Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Vihdoin moneen paikkaan turhaan siveltyämme ja seinähirsiä tapailtuamme, löysimme oven. Vaan kuinka nyt ällistyimme, kun ei avainta ovessa ollutkaan! Isäni kolkutti hiljaa ovea ja niinkuin kaukainen kaiku kuului vienosti ihmis-ääniä jostakin päin, juuri kuin haudan syvyydestä. Oli aivan mahdoton tarkimmankin korvan huomata, mistäpäin äänet kuuluivat. Ovi ei kuitenkaan au'ennut.
Tämähän nyt tulee minulle, kun velka maksetaan? kysyi nuorempi mies, laskien paperin pöydälle, mutta pitäen hyppysin vielä kiinni sen reunasta. Odota nyt, kun minä lasken tässä, tuota... Käsi meni korvan taakse, kasvoille ilmestyi tuskastunut, häiriytynyt ilme. Nyt minä taas sekaannuin... Emäntä! Mahtaako se olla tuvas?
Ties kuinka kauan kuhnaillut ois vielä, mut kun hän parhaiks siin' on tulen tiellä, pau; lensi luoti, miten osuikaan, juur' äijän polviporttiin avaraan. Tapaavan takkiaan hän tunsi jonkin, kurottui, katsoi: puhki on kuin onkin! Lievettä nosti, nosti toista voi, on reikä molemmissa, lempo soi! Hän närkästyi ja korvan juurta raapi: »Työn tästä Matti räätäli nyt saapi!
Tapaniin se ei mitään vaikuttanut, istui vaan pöydän sivulla hieman allapäin, nojaten oikean kätensä kyynäspään pöydän laitaan ja korvallisen kämmeneensä, joten kätensä suojasta katsoi Gallin korvan takana olevaa, kuolleen veren näköiseltä pohottavaan kohtaan huolellisesti liitettyä paperipaikkaa ja sen alta valuvaa märkäpurosta, mikä näitä viimeisiä sanoja puhuessa puhkesi sen paperipaikan alta valumaan kaulalle.
Hauskaa oli todellakin nähdä, kuinka Jussi varsin vakaisena ja aika kyytiä käydä käämyröitteli haasojaloillaan, juostaaksensa muka kilpaa oman varjonsa kanssa, kun hänelle oli kerrottu ruohon rupeavan kasvamaan ihan korvan kuullen, jos hän saa varjonsa kiinni, ja kun hän arveli oikein lystiksi kuulla ruohon kasvamista.
Niinkun kerran potkasihen, Silmän siitämättömähän, Kerran toisen kuopasihen, Korvan kuulemattomahan, Kolmannen kohenteleksen, Lautasille Hiitten hirven, Poropetran potsasille. Jop' on taljoa taputti, Sivua silittelevi: "Oispa tuossa ollakseni, Saispa tuossa maatakseni, Sopisi elelläkseni, Nuoren neitosen keralla, Kanssa kasvavan kanasen, Impyen yleneväisen."
Kauhea aavistus valtasi hänen mieltänsä, kun hän vihdoin seisoi Knapstadin Karin oven edessä. Sellaista hiljaisuutta hän ei milloinkaan ennen ollut tuntenut. Tuntui siltä kuin hän olisi ainoa elävä olento koko maan päällä, ja niinkuin ijankaikkisuus olisi ammoittanut ylt'ympäri häntä! Hän pani korvan lähelle ovea ja kuunteli, ei kuulunut mitään ääntä sisästä. Hän hiipi ikkunalle.
"En suinkaan", vastasi veijari, "minulle tulee vaan niin kummalliset mietteet". Hän käänsi päänsä Antin korvan juureen sohisten: "Oletteko peräti unohtaneet, että Annan isävainaja ennen kosi Liisaa? Soisiko hän pahaa entisen sulhonsa tyttärelle? Sepä se: vanha rakkaus ei sammu", nauroi veijari ääneensä.
Mutta veljekset kokoontuivat pian kaatuneen karhun ympärille, ja oli se vanha ja suuri koiraskarhu. Nähtiin nyt, että hänen päänsä ihan korvan juurelta oli lävistetty, ja lävistetty oli myös kylki. Ensin mainitun haavan, sen tiesivät kaikki, oli saattanut Laurin luoti; sillä elikko, jonka aivo on puhkaistu, kaatuu vilauksessa, eikä koskaan enää nouse.
"Agnes Wickfield'in tähden Jumala siunatkoon häntä!" "Kiitoksia tästä siunauksesta, Master Copperfield", keskeytti hän. "Kenelle, Sir?" sanoi Uriah, kaulaansa kurottaen ja pitäen kättänsä korvan takana. "Pyövelille", vastasin minä. "Sille, joka kaikkein vähimmin olisi tullut mieleeni" vaikka hänen omat kasvonsa olivat aivan itsealtansa synnyttäneet tämän viittauksen.
Päivän Sana
Muut Etsivät