Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Tuoksuheinä tuskin vaan Kukkaseksi huomataan; Niin sen muoto kaino on, Vaatimaton, loistoton. Usein lähin ruohonen Nuokkuu vaan sen tuoksullen, Muut ei tunne, tiedäkään. Kukkaseuraan loistavaan Tuoksua sen kaivataan, Mutta harvoin löydetään. Useammin löytää sen Halpa paimentyttönen. Tääll' ei etsi riitoja Honka kuusen rinnalla. Koivu tuomen, pihlajan Luona näyttää suostuvan.
Se lähestyy, ja pian on koko kylän väki juoksujalassa, rientäen suin päin mitä tuiminta kyytiä jäletysten. Niityn penkereellä kasvaa tuuhea, yksinäinen koivu. Sen ympärille kokoontuvat kaikki. Tuo kummitus on noussut puuhun. »Mikähän tuo lienee?» kysyy yksi joukosta hengästyksissään. »Ole vait!» ärjäsee toinen. »Kuka sen tietää.»
Viaton, valkea koivu, ujo raita, hellämielinen haapa ja lapsellisen terhakka näreenpoika sovittavat siinä sitten ystävällisessä seurustelussa esi-isiensä satavuotisia vihoja. Tie on mennyt melkein umpeen. Se piilotteleikse lepikkoihin, häviää heinikkoon, ja paikoitellen on puro nuollut sen melkein näkymättömiin. Mutta se nousee nousemistaan.
Mutta se koivu, josta nyt kertomaan käyn, oli sen lisäksi aivan erinomaisen komea, eikä ollut kaukana ympärillä pulskempaa puuta eikä herttaisempaa pientä puroa; sen tiesi kevään luonnotar ja kaikki kukat ja puut maassa, mutta solakka koivu ja kirkas lähde itse eivät sitä tienneet. Koivun päälaella oli ikuinen kevät; sentähden sen oksat tohisivat niin taukoomatta.
Monessa pihassa lehtii keväin koivu ja pihlaja, ja sauna pienelävänkin suomalaisen rakas pyhityspaikka, jonka nykyaikainen 'kehitys' on kaupungeissamme joko tuominnut pannaan tai muuttanut perhehuoneesta epäkodikkaaksi yleiseksi laitokseksi , sauna savuaa lauantaisin ja väliin muulloinkin useassa mökissä.
Pappila oli pieni, punainen ruispellon ympäröimä talo; sen edessä salin ikkunan alla kasvoi suuri, komea koivu. Kun Antero oli päässyt huomaamatta sinne saakka, istuutui hän koivun alle hengähtämään ja tunsi ensi kerran elämässään kotoisen tunteen sulouden. Onhan siellä hänen sisarensa ja lankonsa, eihän täällä siis olekaan vieraita ihmisiä! Tulkoot, löytäkööt, ihastukoot!
Hoikka koivu, kirjaimia rungossa, kuvastui elävänä hänen muistossaan, ja hän koetti hymyillen poistaa tätä lapsellista muistoa mielestään. Eräänä kauniina päivänä iltapuolella valtasi hänet taas salaperäinen levottomuus, hän pisti viinapullon taskuunsa ja arveli, että hän saattoi sen tyhjentää yhtä hyvin Kaisaniemessä kuin kotinurkassaan.
Hopeisena hohti jo sen heleässä valossa tuuhealehväinen, hienorihvainen haltijan koivu.
Päivän Sana
Muut Etsivät