän keskellenne ja suvaitsee huvittaa teitä sukkeluuksillansa. Te nauratte ja samalla ujostelette hänen ylhäistä seuraansa.
Arkku jätettiin Munkkiniemeen, kun ei sitä sopinut kääsyissä kulettaa. Ensikertaa eläessään ajoi Elsa kääsyissä ja niin saavuttiin kaupunkiin. Hevonen ajettiin erääsen pihaan, joka oli puutarhalla varustettu ja jossa kasvoi kaikenlaista viheriäistä ja kauniita kukkia.
Nuo keltaiset ovat esikoita. Tunnustelehan niiden tuoksua, ne tuoksuvat sangen suloisesti. Tämä sininen tässä on orvokki. Se tuoksuu vielä suloisemmin. Otahan ne, ne ovat kaikki sinun, poimi vain niin paljon kuin haluat». Mertsi poimi niin paljon kukkia, ettei enää voinut pidellä niitä pikku kätösissään.
Hän oli juuri tullut omaan huoneesensa, käytyänsä tarkastamassa valmistuksia niihin pitoihin, jotka hänen isänsä illalla aikoi pitää vuokramiehillensä ja maalaisille naapureillensa. Hän oli viskannut olkihattunsa pois ja pannut syrjälle ison korin, joka oli ollut täynnänsä kukkia vaan nyt oli tyhjä.
Tuoksua, vihannuutta, väriloistoa oli ympärilläni; valkoisia, sinisiä, kullankeltaisia, tummanpunaisia kukkia väikkyi puutarhassa. Lehtokertut livertelivät vanhain saarnien ja korkeiden koivujen oksilla. Alakerrassa ikkuna kirahti. Setä Malmfelt, puolipukeissa ja sikari suussaan, kurkisti ulos. "Aha, oletko jo hereillä? Sepä hauska. Hyvää huomenta! Tulenkin heti luoksesi sinne."
Tänään oli näet koululla lupapäivä, ja opettajansa johdolla kulkivat lapset nyt muutaman virstan päässä olevaan Tuomisalon metsikköön vapauttansa viettämään. Oli määrä siellä varsinkin kukkia poimia. Maantien varrella oli taloja ja peltoja. Kyntömiehet ja hevoset olivat ahkerassa puuhassa; kaurankylvö tapahtui näet parhaillaan.
Ja tästä lähin sinun nimesi ei ole Offerus, vaan Kristofer." Silloin Kristofer pani kätensä ristiin, rukoili ja sanoi: "minä tunnen loppuni lähestyvän. Jäseneni vapisevat; voimani raukeavat; Jumala on antanut kaikki minun syntini anteeksi." Tuosta lapsi katosi valkeuteen; vaan Kristofer istutti sauvansa maahan. Ja niin se aamulla kasvoi viheriöitä lehtiä ja punaisia kukkia, ikäänkuin mantelipuu.
Sinä sanoit: "Koettakaamme olla, niinkuin sitä ei olisi ollutkaan. Tasotamme sen, kylvämme siihen kukkia. Emme pane hautaristiä, vaan vihreän puun, jossa ei ole syntymä- eikä kuolinvuosia, ja joka vain vihertää ja tuoksuu. Unhotuksen evankeliumi olkoon meidän, niinkuin se on ollut ihmiskunnankin. Se on sen terveydekseen siten järjestänyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät