United States or Botswana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitä hänen äitinsä ei tosin sanonut, vaan totutti poikansa varhain itsensä kieltämiseen ja tottelevaisuuteen. Usein sattui, että hän mielellään antoi pois rakkaimman leikkikalunsa. Joskus, kuin hän ilomielin toivoi pääsevänsä hauskoihin huveihin, sanoivat vanhemmat hänelle: "Koetapas, voitkos olla pois niistä!" August vastasi: "Koetan kyllä." Ja se onnistui kuin onnistuikin.
Koetapas onneasi, sinäkin; minun mielestäni ei sitä ole raskas kantaa". "Mutta ajattele seurauksia, mies! Hää-reisu, hatturasiat ja sateen- ja auringon-varjot huolenasi, paistia ja kahvia kahdelle; hyyry ja henkirahat, torirahat, puotimaksut, kaikkia sataa sinun päällesi kuin tiilikiviä!
RIIKKA. Olkaas nyt ! Hän nousi ylös . Pian, pian hän menee järvelle päin. Nyt olemme hukassa! JOHANNES. Anna Liisa ? KORTESUO. Hän hukuttaa itsensä! Herra armahtakoon! JOHANNES. Elkää hätäilkö. Minä juoksen avuksi. KORTESUO. Juokse, juokse kiiruusti! Ennättävätkö he? Koetapas! Veneellä hän aikoo päästä syvemmälle. Juoskaa ottakaa toinen vene! No niin, niin! Hyvin käy, Jumalan kiitos.
Mutta lämmittäessään hän on samalla kuhninut ja lukenut: hän on ottanut mukaansa Gogin ja Magogin sodan, jota tutkien hän on huuhdellut pakaroitaan ja käsivarsiaan. Muttinenkin tulee saunaan. Hän sanoo: »Mitä turkkilaista, täällähän on vielä vinkaa.» »Vinkaa? Mitä se on? Häkääkö? No, lyödään sitten se löylyllä ulos», vastaa Tommola. »Mutta koetapas minun pakaroitani, miten ne nyt ovat kylmät.
Koetapas nyt ajatella, eikö se olisi mukavampaa sinullekin, että saattaisit katsoa muita ihmisiä silmiin kuin rehellinen mies, eikä tarvitsisi koskaan ottaa selkääsi minun pampustani, joka luultavasti käy kipeästi kun niin huudat.» Ella ruikutti jotain myöntymykseksi ... »mutta kun sitä on niin hullu luonto...» »Sepä se, hullu luonto tarvitsee sekä opetusta että kuritusta.
Kun olimme syöneet ja minä kiitellyt ruoan edestä, sanoi isäntä: Koetapas, Heikki, lukea tuossa, että mä näen, kuinka sinä osaat. Minä olin kohta valmis lukemaan, otin virsikirjan ja satuin aukaisemaan virren jossa seisoi: Sun haltuun, rakas isäni, mä annan aina itseni. Se oli minulle jo ennaltaan hyvin tuttu virsi, niin että osasin sen ulkoa.
"Ostatko sinä sen piipun varren vai mitä?" kysyi hän sitten eräältä pojalta, joka katseli piipun vartta ja koetteli sitä koppaansa. "Enpä häntä tiedä ... niinhän tuo on kalliskin ja paha rosokin on tuossa." "Ei se mitään haittaa, eihän tuosta kulje henkikään läpi." Hikliini puhalteli varteen. "Koetapas itsekin ... niin ... vallan hyvä varsi!"
Sitten Teppo aukaisi rasian, otti sieltä kaksi läpikuultavaan silkkipaperiin käärittyä myttyä, purki niistä ensin toisen mytyn, josta kehiysi säteilevällä jalokivellä koristettu sormus, ojensi sen Taavalle ja sanoi: »Koetapas tuota sormeesi, oliko lähettämäsi mitta oikea?» Taava pujotti sen sormeensa kuten ainakin oman sormuksensa ja Teppo sanoi hymyillen: »Aivan oikein.
"Olemme kyllä", sanoi Antti, joka jo oli ulkopuolella, "unohdamme odottaa soveliaampaa ilmaa. Ei nyt maksa vaivaa lähteä liikkeelle: kuule, Pekka, saamme sadetta. Tulepas ulos, niin näet. Sumua jo nousee tuolla tuntureilla, ja tuolta kohoaa iso pilvi. Tuntuu suojaavan, ja koetapas: tuoltapäin tulee lämmin tuulen henki. Rakki, mene vain takaisin sisään! Kas niin, tuossa jo tipahti sadepisara!
Ja samassa oli poika kiivennyt aidan yli ja tullut koivun luo. Kenenkä sinä olet poika? Koetapas päästä puuhun, jos pääset! Mitä minä siellä? ... eihän tuo ole edes pihlajakaan ... jos olisi edes marjojakaan... Muuten vaan ... koetapas päästä ... etpä pääsekään! Pääsen minä vaikka mihin puuhun, jos tahdon. Tämänkö pukin päältä hyppäät?