United States or Kiribati ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kyllä minä nyt unelta jaksan, ja sitäpaitsi näkyy tulevan tyyni yö tänä iltana. Metso laulaa, puhui Mikko päättävästi, mistä äänen sävystä kuului, että hän tahtoi nyt lähteä. Ville ja Lilja eivät nyt enää kieltäneetkään lähtemästä, mutta Ville kysyi: Mitä nyt meinaat siellä kotipuolessasi, mitä latua aiot lähteä hiihtämään, kun Mäkelän tie on noussut pystyyn.
Aappo piteli yhä sitä kiveä uhaten pudottaa sen. »Näitkö sinä unta, Elsa?» »Näin pahaa unta.» »Ethän sinä vain ole sairas?» »En.» Tuntui nyt helpolle, kun mieli oli päässyt irralleen unen kahleista. Hän nukkui rauhallisesti ja hyvästi loppuyön ja oli aamulla virkeä. Uni oli unohtunut mielestä, vaan eilisiltainen tapaus tuntui enemmin unelta kuin todelliselta.
Tässä kulkemisessa tuli hän kuitenkin ponnistelemaan ihan voimainsa takaa ja kaikki jäsenet saivat liikettä, joten ennenkun Osmojoelle tultiin, oli ruumiista kaikki kankeus ja vilun tunne kokonaan hävinnyt. Mutta elämä tuntui vaan kuin unelta eikä todelliselta elämältä, sillä ajatukset risteilivät niin levottomina ja väliin tupsahti mieleen ikäänkuin pimeys, ettei osannut ajatella mitään.
Elsa ei kuullut Marin viime kysymystä, vaan kertoi, että Liisa oli ollut heillä ja hän oli torannut Liisalle. »Minkätähden?» »En minä tiedä itsekään, vaan vihassa minä olin, olin raivoissani ja muuten en muista sitä tarkemmin. Tuntuu aivan kuin unelta kaikki. Minä lienen nimitellyt jos joksikin.» Herrat kääntyivät jo takaisin. »Nyt sinä lähdet.
Iloiset, lähelle tunkeutuvat lapset, äidin herttainen, iloinen puheleminen, äidin kärsineet, kalvistuneet kasvot, Tahvon kertomukset ruunikosta, tunteminen kodin rakasta kodikkaisuutta suli yhteen aivan selittämättömäksi arvoitukseksi, että elämä tuntui vaan kamalalta unelta, joka ei merkitse mitään, vaan herättyä menee kuni tuuleen ja silmäin auettua avautuu eteen elämän todellisuus.
Hämmentyneenä katseli hän ympärilleen, vasta nyt heräten täysin tajulleen. »Oletko haavottunut?» kysyi hän, laskien kätensä tytön päälaelle. »En tiedä herra!» Ja sitte laahautui hän pitkin lattiaa omalle vuoteelleen. Boleslav pukeutui ja teki tulen. Kaikki tämä näytti hänestä sekavalta unelta. »Mitäs, jos hän nyt kuolee?» huusi ääni hänen povessaan.
Senpä tähden hän nyt ikäänkuin vasta heränneenä luontoa ymmärtämään kykeni vasta ensikerran eläissään nauttimaan luonnon sanattomasta puheesta. Nauttimaan niin, ettei nyt enää kyennyt pukemaan sanoiksikaan nautintoaan. Elämäkin tuntui vaan suloiselta unelta hiljaa kävellessä metsän varjostamaa tietä ja metsän hiljaa huokaillessa helteisen etelätuulen silloin tällöin lievästi puhallellessa.
GRANSKOG: Siitä illasta, jolloin minä vapisin teidän edessänne. Teidän sanastanne riippui elämä ja kuolema. Te tiedätte, mitä te minulle sanoitte. Minä menin kotiini ja heittäysin nukkumaan. Kun minä seuraavana aamuna heräsin, olin minä kuin olisin nukkunut vuosisadan. Eilinen ilta tuntui minusta kaukaiselta unelta ja unelta tuntui myös koko aika siitä asti kuin olin teidän ensi kerran nähnyt.
Mutta Hanna otti pöydältä kirjeen käsiinsä, katsahti taas kirjeen alalaitaan ja tunsi rinnassaan lämpimän huumauksen, joka lumosi koko olennon, että elämä tuntui vaan unelta.
Varmaankin tuntui se heistä ihmeelliseltä unelta, samalla kuin se teki heihin kiusallisen ujouden vaikutuksen ja vaikutti täydellisen seisauksen heidän muutoinkin jäykässä ja vanhuudenheikossa ajatuskoneistossaan.