United States or Svalbard and Jan Mayen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pormestarin rouvan jälkeen ei kukaan enää Löhnbergissä ruttoon kuollut. Parempia aikoja tuli taaskin, tuli rauhaa, tuli terveyttä ja menestystä. Jälkeenjääneet oli murheen ja tuskan tuli puhdistanut; taudin tempaamien kuolema oli ollut uhri-kuolemaa, josta uusi elämä nousi itämään. Kaunis oli keväinen päivä, jolloin Konrad ja Kersti alttarin edessä seisoivat.
Lempi hänen sydämensä särki, ja me vaivaiset vanhemmat olemme syynä siihen. Oi, jospa olisimme arvanneet, että hän häntä niin suuresti rakasti, sitä soreata Konrad kisälliä, totta tosiaan me emme häntä olisi mailmalle työntänyt!
Kun Konrad ja Kersti taas laittomalla ajalla, varhain seuraavana aamuna takoa kalkuttelivat pajassaan, näytti seppä kovin synkältä. Kerstin salaiset käynnit pormestarin talossa eivät olleet naapureilta jääneet huomaamatta, ja vanhan riiviön rakkaus kauniisen sukulaiseensa oli myöskin yleensä tunnettu asia. Ja pahat kielet, joita ei sota eikä rutto tapa, olivat jo kärpäsistä härkäsiä tehneet.
Lemmittynsä haudalla ampui hän kuulan otsaansa. Jolloinkin muulloin olisi tämä surullinen tapaus herättänyt suurta huomiota, mutta nyt oli niin moni nuori upseeri välittömästi joutunut kuoleman omaksi sodassa ainoa erotus oli, että Konrad välillisesti joutui saman kohtalon alaiseksi.
Leo astui nyt muutamia askelia taaksepäin, ja odotti malttavaisesti uusia käskyjä syvänteestä. "Oi Konrad," lausui hän tälle, "mikä suuri Jumalan armo, että uskollinen, rehellinen ystävämme on saanut jäädä eloon! Ilman hänettä, ilman hänen kokemuksettansa ja avuttansa emme voisi koskaan päästä takaisin meidän isänmaahamme, vaan nääntyisimme varmaan täällä surkeaan kuolemaan!"
Jäät ja lumet lensivät ilmaan; mutta yht'äkkiä herkesi hän työstänsä, ja seisoi hengittämättä, ikäänkuin halvautuneena. "Leo, Konrad! Hei, ystäväni, kuinka jaksatte?" kaikkui syvänteestä ääni, johon Leo riemuhuudolla vastasi. "Hän elää! Suuri Jumala, hän elää!" hän lausui, ja hänen silmänsä loistivat kirkkaasti, kun hän kiitollisuutta täynnänsä loi ne taivasta kohden.
Me olimme kaikki Grumitzissa, viisitoista vuotias veljeni Ottokin vietti lupa-aikansa siellä. Hän oli iloinen ja eloisa, samoin kuin Rosa ja Lillikin. Nuo kolme täyttivät koko talon nuoruuden ilolla. Konrad serkku, jonka rykmentti oli sijoitettu Grumitzin lähellä olevaan linnoitukseen, tuli usein luoksemme ja otti kaikin voimin osaa vallattomain nuorten ilveilyihin ja leikkeihin.
Ei, hän ei ole kihloissa, se on tietty; hän olisi sitten menettänyt puolen arvostansa. No, mikä tuon kalliuden nimi on? Minä luulen sen unhottaneeni sinulle sanoa. Niin, minä panen yhteen meidän nimet... Hänen nimensä on yhtä varmasti Annette Miller, kuin minun Konrad M. Tukholmissa Helmikuulla 18
Minä näin Amandan, joka hymyili minulle, niinkuin autuas hymyilee. Minä näin teidänkin ja pienen Kaarlen, jonka Amanda pani teidän helmaanne. Minä en enää murehdi Kaarlen kohtaloa, minä tiedän, ettette te petä minua, eikä häntä". "Ole vakuutettu siitä" vastasi provasti. "Jos olisi Konrad täällä, jos olisi hän laskenut kätensä käteeni niin kuolisin mielelläni. Mutta missä on hän?"
Käsittäisikö hän, että valkoiset, tuoksuttomat kukkaset olivat poismenneelle surun vertauskuvana, mutta että punainen ruusu oli häntä varten? Kolme viikkoa oli kulunut. Konrad Althaus oli kosinut sisartani Lilliä, mutta oli saanut rukkaset. Hän ei kuitenkaan ottanut asiaa raskaammin, vaan kävi yhäkin meillä samoin kuin ennen.