Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. toukokuuta 2025
Jos huolit sä, tässä mä oon! Ja kirkkahat tähdet ne taivaalla loisti, Kuvat tuikkivat tyynehen pintaansa toisti Sydänlammikko pienoinen. Oli tuoksua hurmaavaa apilaissa, Havutuoksua hulmusi männikkömaissa Yli seutujen leijaillen. Repo yhtyi soittohon riemuisahan, Huu! huuteli huuhkain laulantahan, Sitä huomattu, kuultu nyt ei.
Niin nopsa kukaan vuoks ei hyödyn maisen tai vuoksi vaurion, mi häntä uhkaa, kuin minä, kuultuani moiset sanat. Sijaltain autuaalta tänne astuin, puheesi voimaan luottaen, mi sulle ja kuulijoillesi on kunniaksi. Noin mulle haasteli Beatrice, nosti silmänsä kirkkahat ja kyyneltyvät; se entistäin mun teki nopsemmaksi.
Ihmis-onnen sa tääll' opit, rakkauden, ilon, rauhan, tääll' unelmissasi näit nuo kirkkahat, lempeät henget, suodut luomahan täällä jo maassakin taivahan meille. Kuuntelehan, sävel laulujen, voipunut huokaus kaiun, lintujen äänet ilmassa, metsissä, eikö se kaikki enkelien ole laps'iän tuttujen vienoa kieltä? Oi, ne nyt selvään näen!
Mut riemusta et sinä naurakaan, Et kiitä kurjuutta, tuhkaa: Sun naurus äänekäs onkin vaan Niin synkkää pilkkaa ja uhkaa. Onneton. Niin musta, niin synkkä yö syksyinen lie; Mut synkempi vielä on eloni tie; Voi yölläkin tuikata tähtönen vielä, Mut tähteä yhtään ei eloni tiellä. Yön toivona tähtöset kirkkahat on: Ne viittaavat valoon ja aurinkohon.
Ovatpa meille rakkahat Koskemme kuohuineen, Ikuisten honkain huminat Täht'yömme, kesät kirkkahat, kaikk' kuvineen ja lauluineen, mi painui sydämeen. Täss' auroin, miekoin, miettehin isämme sotivat. Kun päivä piili pilvihin tai loisti onnen paistehin, täss' Suomen kansan vaikeimmat he vaivat kokivat. Tään kansan taistelut ken voi ne kertoella, ken?
Niin nopsa kukaan vuoks ei hyödyn maisen tai vuoksi vaurion, mi häntä uhkaa, kuin minä, kuultuani moiset sanat. Sijaltain autuaalta tänne astuin, puheesi voimaan luottaen, mi sulle ja kuulijoillesi on kunniaksi. Noin mulle haasteli Beatrice, nosti silmänsä kirkkahat ja kyyneltyvät; se entistäin mun teki nopsemmaksi.
Seisoi mies aholla yksin juurella Jumalan tammen; kaukokaupungin hälinä yhtyi yön vavistuksehen; lepäsivät maa ja taivas, tammen lehvätkin lepäsi. Pisarat putoelevat unten urhon poskipäille. Hiljaa, hiljaa, yksitellen helmet kirkkahat kihoovat, sulaten polttavaa povea, lauhdutellen, lohdutellen.
Se huurteheista huntua Käyttääpi verhonaan. Meill' pohjatuuli alati Kylmästi puhelee, Ja valoansa niukasti Aurinko jakelee. Mutt' tähtiyömme kirkkahat On meille mieluisat; Ja revontulet hehkuvat Meill' ilon tuottavat. Siis oomme aina maahamme Me tyytyväisiä Ja mieluisasti poljemme Isäimme jälkiä. "Oi, missä oot sa, rauhan maa? Kun saisin sinne vaeltaa!
Syntivelka kyynelkäs Poista olemattomaks', Punaisella verellä, Mua huuhdo valkeaks', Kasvos käännä kirkkahat Puoleheni välehen, Siteet päästä raskahat, Sydän kivenkovuinen Murra, Jesus armias, Mulle ole laupias! Niinkuin ennen rukoilit: "Anna anteeks', isäni!"
Yl' kynnyksen, jot' oksat kypressin Nyt kaunistaa, ei ruusut kirkkahat, Sun saatamme me tuonen majoihin, Me, kyynelöivät viime vierahat. On outo eessäs taivaltaasi tie, Mi tummaan päätyy maahan varjojen, Se takaisin ei kulkijaansa vie, Mi virran synkän ehti äyräillen.
Päivän Sana
Muut Etsivät