United States or China ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän kuoli, kun olin kolmannella vuodella. En muista hänestä muuta, kuin että hän makasi lattialla ja minä sain kiivetä hänen selkäänsä, ja meillä oli niin, niin hauskaa. Mutta äidin kertomuksista tunnen hänet ehkä paremmin kuin olisin tuntenut, jos hän olisi elänyt. Viimeisenä vuonna varsinkin eli äiti kuin uudelleen koko elämänsä isän kanssa.
"Vaikeaa on oppiminen minusta ollut, se on tosi, enkä minä sitä kiellä, mutta minä olen voittanut itseni." "Todellakin?" Tuo paha hymy lensi taasen hänen huulillensa. "Te olette siis jättäneet kaikki, mihin olitte arolla tottuneet? Te inhoatte kiivetä puissa, ettekä voi käsittää, miten ennen mielellänne juoksitte joen vedessä!" "Ei, ei, niin sivistynyt en ole lainkaan!" huudahdin tahtomattani.
Vaan teiltä halusin tietää vain, niin onko, että ett' ensinkään ei yhtä vaikeaa sit' ole vuorta ylös kiivetä kuin alas päästä? Nähkääs, muuall' on päinvastaist' ollut vuorten nousu mulle. No, ritari ? Pois miksi käännytte mua näkemästä? RISTIRITARI. Tahdon kuulla teitä.
Eihän heillä ole muuta tehtävää, miettivät he, kuin rakastua toisihinsa ja päättää yhdessä kiivetä "vaivaloisuuden vastamäkeä" ylös. Otaksun ett'eivät kielikellot syntymäkylässäni voineet keksiä muuta sopivampaa ja mahdollisempaa keinoa päättää meidänkään tulevaisuudestamme.
Sinne on vähän metsää ja vähän notkoa ja sitten nousee sinne melkein pystysuora polku, jota myöten täytyy puitten oksien avulla kiivetä tuolle n.s. »vanhalle Kolille». Siitä katsoen on edessämme koko peninkulmain pitkä Pielinen. Etelästä siintävät Enon vaarat ja pohjoisesta kuultaa kukkuloita, jotka lienevät jossain Nurmeksen puolella Pielisen pohjoispäässä.
Sa tahdot tietää, milloin Herra pani mun siihen tarhaan ylevään, hän missä soi sulle voiman kiivetä näin ylös, ja kauanko ma sit' ilosilmin katsoin ja tosi syyn tuon suuren eripuran ja mitä käytin kieltä, minkä keksin. Siis, poikani: puun hedelmän ei syönti ei syy itsessänsä syy ollut moisen paon, vaan yksin yli rajamerkkein käynti.
Kauhealla ryskeellä laiva viskautui vasten kalliota ja me jouduimme kaikki aaltoihin. "Me yritimme kiivetä kalliota ylös, toisten onnistuikin päästä kuivalle maalle, mutta toiset hukkuivat mereen. Kallion harjalta näimme joutuneemme autiolle saarelle. Siellä kasvoi paljon suuria puita, ja rannoilla siellä täällä oli ihmisten luita ja pääkalloja sekä tuulen ajamia kaikenlaisia laivan jätteitä.
Molemmat sisaret viettivät sillä välin aikaansa murheellisella odotuksella, kun olivat hyvästi kuulleet ampumisen, mutta eivät saaneet tietoa sodan menosta. "Ettekö tahtoisi kiivetä tuohon puuhun, Silman?" kysyi Lovisa; "siitä voisitte ehkä nähdä, kuinka asiat ovat."
Hän kuuli hevosen nelistävän. Olisikohan tuo joku yksinäinen indiaani? Ei, se oli Krusader, joka koetteli päästä isäntänsä jälessä. Kun tuo urhokas hevonen oli tullut vuoren juurelle, koetti se kiivetä ylös. Kaikki ponnistukset olivat turhia. Joka kerta kuin se asetti jalkansa tuota jyrkkää rinnettä kohden, vyöryivät kivet sen alta ja hevonen kaatui taapäin takajaloilleen.
Nää sanat Saattajani suusta läksi, mut vastaus, min niihin sai hän, vielä ei selvään puhujaansa ilmi tuonut. Mut näin se kuului: »Oikealle törmää kerällä meidän käykää, siell' on sola, min kautta kiivetä voi kuolevainen. Ja jos ei estäis mua paasi, joka niskaani ylpeää niin pahoin painaa, ett' täytyy kasvot maata kohden käydä,