Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Aappo piteli yhä sitä kiveä uhaten pudottaa sen. »Näitkö sinä unta, Elsa?» »Näin pahaa unta.» »Ethän sinä vain ole sairas?» »En.» Tuntui nyt helpolle, kun mieli oli päässyt irralleen unen kahleista. Hän nukkui rauhallisesti ja hyvästi loppuyön ja oli aamulla virkeä. Uni oli unohtunut mielestä, vaan eilisiltainen tapaus tuntui enemmin unelta kuin todelliselta.
Ei hän pitkälle päässyt ennenkuin talonpojat taas seisoivat hänen tiellään, mutta huolimatta heidän nurjuudestaan ja suvaitsematta luoda heihin silmäystäkään kulki hän upeana ja tyynenä heidän ohitsensa, pakottaen toista toisensa jälkeen astumaan tien syrjään. Mutta tuskin oli hän läväissyt heidän ryhmänsä kun taas kaksi kiveä suhisi hänen päänsä ohitse.
Jouluksi oli risti-isä aikonut antaa hänelle lahjan, mutta se ei valmistunut siksi; nyt vasta sai Bertha sen. Ja tiedättekös mitä se oli? Korvarenkaat, kaikkein puhtainta kultaa ja niin kauniit sitten! Ne oli tehty pikkuruisen lemmikin muotoisiksi; siinä oli viisi viheriää kiveä ja valkoinen helmi keskessä. Koko kukkaa suojasi kaksi kultaista lehteä.
Annettihin aikoinani Juoa juossehen hevosen, Appoa ajetun ruunan, Syöä neien jauhanehen. Jauhoin mie ison kiveä, Kun lehtiä lennätellen; Väännän vierasta kiveä, Kun on vuorta vieretellen. Mitäpä kilkkaset kivonen, Mitä vuori voivottelet, Alla ainoan käteni, Alla pienen peukaloni Jalompaako jauhajata, Killimpätä kiskojata?
Painaen hellästi kiveä rintaansa vastaan huokasi hän vihdoin: «Elämänkiven, annatteko häh? Kaikki, mitä minulla on, on teidän«. Klaus näki, miten ukko oli vaivattu. «Sinä vanhus, sinulla ei ole mitään maailmassa muuta kuin tavarasi; ne olisit sinä valmis uhraamaan henkesi pelastukseksi kuolemasta«, sanoi hän. «Minä olen jo sanonut, teitä on petetty. Menkää kirkkoherran luo!«
»Minun on niin nälkä, että söisin vaikka pieniä kiviä», lisäsi hän. Samassa hän hypähti ylös ja alkoi kiskoa kiveä irti kadusta. Hän nosti sitä ja paiskasi sillä rikki takana olevan myymälän ikkunan. »Se on kellarikerros eikä paljon mistään kotoisin», hän selitteli auttaessaan minua ikkunan läpi, »mutta mitäpä muutakaan voimme tehdä. Te lepäätte hiukan, ja minä otan selkoa paikasta.
Sille, joka tähän aikaan sen raunioita käy katsomassa, näytetään vielä maanalaisen tien ammottava aukko, jonka läpi ne pakenivat, jotka eivät osanneet sitä puolustaa. Sitten, vähän loitompana Saint-Maurice'n solan suussa, mäen-nyppylä ja sen päällä kaksi kiveä, ristin muodossa. Se on jonkunmoinen hautapaikka, jota kutsutaan kondottierien kummuksi.
Hänen tuotantonsa vain ohut runovihkonen, jonka hän sitten laajentaa ei osoita mitään erikoista sielullista kehitystä. Hän tulee kirjallisuuteemme samana kuin hän sen jättääkin, valmiina muodoltaan ja sisällykseltään, ja on yksi sen kaikkein imponeeraavimpia ilmiöitä niin monessa suhteessa Aleksis Kiveä muistuttaen.
Sanommeko ehkä, että jotakin yhdennäköistä on semmoisena olemassa, minä en tarkoita jotain puuta, joka on toisen puun näköinen, taikka jotakin kiveä, joka on toisen kiven näköinen, taikka jotakin muuta senkaltaista, vaan minä tarkoitan kaiken tämän ohessa jotain toista, nimittäin yhdennäköisyyttä itsessään; saatammeko sanoa semmoisen löytyvän vai ei?"
Siinä oli sekaisin kultasormuksia ja korvarenkaita, hopealusikoita ja rahoja. Nyt hän luki ne viimeiseen kertaan. Hän suuteli niitä, piteli niitä edempänä ja lähempänä silmäinsä edessä, suuteli uudestaan ja pani ne vihdoin lippaaseen takaisin. Lopuksi hän kohotti pankon viereltä kiveä ja laski lippaan kätköpaikkaansa. Ulkona vinkui tuuli, ja lunta satoi. Oli uuden kuun aika.
Päivän Sana
Muut Etsivät