United States or Uruguay ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aloittaaksemme sillä, joka on asianomainen, mainittakoon, että rouva oli oikeastaan niin kutsuttu hatturouva, se on, hän teki vaimoväen hattuja sekä elätti sillä perhettä, herra Blomros taasen oli ollut jonkunlainen notarius ja silloin tällöin kirjoitti hän asianomaisille, oli jonkunlainen asioitsija ja niin edespäin.
Vai niin, vai niin! ... noh sitten taitaa se olla turhaa kertoa historiaa, joka ei millään tavalla kunnioita nuorta kreiviä. No niin, puhukaa, niinkuin sanottu on, minä en tunne häntä, jollen huhun mukaan tuulihattuna. Niin, jokseenkin sinnepäin. Niin, suoraan sanoen, Blomros käveli eräänä päivänä kadulla... Jumala tietäköön, ettei hän häiritse ketään ihmistä.
Silloin kohtasi hän herrajoukon ja eräs niistä tervehti kohteliaasti ja pysähtyi, niin että Blomros-parka, jolla on heikot silmät, luuli, että se oli joku tuttu. Mutta vieras kumarsi, sanoen: "Ah, kuinka se oli hauskaa minulle kohdata rakasta setääni!" Blomros ei ollut koskaan nähnyt tuota ihmistä ennen. En, keskeytti Blomros, en koskaan ijässäni.
Minä pyydän anteeksi, sanoi rouva, sisään astuessansa, että minä olen niin kauan viipynyt ulkona, mutta mitään Emiliä ei meillä nyt ole, joka kävisi talouden-toimissa, vaan minun täytyy itse työskennellä omin käsin kaikissa. Tämä näkyikin; sillä rouvan kädet olivat punaset ja selvästi hiljan pestyt. Noh, Blomros ... hm, sinä näytät vähän hauskemmalta; niin on se, että saa rakkaan vieraan.
Rouva Blomros tyhjensi koko sappivarastonsa Emilin yli, eikä hän ollut lopettanut, notariuksen sisään astuessa. Tuo pieni suu vieläpä näytti pienemmältä kuin ennen, hänen laihat kasvonsa laihemmilta ja kelmeimmiltä. Tunnetko vielä vierastamme? kysyi rouva. Notarius lähestyi ja sydämellistä iloa osoittava valo leveni hänen kasvoillensa.
Häntä kutsuivat net, jotka hänet usein näkivät varsin yksinkertaisesti "Tupsuksi", kuni rouva Blomros, katsoen hänen sotaisaan muotoonsa, oli leikinlyöjiltä saanut nimen "Rynnäkkökypäri". Ja tuo sievä tyttö? Epäilemättä vanhuksien tytär, vaikka, Jumala sen tietää, hän ei ollut heidän näköisensä. Mutta, lausui herra Blomros, tänään on minulla paljon tehtävää.
Rouva Blomros oli suuri, jokseenkin vanha henkilö, puettuna raitavaan silkkisarkakaapuun, uusimman kuosin mukaan kukitettu hattu päässä ja oiva puuhkio käsissä, joka oli mäyrännahkainen, jota hän ylpeästi kantoi edessänsä.
Voi, Jumalani, Jumalani; kuinka kurja ja laiha hän oli kuollessansa; koko hänen käsivartensa ei ollut paksumpi kuin minun pikku lilleni... Ja niin Blomros ja minä ajattelimme, ja niin sanoi Blomros: Emmekö saata ottaa maanjunkkari Frid'in tytärtä luoksemme? Sillä nähkääs, maanjunkkari Frid asui ... ei kaukana Teljestä ja hän oli vanha tuttu Blomros'ille, ja siellä olimme me nähneet lapsen.
Kyllä niin, olisi minulla aikaa; mutta sitäpaitsi niin nyt on tuo soitto niin keinollista, oikein keinollista, siihen en minä nuoruudessanikaan yhtynyt. Ei, Emili tulee soittamaan, sittenkuin me olemme saaneet vähän haukattavaa; sillä me toivomme, sekä Blomros että minä, saada kunnian pidättää herra luutnanttia.
Niin kummalliselta kuin tämä kertomus kuuluikin, ilahutti se kuitenkin tuota nuorta tyttöä, joka ei suinkaan ajatellut saada Berndtsson'ia omaksensa, mutta joka kuitenkin iloitsi, ett'ei hän ollut kihloissa. Ukko Blomros oli viattomuudessansa puhunut niin paljon, että Emili varsin hyvin oli ymmärtänyt, ett'ei Berndtsson ollut unhottanut häntä ja että hän mahdollisesti rakastaisikin häntä.