Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Säikähdin niin menisitte toki, isäntä, aittaanne maata kun olette ihan märkä ja ryvettynyt. Juha on kokonaan selvinnyt. Hän seisoo rappusilla ja huomaa, että aamu sarastaa sihittävän sateen läpi. Koira tulee rappujen alta ja pyörähtelee jaloissa. Kuikka huutaa järvellä. Hän on astellut rantaan.
Tarkoitan sitä, ettei mahtaisi isäsi päätäsi silittää, jos tietäisi, lisäsi muori, katsahtaen Kreetaan. Isä on matkustanut Turkuun eikä varmaankaan tule kotiin ennenkuin myöhään illalla, vastasi tyttö. No, niinpä tulkaa sitten. Pikku kreivihän on märkä kuin kuikka. Luulenpa, että hänen korvansa taustatkin vielä ovat märät.
Parka!... Niin, se juuri on paroitettavaa, kuikka, jonka me armeliaisuudesta otimme, juurikuin ojasta, kuikka, jonka me olemme antaneet käydä rippikoulua, oppia tanssimaan ja soittamaan ja oppia kaikki konstit, mitä on! Kiittämätön olento, joka juoksee pois luotani, jolla on niin paljon tilauksia!
"En tiedä, minä saan mielestäni kuulla niitä ja näitä uusia", vastasi Inger-Johanna, ja koetti estää suutansa hymyyn menemästä. "Kuulkaa, kuulkaa, miten kuikka piipattaa!" kuiskasi Jörgen.
Metsä tuoksuu raikkaasti ja lämpöisesti. Kuikka alkaa itkeä jossakin ... nyt kohoaa sen musta pää tuolta vedestä; se ui toisten kuikkien luo, jotka ilmestyvät etempää ja rientävät laulaen yksinäistä vastaan; koko parvi soutelee sitten jonona salmien lomaan... Lyygia katselee Muttiseen kirkkain silmin, sitoen päähänsä seppeleen tuuheista sananjaloista; he hymyilevät onnesta.
Marjan lähdettyä on Juha kauan aikaa omituisessa sielullisessa tainnostilassa. Vihdoin selvittyään ja taas tajuttuaan lohduttoman todellisuuden hän eräänä aikaisena aamuna astuu ulos rappusille, »ja huomasi, että aamu sarasti sihittävän sateen läpi. Koira tuli rappujen alta ja pyörähteli jaloissa. Kuikka huusi järvellä...» Miksi Juha sen nyt huomaa.
Olenpa minä monta kertaa sanonut: kiltti Blomros, sinä et saa istua aina yksinäsi, vaan kutsukaamme tänne vanha sihteeri Stenqvist tuolta vastapäätä, niin voit sinä pelata lautaa vähän ja haihduttaa surun. Mutta ukko ei tahdo mitään, vaan hänestä on suoraan tullut ihmisvihaaja, sittenkuin tuo kuikka petti hänet.
Siihen kaatui jäälle Kuikka ynnä pari hänen kumppaliansa, ja sivuitse mennessäni kuulin vielä vanhuksen viimeiset sanat: ««Herra kuuli Kuikan äänen, Riutunehen ruikutuksen. Tulit, kultainen kuningas, Ko'istasi korkeasta, Simasuu suloinen kuolo, Tulit tuulen tuottamana Vieäkses väsynehiä Saattoas samonnehia Tuskattomihin tupihin, Aivan ailuettomihin: Pysyväisehen pyhä'än Tai vahan iki-ilohon.»»
Siksi, että niin oli kuikka huutanut kaikkina edellisinäkin aamuina, kun kaikki vielä oli hyvin ja elämä näytti turvalliselta. Nyt oli kaikki toisin, oma elämä rikki, repaleina, mutta aamuisen sumun läpi kuuluu sama salaperäinen luonnonääni. Se tuo mukanaan tunnelmallisen muiston entiseltä ajalta, jolloin se vielä oli läheinen ja rakas, säestäessään jokapäiväisen elämän turvallista kulkua.
"Mutta se on puhdasta totuutta, ja nyt tunnet mitä laki ja asetus on", sanoi Iiwana, "ja sentähden minun tulee tämä ilta ja yö seista Punaisella Lähteellä ja ottaa kiinni en tiedä mikä nuori mies ja sen seuralaiset." Hän oli tuskin ehtinyt tämän sanoa ja ottaa jälleen wajaan punssilasinsa, kun emäntä Kuikka tuli juosten huoneesen, huutaen: "Iiwana, Iiwana, Punaiselle Lähteelle!"
Päivän Sana
Muut Etsivät