Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
"Meillä on ollut niin kaunis kevät", toisti Gabrielle naapurinsa korvaan. Samassa huomasi hän kauhukseen, että keskustelijat hänen vieressään olivat vaienneet kuullakseen mitä hän sanoi. "Kuinka sanoitte?" vastasi eukko yhtä ystävällisesti ja hymyillen ja asetti kätensä korvan ympärille ja vei ihan Gabriellen suuhun asti.
"Tiedättehän kyllä, setä, että minä punastun ihan ilman syyttäkin," vastasi Cecilia hehkuen niin että oikein korvan lehtiä poltti. Herra Vigert katseli häntä puoli ivallisesti, syödessään seinää vasten nojautuneena suurta voileipää ja juustoa.
Niin pian kuin hän alkoi säännellä soittoaan, näkyi hänen ulkomuotonsa vähäpätöisyys katoavan ja hänen kasvonsa hehkuivat irrallisuudesta ja innostuksesta. Hänen täysinäinen, miehekäs ja pehmeä ääni, jota puhtain kauneudentunne kokonaan hallitsi, lumosi jokaisen korvan ja tunkeusi kaikkien sydämiin.
"Katsokaas nyt tuota Beata kultaa", hän kuiskasi naapurilleen puristaen kiinni toisen silmänsä ja vetäen toista suupieltä korvan tasalle, "miten hän vaeltaa ympäri ja koettaa kutkutella vierasten uteliaisuutta. Professorin esitelmä on ikäänkuin sokuritaikinatorttu, jonka hän yks kaks syöttää vieraillaan ja hankkii virkeyttä heihin!"
Tämä ja Vahdin haukunta oli heille kuin rummun lyönti korvan juuressa. Mutta näinä päivinä, kun hän iloisessa mielenjännityksessä odotti tyttärensä kotiintuloa, oli hän taas avonainen ja leikillinen, jonkatähden häntä tätä nykyä sekä kyläläisten että alustalaisten kesken pidettiin varsin rakastettavana miehenä; hänessä oli jotain tuota vanhaa, iloista Petter Jäger'iä.
Hän oli korkea ja raskas, mustanpuhuva ja ruma, ruskeat kasvot hänellä oli ja huulissa ilkeä hymy; harmaa hiussuortuva riippui toisen korvan alta. "Hyv'iltaa Björn", sanoi hän ja laski raskaan kätensä Björnin olkapäälle. "Hyv'iltaa Hans!" huusi Björn. Leiv säpsähti, tuijotti mieheen ja tunsi hänet.
Mättähältä mättähälle Neito juoksi allapäin: "Enpä kuule kuiskujasi, Elän paimenessa näin: Satakieltä kuultelen, Mansikoita suutelen." Havahduin kevät-aamulla. Juur ehti korvan' aueta: Niin kuulin soittavan Kuin lehtolintusen; Juur ehti silmän' aueta: Näin aamun koittavan, Kuin kasvoist' enkelin. Ei laulu lehtolintusen, Ei koite kevätpäivyen: Ol' laulu oman lintuni Ja koite kasvot kultani.
Viija enimmästi kuunteli, kun muut puhuivat, toisinaan vain puolustuksekseen selitti, ettei hän ole ymmärtänyt niitä katsoa, ne ovat olleet sedän huostassa. Sovintoa ei Viija uskaltanut monesti ehdotella, muuten olisi vanhempi väki alkanut katsoa häntä kovin omaismieliseksi ja siitä olisi seurannut korvan kiertäminen.
Mitäh? Niin oli vallesmannikin happamen näköinen, kuin kauan käynyt sinukka on makuinen. Silloinko kun minä rätkäytin pikanellipurun sen korvan juureen? Silloinpa silloin. Hellmanni muisti sen ja paljon muutakin, mitä oli sanonut. Ja uudelleen ja aina uudelleen hän nauroi niille ja kyseli niitä. Häh-häh-häh! Saivatpas kerran! Häh-häh-häh! No jo minä niille annoin! Saivatpa ne maineensa kuulla!
Pöydän takana, joka oli täynnä papereita, istui kaksi henkeä: vanhanpuoleinen kenraali, hyvin kylmän ja ankaran näköinen, ja nuori kaartin kapteeni, noin kahdeksankolmatta vuoden iässä, varsin miellyttävä ulkonäöltään ja liukas käytöksissään. Ikkunan luona, eri pöydän takana, istui sihteeri, kynä korvan takana, kumartuneena paperin yli ja valmiina kirjoittamaan vastauksiani.
Päivän Sana
Muut Etsivät